Lev Nussimbaum

Lev Nussimbaum rooliasussa.

Lev Nussimbaum (ven. Лев Абрамович Нусенбаум, Lev Abramovitš Nusenbaum; 17. lokakuuta 1905 Kiova, Ukraina, Venäjän keisarikunta – 27. elokuuta 1942 Positano, Italia) oli georgianjuutalainen saksan kielellä kirjoittanut kirjailija ja toimittaja. Hän käytti kirjailijanimiä Essad Bey ja Kurban Said. Nussimbaum vietti lapsuusvuotensa Kiovassa ja Bakussa, kunnes hän joutui pakenemaan bolševikkeja vuonna 1920. Nussimbaum asettui asumaan Saksaan ja kääntyi siellä islaminuskoon. Hänen saksankieliset Essad Beyn nimellä julkaistut kirjansa käsittelivät Kaukasiaa, Venäjän imperiumia, lokakuun vallankumousta, Bakun öljylöytöjä ja islamia. Nykyisin historioitsijat eivät pidä Essad Beyn kirjoissa esitettyjä väitteitä luotettavina. On myös epäilty että tuottelias Essad Bey muokkasi muiden tekijöiden käsikirjoituksia ja julkaisi niitä sitten omissa nimissään.

Elämäkerta

Juutalaisperheeseen Kiovassa syntyneen Nussimbaumin vanhemmat olivat Georgian Tbilisistä kotoisin ollut liikemies Abraam Leibusovitš Nusenbaum (s. 1875) ja Valko-Venäjältä kotoisin ollut Berta Basja Davidovna Slutzkin Nusenbaum. Isä muutti sittemmin Bakuun ja sijoitti rahaa paikalliseen öljyteollisuuteen. Nussimbaumin äiti oli mahdollisesti mukana maanalaisessa vasemmistolaisessa toiminnassa, ja hän teki itsemurhan helmikuussa 1911 Bakussa, kun Nussimbaum oli viisivuotias. Tämän jälkeen Nussimbaumin isä palkkasi saksalaissyntyisen Alice Schulten poikansa kotiopettajaksi.

Vuonna 1918 Nussimbaum pakeni isänsä kanssa Bakusta sen jälkeen kun kaupungissa oli puhjennut väkivaltaisuuksia. He palasivat vielä takaisin Bakuun mutta joutuivat lopullisesti lähtemään kaupungista, kun bolševikit ottivat Bakun haltuunsa keväällä 1920. He siirtyivät sitten Georgiaan, mutta joutuivat pakenemaan sieltäkin, kun bolševikit valtasivat Tbilisin ja Batumin. He matkustivat laivalla Istanbuliin, jossa oli jo runsaasti muitakin Venäjän sisällissotaa paenneita, ja asettuivat lopulta asumaan Saksaan vuonna 1921. Nussimbaum kävi koulua Berliinissä ja opiskeli myös Berliinin Friedrich Wilhelm -yliopistossa mutta ei suorittanut siellä loppututkintoa.

Nussimbaum suhtautui romanttisesti islamiin ja piti sitä osana suurta idän kulttuuriperintöä, johon hän tunsi myös itse kuuluvansa juutalaisen taustansa vuoksi. Hän piti islaminuskoa suojamuurina länsimaista modernia kulttuuria ja bolševismia vastaan. Hänen islaminuskoon kääntymisestään on liikkeellä useita versioita. Yhden version mukaan hän sai 17-vuotiaana elokuussa 1922 virallisen todistuksen kääntymisestään Osmanien valtakunnan Berliinin suurlähetystössä palvelleelta Imam Hafiz Shukulta (1871–1924). Toisen version mukaan hän oli syntymästään saakka ollut muslimi ja hankki todistuksen vain tämän asian vahvistamiseksi. Kolmannen version mukaan Nussimbaumin koko perhe kääntyi islaminuskoon hänen ollessaan kahdeksanvuotias.

Vuonna 1924 Nussimbaum oli mukana perustamassa Berliinissä toiminutta Islamia-opiskelijaryhmää, johon kuului sekä syntyperäisiä muslimeja että käännynnäisiä. Jotkut muslimit arvostelivat kuitenkin tapaa, jolla Nussimbaum kuvasi islamia kirjoissaan, ja syyttivät häntä orientalismista eivätkä pitäneet häntä oikeana muslimina. Myös Nussimbaumin kirjoittamaa profeetta Muhammedin elämäkertaa arvosteltiin historian vääristelystä ja naiiveista tulkinnoista. Näiden syytösten seurauksena Nussimbaum lakkasi osallistumasta Islamia-ryhmän kokouksiin. Hän ei kuitenkaan luopunut uskostaan eikä ottanut siihen julkisesti etäisyyttä.

