Leuhunkosken vesivoimalaitos
| Leuhunkosken vesivoimalaitos | |
|---|---|
| Valtio | Suomi |
| Sijainti | Saarijärvi |
| Koordinaatit | |
| Rakentaminen alkoi | 8.1960 [1] |
| Sähköverkkoon | 4.11.1961 [1] |
| Valmistunut | 1961, 2009, 2017 [1][2] |
| Omistaja | Vattenfall Oy |
| Pato | |
| Tyyppi | säännöstelypato |
| Vesistö | Saarijärven reitti |
| Joki tai koski | Leuhunkoski, Leuhunjoki |
| Valuma-alue | 2 243,15 km² [3] |
| Keskivirtaama | 20,45 m³/s [4] |
| Juoksutuskanavia | 1 [5] |
| Tyyppi | pohjaluukku |
| Muu rakenne | kalatie |
| Yläpuolinen patoallas | |
| Nimi | Saarijärvi |
| Järvinumero | 14.614.1.002 |
| Pinta-ala | 14,1471 km² [6] |
| Kokonaistilavuus | 0,07705894 km³ [6] |
| Syvyys | 24,6 m [6] |
| Keskikorkeus | 117,4 m [7] |
| (115,76 m–118,36 m m mpy.) | |
| Alapuolinen allas | |
| Nimi | Kallinjärvi |
| Järvinumero | 14.613.1.009 |
| Pinta-ala | 52,25 ha [6] |
| Kokonaistilavuus | 0,0012989 km³ [6] |
| Syvyys | 3,6 m [6] |
| Keskikorkeus | 108,6 m [7] |
| Voimalaitos | |
| Tyyppi | jokivoimalaitos |
| Käyttötarkoitus | vesivoima, säännöstely |
| Pudotuskorkeus | 8,8 m [2] |
| Rakennevirtaama | 45 m³/s [8] |
| Turbiinit | 1 × Kaplan-turbiini [2] |
| Kapasiteetti | 3,2 MW [2] |
| Varastokapasiteetti | 0,0446 km³ [4] |
| Vuosituotanto | 13 GWh [4] |
 Leuhunkosken vesivoimalaitos |
|
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Leuhunkosken vesivoimalaitos on Keski-Suomen Saarijärvellä Leuhunjoen Leuhunkoskessa toimiva vesivoimalaitos, joka on toimintansa perusteella lähinnä jokivoimalaitos. Voimalan omistaa kokonaan Vattenfall.[2][7][9] Leuhunkosken padolla säännöstellään Saarijärven, Iso-Lumperoisen ja Pikku-Lumperoisen vedenkorkeutta.[10]
Lupaehdot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Leuhunkosken voimalalle on vuonna 1980 määrätty Itä-Suomen vesioikeuden päätöksellä istutusvelvoite. Yhtiön on kustannettava vuosittain Saarijärven, Lumperoisten, Kallinjärven ja Summasen kalakantojen hoito, jonka teho vastaa vuosittain keskimäärin 1 200 vaellusikäisen vähintään 20 senttimetrin pituisen järvitaimenen sekä 2 000 plankton- tai peledsiian normaalimittaisen yksi-kesäisen poikasen istutusta sekä Roikolankoskeen että Majakoskeen ja 1 800 vähintään neljän senttimetrin pituisen hauenpoikasen istutusta Kallinjärveen. Lupaehtoihin ei sisälly virtaamarajoituksia.[11] Istutusvelvoitteita tullaan tarkistamaan, kun kalatie todetaan toimivaksi.
