Puolanajokoira
| Puolanajokoira | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Puola |
| Määrä |
Puolan ulkopuolella harvinainen Suomessa ei yhtään rekisteröityä yksilöä |
| Rodun syntyaika |
1100-1300-luku, ensimmäinen maininta nimellä ogar 1500-luvulta |
| Alkuperäinen käyttö | jäniksen, ketun, villisian ja saksanhirven metsästys, vesilintujen ylösajo |
| Nykyinen käyttö | ketun ja villisian metsästys |
| Muita nimityksiä | ogar polski, Polish Hound, brachet polonais, Polnische Bracke, sabueso polaco, poola hagijas |
| FCI-luokitus |
ryhmä 6 Ajavat ja jäljestävät koirat alaryhmä 1.1 Suuret ajavat koirat #52 |
| Ulkonäkö | |
| Paino | 22,5–31,8 kglähde? |
| Säkäkorkeus |
uros 56–65 cm narttu 55–60 cm |
| Väritys | punaruskea, jossa tumma mantteli |
Puolanajokoira (puol. ogar polski) on puolalainen koirarotu. Sitä käytettiin perinteisesti niin jäniksen, ketun, villisian kuin saksanhirvenkin metsästykseen sekä vesilintujen ylösajoon. Nykyisin sitä käytetään ainoastaan ketun ja villisian metsästykseen.[1]
Ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pää on raskas ja sivusuunnasta katsottuna muodoltaan keskipitkä suorakaide. Kallo on leveä ja korvien välistä kohtuullisen holvautunut (kaareutuva), otsapenger erottuu selvästi. Kuono on syvä, pitkänomainen ja tylppäkärkinen. Kirsu on leveä, kookas ja tumma. Purenta on leikkaava. Silmät ovat hieman vinot, ilmeeltään lempeät ja väriltään tummanruskeat. Korvat ovat keskipitkät, keskileveät, riippuvat, suhteellisen matalalle kiinnittyneet ja kärjistään hieman pyöristyneet. Ylälinja on suora, selkä leveä, pitkä ja lihaksikas. Säkä erottuu selkeästi. Häntä on melko alas kiinnittynyt, paksu ja kevyesti kaartuva; koiran liikkuessa hitaasti hieman kohoava muttei selän päälle kiertyvä. Karvapeite on lyhyt ja tiheä. Pääväritys on punaruskea, ja selässä tulee olla musta tai tummanharmaa mantteli ("satula"). Punaisen sävy vaihtelee tummankeltaisesta mahonginpunaiseen. Uroksen säkäkorkeus vaihtelee 56–65 cm ja nartun 55–60 cm välillä. Painon tulee olla sopusuhtainen säkäkorkeuden ja rakenteen kanssa.[1]
Luonne ja käyttäytyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hyvien metsästysominaisuuksiensa lisäksi puolanajokoira on myös ihanteellinen perhekoira. Se on kotiolossa helppohoitoinen, perhettään kohtaan omistautunut, joskin suhtautuu varautuneesti vieraisiin. Työskennellessään sille on tyypillistä kuuluva haukku.[1]
Alkuperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vaikkei rodun alkuperää tarkemmin tunnetakaan, muistuttaa se ulkoisesti paljon alkuperäistä hubertuksenajokoiraa.[2] Gallus Anonymouksen mukaan Puolassa metsästettiin koirien avulla jo 1100-luvulla, ja 1300-luvulla erityisesti kuninkaat kasvattivat rotua.[1]
Vuosisatojen ajan puolanajokoiraa käytettiin metsästyksessä kaikkialla Puolassa, jopa itäisillä rajamailla ja Liettuassa. Sitä kasvatettiin lähes kaikissa paikallisissa kartanoissa ja hoveissa. Koirat nimettiin usein soittimien mukaan, mikä johtui niiden ääntelystä metsästyksen aikana. Metsästäjät tulkitsivat kyseisiä ääniä, minkä ansiosta he saivat selville riistan lajin ja sijainnin sekä sen, seurasivatko koirat tuoretta jälkeä vai eivät.[3]
1500-luvulla Piotr Krescentyn ja Mikolaj Rej mainitsivat teoksissaan ensimmäistä kertaa nimen ogar. Vuonna 1618 Krakovassa julkaistiin rotua kuvaava kreivi Jan Ostrorógin kirja "Metsästäminen Ogar-koirilla". Vanhoja kuvauksia puolanajokoirasta löytyy niin paikallisesta kirjallisuudesta, vaakunoista, sineteistä, asekoteloista kuin exlibris-merkeistäkin. 1700-1800-luvulla se esiintyi myös puolalaisissa maalauksissa. Rotu oli ensimmäistä kertaa esillä koiranäyttelyissä jo 1800-luvulla. Tuolloin paikallinen aatelisto kasvatti sitä Venäjän miehityksen alaisilla alueilla.[1]
Aiemmin rotu tunnettiin hyvin myös kotimaansa ulkopuolella. Sen harrastajiin lukeutui kreivi Ksawery Branicki, jonka koira osallistui Pariisin metsästysnäyttelyyn 1900-luvun alkupuolella, voittaen samalla kultaisen mitalin.[3] 1920-luvun alussa puolanajokoiria käytettiin metsästykseen enää vain paikka paikoin Itä-Puolaan kuuluvilla Polesien, Wolynin ja Vilnan alueilla. Maan menetettyä itäiset osansa koiria ei enää kasvatettu valtion virallisten rajojen sisällä. Tilanne muuttui vasta vuonna 1959, kun Valko-Venäjältä Puolaan muuttanut eversti Piotr Kartawik toi mukanaan kotimaastaan neljä puolanajokoiraa. Hän perusti Puolan ensimmäisen sodanjälkeisen rotua kasvattavan kennelin, jolle hän antoi nimen "z Kresów".[1] Kaikkien nykyisten puolanajokoirien sukutaulussa esiintyy kyseisen kennelin koiria.[3]
Vuonna 1964 laadittiin ensimmäinen virallinen rotumääritelmä, ja kaksi vuotta myöhemmin FCI tunnusti rodun.[1] Kuuluisia rodunedustajia ovat olleet mm. Bartek, Obal ja Opal z Kresów -kennelistä, Echo z Walii -kennelistä, Kacpersirius z Landeckich Stawów -kennelistä, Burza z Rogoznickich Lasów -kennelistä, Dusiolek ja Lutnia z Gonczaków -kennelistä, Cytra ja Mahon ze Stanicy Cisowiec -kennelistä, Gerwazy Gniot Habenda-kennelistä sekä Akcent z Wszystkich Skoków -kennelistä.[3]
Etymologia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Joidenkin mielestä nimitys ogar on johdettu puolan sanasta ogorzaly, joka kuvaa rodun ruskeaa väritystä. Toisten mielestä se saattaa olla johdettu sanasta grac, joka viittaa rodun tyypilliseen haukkuun työskentelyn aikana. Kolmannen teorian mukaan kantasana olisi tšekin kielen ohar, joka tarkoittaa seisojaa.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h Puolanajokoira. Suomen Kennelliitto, 14.10.2015. Viitattu 28.1.2020.
- ↑ Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1000 Dog Breeds, s. 108. Trafalgar Square, 2008: North Pomfret, Vermont.
- ↑ a b c d Lakomik-Kaszuba, Gabriela. Psy Ras Polskich Wczoraj i Dzis - Polish Native Dog Breeds of Yesterday and Today, s. 15, 17. Zwiazek Kynologiczny w Polsce.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