Poliittisilta mielipiteiltään Nussimbaum oli monarkisti. Hän liittyi vuonna 1931 saksalais-venäläiseen bolševismin vastaiseen liittoon, jonka jäseniin kuului myös monia kansallissosialismin kannattajia. Nussimbaum oli jäsenenä monarkistipuolueessa, joka kannatti Hohenzollern-suvun palauttamista takaisin Saksan johtoon, minkä lisäksi hänellä oli yhteyksiä myös Alexander Kazembekin johtamaan venäläisten emigranttien esifasistiseen Mladorossi (Nuori Venäjä) -liikkeeseen. Vuonna 1932 hän meni naimisiin kenkätehtailija Walter Loewendahlin tyttären Erika Loewendahlin kanssa. Avioliitto osoittautui epäonnistuneeksi, ja se päättyi skandaaliin, kun Erika karkasi vuonna 1935 Nussimbaumin kirjailijakollegan René Fülöp-Millerin kanssa. Erikan varakkaat vanhemmat saivat avioliiton mitätöityä vuonna 1937.

Vuonna 1938 silloin Itävallassa asunut Nussimbaum pakeni Italiaan sen jälkeen kun Itävalta liitettiin Saksaan. Hän asettui Napolin lähellä sijainneeseen Positanon merenrantakaupunkiin. Hän kuoli siellä elokuussa 1942^lähde? sairastamaansa harvinaiseen Buergerin tautiin. On todennäköistä, että Nussimbaum ei kertonut juutalaisesta syntyperästään häntä hoitaneille lääkäreille, jotka otaksuivat sen vuoksi hänen sairastavan Raynaudin oiretta. Taudin etenemiseen vaikutti myös se, että Nussimbaum oli ahkera tupakoitsija; tupakoinnin lopettaminen olisi voinut pysäyttää Buergerin taudin etenemisen, mutta tätä ei tuolloin vielä tiedetty.

Kirjallinen ura

Nussimbaum alkoi kirjoittaa vuodesta 1926 alkaen artikkeleita kirjailijanimellä Essad Bey Die literarische Welt -aikakauslehteen. Hän julkaisi lehdessä kaikkiaan ainakin 120 artikkelia. Ensimmäisen kirjansa, omaelämäkerrallisen Oel und Blut im Orient Nussimbaum julkaisi vuonna 1929. Kirjassa Nussimbaum kertoi muun muassa pakomatkastaan Bakusta länteen. Hänen kirjansa tulivat 1930-luvulla suosituiksi ja niitä julkaistiin myös suomeksi käännettyinä. Nussimbaum julkaisi Essad Beyn nimellä muun muassa Vladimir Leninin, Josif Stalinin, Nikolai II:n, profeetta Muhammedin ja Iranin šaahin Reza Pahlavin elämäkerrat. Häntä kaavailtiin myös Benito Mussolinin virallisen elämäkerran kirjoittajaksi. Natsi-Saksassa hänen kirjansa olivat suositeltujen kirjojen listalla hänen juutalaisen syntyperänsä paljastumiseen asti.^lähde? Nussimbaumin elämäkerrallisten teosten faktat eivät välttämättä pidä paikkaansa.

Ali ja Nino

Myös Itävallassa vuonna 1937 salanimellä Kurban Said julkaistua romaania Ali und Nino (suom. Ali ja Nino) on pidetty Nussimbaumin kirjoittamana. Tutkijat ovat kuitenkin kiistelleet tekijyydestä, ja aiheeseen on liittynyt myös poliittisia intohimoja. Yhdysvaltalainen kirjailija Tom Reiss on teoksessaan The Orientalist (2005) päätynyt siihen, että kyse on Nussbaumista. Kun kirja ilmestyi, sen tekijänoikeudet rekisteröi nimiinsä Nussimbaumin tuttava paronitar von Ehrenfels, oletettavasti siksi, että juutalaisen kirjailijan teosten julkaisu ei natsi-Saksassa olisi onnistunut, ja säilyneiden asiakirjojen perusteella hän maksoi Nussimbaumille tekijänoikeuskorvauksia. Ehrenfelsin puolison Rolf von Ehrenfelsin mukaan Kurban Said ja Essad Bey olivat sama henkilö.