Keski-Suomen ELY-keskus hoitaa Saarijärven sekä Pieni-Lumperoisen ja Iso-Lumperoisen säännöstelyä. Säännöstelyä koskevan lupapäätöksen muuttamista koskevassa Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä on määrätty vedenpinnoille ylä- ja alarajat. Lisäksi on määrätty, että keväällä 1.5.–20.6. välisenä aikana Leuhunkosken säännöstelypadosta on juoksutettava virtaaman oltava vähintään 40 kuutiometriä sekunnissa (m³/s) tilanteessa, jossa säännöstelyrajat on ylitetty.[11]
Vesistöjärjestelyt
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Voimalaitos on rakennettu Leuhunjoen joensuuhun. Leuhunjoki on 2,7 kilometriä [7] pitkä joki Saarijärven ja Kallinjärven välissä. Saarijärven mittausasema sijaitsee Saarijärven luusuassa, jonka valuma-alueen pinta-alaksi on ilmoitettu 2 243 neliökilometriä. Valuma-alueen järvisyys on 7,27 %.[3][7]
Saarijärven lähtövirtaama tulee kokonaisuudessaan Leuhunjokeen ja samalla voimalaitokseen. Joen keskivirtaama (MQ) on ollut 20,45 m³/s ([4] tai 32 m³/s vuosina 1981–2010 [12]), keskiylivirtaama (MHQ) 82,97 m³/s ja keskialivirtaama (MNQ) 0,54 m³/s. Virtaama-arvot on mitattu vuosina 1968–2022. Pienin mitattu virtaama (NQ) on 0 m³/s, joka sattui viimeksi 30.5.2015, ja suurin virtaama (HQ) on 142,70 m³/s, joka mitattiin 11.5.1982.[13]
Pato
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Patorakennelma, vesitiet ja patoallas
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Leuhunjoessa sijaitseva patoaltaan alaosa on voimalaitoksen kohdalla noin 100 metriä leveä, mutta poikittain rakennettu pato on hieman pitempi. Padon päälle on rakennettu myös tie. Veden tulokanava on vain 5–6 metriä leveä ja se sijaitsee joen vasemmalla puolella [5]. Käytöstä poistettu uittoränni sijaitsee voimalaitosrakennuksen oikealla puolella. Kosken vanha suvanto sijaitsee joen oikeassa laidassa ja paikalla sijaitsee pieni lampi, joka on jäänyt voimalan alakanavan penkereen taakse. Alakanava on 270 metriä pitkä ja se laskee Kallinjärveen Myllysaaren suojaan. Samaan kohtaan laskee myös etelästä tuleva Murronjoki. Padolla on joen vedenpintaa nostettu niin paljon, että joessa on käytännössä sama vedenpinnan korkeus kuin yläpuolisella Saarijärvellä.[5][7]
Yläpuolisessa patoaltaassa varastoidaan yleensä se vesi, joka juoksutetaan voimalan läpi. Patoaltaan tehtävänä on olla paitsi vesivarastona myös vaikuttaa altaan vedenpinnan korkeudella tuotannon määrään. Patoaltaaseen kuuluvat järvet Saarijärvi, Pieni-Lumperoinen ja Iso-Lumperoinen. Niiden vedenpinta on säännöstelty samalle korkeudelle, joka on keskimäärin 117,4 metriä mpy. ja joka saa säännöstelyluvan mukaan vaihdella 115,76–118,36 metriä.[7][11]
Kalatie
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kalatie on tyypiltään pystyrakokalatie. Kalatien pituus on 125 metriä ja se sisältää 37 allasta. Altaiden välinen korkeusero on 0,25 metriä, jolloin siirtymien virtausnopeus jää alle kaksi metriä sekunnissa. Kalatien rakennevirtaama on 0,4–0,7 metriä sekunnissa. Sen nousuaukko sijaitsee voimalaitoksen poistoaukon lähellä. Kalatie on rakennettu poistokanavan penkereelle, jossa se kulkee ensin alajuoksulle päin, kääntyy sitten yläjuoksulle päin ja nousee padon päälle [4]. Kalatie on osoittautunut toimivaksi. Koska vesistöreitillä noin 18 kilometriä alempana sijaitsevalle Hietamankosken vesivoimalaitokselle valmistui kalatie jo vuonna 2020, pääsevät vaelluskalat nousemaan Päijänteeltä asti ylös Saarijärvelle ja sieltä eteenpäin latvavesiin.[8]
Voimalaitos
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vedenottoaukko sijaitsee padon vasemmassa puoliskossa. Voimalaitoksessa toimii pystyasennossa pyörivä vesiturbiini, joka on tyypiltään Kaplan-turbiini. Turbiinissa on neljä säädettävää siipeä, joilla sen pyörimisnopeus säädetään 187,5 kierrokseen minuutissa. Turbiinin pyörijän napa on halkaisijaltaan 0,87 metriä ja siivekkeiden ulkohalkaisija on 2,7 metriä. Voimalan tuotantokapasiteetti on 45 m³/s (ennen peruskorjausta 43,5 m³/s [14]). Yksikkö pystyy suurimman virtaaman aikana tuottamaan sähköenergiaa 3,2 megawatin teholla. Vuosituotanto oli ennen peruskorjausta 11 gigawattituntia [14], mutta peruskorjausten jälkeen 13 gigawattituntia.
Luontoarvoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nykyisen voimalaitos on estänyt vaelluskalojen nousun yläpuolisiin vesistöihin vuodesta 1960 vuoteen 2021, jolloin valmistui kalatie. Yläpuoliset vaelluskalat ovat aikaisemminkin voineet vaeltaa alajuoksulle. Reitti tosin on kulkenut vesiturbiinin läpi, mikä on aiheuttanut kaloille arviolta 35 % kuolleisuuden [5]. Suurien virtaamien aikana ohijuoksutuskanava on tarjonnut kaloille turvallisemman reitin alajuoksulle. Kalatien pieni virtaama ei yleensä houkuttele kaloja, vaan niiden huomio kiinnittyy helposti voimalan voimakkaaseen poistovirtaamaan. Ei ole tietoa, onko kalatien virtaamaa kasvatettu vaelluskalojen nousun aikoihin. Kalatiestä huolimatta voimala on edelleen osittainen nousueste vaelluskaloille.[4]
Historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Joessa on toiminut aikaisempina vuosisatoina vesimyllyjä, joilla on jauhettu viljaa. Ensimmäinen maatila Saarikoski perustettiin joen rannalle vuonna 1743 ja joen eteläpäähän ilmestyi vuonna 1758 torppa, joka kuului Tarvaalan valtiontilalle. Molemmat maatilat hyödynsivät vesivoimaa omilla vesimyllyillään jo 1700-luvun puolivälissä. Vesimyllyjen lisäksi vesivoimaa on hyödynnetty sahan voimanlähteenä. Vuonna 1926 siirtyi Leuhunkosken maatilan Heinäahonkoskessa sijaitsevat myllyn ja saha uusille omistajille, jotka perustivat Osakeyhtiö Leuhunkosken tulevaa sähkövoimalaitosta varten. Koskeen rakennettiin 150 kilowatin vesivoimala ja sille sähkönjakeluverkko saman vuoden aikana. Kirkonkylälle syttyi tammikuussa 1927 ensimmäiset sähkövalot. Verkko laajeni myös Hännilään, Pajupurolle, Tarvaalaan ja Heikkilään.[1][2]
Leuhunvirran eli Leuhunjoen osalta irtouittosääntö on kumottu 15.11.1933.[14] Suomi aiottiin sähköistää kokonaan sotien jälkeen, jota varten perustettiin Keski-Suomen Valo Oy vuonna 1947. Sen alkutaival perustui valovirran toimittamiseen kotitalouksiin, mutta voimaloiden kapasiteetti jäi pian alimittaiseksi. Saarijärvelle perustettiin vuonna 1958 Saarijärven Voima Oy, johon tulivat osakkaiksi Keski-Suomen Valo Oy, Osakeyhtiö Leuhunkoski ja Saarijärven kunta. Tarkoituksena oli korvata aikaisempi vesivoimalaitos uudella, jossa otettiin koko joen pudotus voimatuotantoon. Voimalaitoksen paikka tuli joensuun yläpuolelle Leuhunkoskeen (aikaisemmalta nimeltään Saunakoski [14]), joka oli ennen rakentamista 225 metriä pitkä, 25 metriä leveä ja jonka pudotus oli 2,1 metriä [4]. Voimalaa alettiin rakentamaan elokuussa 1960 ja se valmistui 14 ja puoli kuukautta myöhemmin. Yläpuolisten järvien säännöstely on aloitettu 1.1.1976 [14]. Vuonna 1982 Saarijärven Voima yhdistettiin Keski-Suomen Valoon, joka lopulta myytiin vuonna 2000 Vattenfallille.[1][2]
Voimalaitoksen peruskunnostusta on tehty vuonna 1990 ja myös vuonna 2017, jolloin siihen uusittiin automaatio- ja suojausjärjestelmät, kenttäinstrumentointi ja generaattorin magnetointilaitteisto. Vuonna 2021 valmistui voimalan säännöstelypadon ohittava kalatie. Kalatie päätti 60-vuotisen ajanjakson, jolloin voimala oli vaelluskaloille täydellinen nousueste.[2][8]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Lehtinen, Harri: Leuhunkosken voimalaitos (PDF) leuhunkyla.com. Arkistoitu Viitattu 1.6.2023.