Romaani kertoo islaminuskoisen azeripojan ja kristityn georgialaistytön romanssista Bakussa vuosina 1918–1920. On väitetty, että kirja perustuisi pääosin azerbaidžanilaisen kirjailijan Yusif Vazir Chamanzaminlin (1887–1943) käsikirjoitukseen ja että Nussimbaum kirjoitti siihen vain joitain lukuja. Tätä väitettä herätteli 2000-luvulla azerbaidžanilaisen lehden Azerbaidzhan Internationalin päätoimittaja Betty Blair. Teos nostettiin azerbaidžanissa kansallisromaanin asemaan, ja Blairin väitteiden taustalla arvellaan olleen sen, että oli mahdoton ajatus, että kansallisromaanin olisi kirjoittanut emigranttijuutalainen kirjailija.

Georgialaisen kirjallisuustieteilijän Tamar Injian väitteen mukaan kirjaan on kopioitu runsaasti materiaalia georgialaisen kirjailijan Grigol Robakidzen (1880–1962) vuonna 1928 saksaksi julkaistusta romaanista Das Schlangenhemd (Gvelis päerangi, "Käärmeennahka").

Suomennetut teokset

Nimellä Essad Bey

• Stalin. Suomentanut Juho Timonen. Otava 1931
• Nikolai II: Viimeisen tsaarin loistoaika ja kukistuminen. Suomentanut Aukusti Simojoki. Otava 1936 (alkuteos Nikolaus II, Glanz und Untergang des letzten Zaren)
• Stalinin sisäinen sota: Punainen kumous syö omat lapsensa. Suomentanut ja täydentänyt Väinö J. Vatanen. Otava 1938

Nimellä Kurban Said

• Ali ja Nino, suomentanut Irmeli Sallamo. 1. painos Jyväskylä, Gummerus 1972 ISBN 951-20-0018-0 , 2., korjattu painos: Jyväskylä, Gummerus 2000 ISBN 951-20-5720-4

Saksan kielellä julkaistua tuotantoa

Salanimellä Essad Bey:

• Öl und Blut im Orient. DVA, Stuttgart 1929.
• Zwölf Geheimnisse im Kaukasus. Deutsch-Schweizerische Verlagsanstalt, Berlin 1930.
• Der Kaukasus. Seine Berge, Völker und Geschichte. Deutsche Buchgemeinschaft, Berlin 1931.
• Stalin. Kiepenheuer, Berlin 1931.
• Das weiße Rußland. Kiepenheuer, Berlin 1932.
• Mohammed. Eine Biographie. Kiepenheuer, Berlin 1932.
• G.P.U. Die Verschwörung gegen die Welt. Etthofen, Berlin 1932.
• Rußland am Scheidewege. Etthofen, Berlin 1933.
• Flüssiges Gold. Ein Kampf um die Macht. Etthofen, Berlin 1933.
• Lenin. Treves, Mailand 1935.
• Nikolaus II. Glanz u. Untergang des letzten Zaren. Holle, Berlin 1935.
• Reza Schah. Feldherr, Kaiser, Reformator. Passer, Wien 1936.
• Wolfgang von Weislin kanssa: Allah ist groß. Niedergang und Aufstieg der islamischen Welt von Abdul Hamid bis Ibn Saud. Passer, Leipzig 1936.

Salanimellä Kurban Said

• Ali und Nino. E. P. Tal, Wien 1937
• Das Mädchen vom Goldenen Horn. Zinnen, Wien 1938

Kirjallisuutta

• Reiss, Tom: The Orientalist: Solving the Mystery of a Strange and Dangerous Life. Vintage, London 2006. ISBN 0-09-948377-7

Aiheesta muualla

• Wheatcroft, Geoffrey: “The Orientalist”: The Chic of Araby. (Tom Reissin elämäkertateoksen kirja-arvostelu.) The New York Times 27.2.2005.
• Itämainen uusi kirjailija. Tampereen Sanomat 19.1.1930, s. 5. (Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot.)
• Nikolai II Essad Beyn kuvaamana. Uusi Suomi 10.11.1935, s. 15. (Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot.)