- ↑ a b c d e f g h Leuhunkosken vesivoimalaitos hsksahko.fi. 2017. Kalajoki: HSK Sähkö Oy. Viitattu 2.6.2023.
- ↑ a b Ekholm, Matti: Suomen vesistöalueet. (Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja – Sarja A 126) Helsinki: Vesi ja Ympäristöhallitus, 1993. ISBN 951-47-6860-4
- ↑ a b c d e f g Andersson, Axel: Fiskvägar vid småskaliga vattenkraftverk – lösningar för fiskars uppvandring och nedvandring vid kraftverk i Saarijärvileden (PDF) (diplomityö) aaltodoc.aalto.fi. 25.5.2015. Espoo: Aalto-yliopisto. Viitattu 2.6.2023. (ruotsiksi)
- ↑ a b c d Karppinen, Petri & al.: Taimenen vaelluspoikasten kuolleisuus ja käyttäytyminen Hietaman- ja Leuhunkosken voimalaitoksilla (PDF) (raportti nro 19/2022) 2022. Helsinki: Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus. Viitattu 2.6.2023.
- ↑ a b c d e f Ympäristö- ja paikkatietopalvelu Syke (edellyttää rekisteröitymisen) Helsinki: Suomen Ympäristökeskus. Viitattu 1.6.2023.
- ↑ a b c d e f g Leuhunkoski, Saarijärvi (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 1.6.2023.
- ↑ a b c Hyrsky, Matias: Kalamäärien arviointi Leuhun voimalaitoksen kalatiessä vuonna 2022 (PDF) (tutkimusraportti no 591/2022) saarijarvenkalatalousalue.fi. 2022. Saarijärvi: Kymijoen vesi ja ympäristö ry. Viitattu 2.6.2023.
- ↑ Facta 2001 WSOY 1984 10. osa, palsta 105
- ↑ Hyrsky, Matias: Kalamäärien arviointi Leuhun voimalaitoksen kalatiessä vuonna 2023. Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 645/2024. s. 1. Kymijoen vesi ja ympäristö ry, 2024. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b c Selvitys Suomen alle 5 MW vesivoimalaitosten sekä niihin välittömästi liittyvien säännöstelyhankkeiden vesilain mukaisten lupien kalatalousvelvoitteista 13.4.2017. Joensuu: Varsinais-Suomen ELY-keskus, kalatalouspalvelut -yksikkö/Linnunmaa Oy. Viitattu 2.6.2023.
- ↑ Mittausasemien virtaamat - Keski-Suomi (Leuhunkosken virtaamatietoja vuosilta 1981–2010) vesi.fi. Helsinki: Suomen Ympäristökeskus. Viitattu 18.7.2023.
- ↑ Kymijoen vesistö - Saarijärvi (virtaamatietoja vuosilta 1976–2022) vesi.fi. Helsinki: Suomen Ympäristökeskus. Viitattu 18.7.2023.
- ↑ a b c d e Kymijoen vesistön yläosan vesienkäytön kokonaissuunnitelma (PDF) (raportti nro 122, sivut 113–114, 137, 145) 1977. Helsinki: Vesihallitus. Viitattu 2.6.2023.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Roikonen sukuhistoriaa Ilmestyskirja 1918 – Taulun tarina. 2018., Leuhunkosken historiaa
- Vattenfall, Saarijärven reitin kalatiet, Vattenfall, 2021