Leubingenin hautakumpu

Leubingenin kumpuhauta
Fürstengrab von Leubingen
Leubingenin ennallistettu hautakumpu
Sijainti
Leubingenin kumpuhauta
Koordinaatit	51°11′25″N, 11°10′11″E
Valtio	Saksa
Paikkakunta	Leubingen, Sömmerda, Thüringen
Historia
Tyyppi	hautakumpu
Ajanjakso	varhaispronssikausi
Huippukausi	1940 eaa.
Kulttuuri	Únětice-kulttuuri
Merkitys	runsaslöytöinen päällikköhauta
Aiheesta muualla
Leubingenin kumpuhauta Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OK

Ote Klopfleischin kaivauspöytäkirjasta.

Kaivauspöytäkirjan esinepiirroksia.

Leubingenin kumpuhauta on hautakumpu Leubingenissa Thüringenissa Saksassa. Siihen on haudattu aikanaan merkittävä henkilö, joka on elänyt alueen Únětice-kulttuurissa noin 2000–1950 eaa. eli sen klassisen kauden loppulla.

Nimitys

Hautaa kutsutaan saksaksi varsin yleisesti nimellä Fürstgrab, mutta koska näin voidaan toimia muidenkin loisteliaiden hautauksien kohdalla, käytetään usein myös muotoa Fürstgraben von Leubingen.

Sijainti

Hautakumpu sijaitsi itäisessä Saksassa Thüringenin rajalla olevan matalan Kyffhäuserin vuoren juurella Leubingenin alueella. Leubingen sijaitsee noin 60 kilometriä Leipzigista länteen. Alue sijaitsi Saalen sivujoen Unstrutin jokilaaksossa Thüringeninmetsän koillispuolella ja Harz-vuoriston kaakkoispuolella. Harz on ollut pronssikaudella eräs kuparin omavaraisuuden lähteitä. Lähialueen väestö on muodostanut kulttuuripiirin niin sanotusta Keski-Saksan ryhmän, jonka alue voidaan rajata Thüringeninmetsän, Erfurtin, Leipzigin, Hallen, Magdeburgin ja Harzin sisään.

Kaivauksen esineet ovat esillä Hallessa valtion esihistoriallisen museon (Landesmuseum für Vorgeschichte) pysyväisnäyttelyssä.

Tutkimushistoria

Sen tutki professori Friedrich Klopfleisch (1831–1898) Jenan yliopistosta vuonna 1877. Hän suoritti kaivaukset komission Historische Kommission der Provinz Sachsen puolesta. Hän kirjoitti kaivauspäiväkirjaa ja toimitti kaivauksistaan raportin komissiolle. Vaikka dokumentointi oli kattavaa, ovat päiväkirjan ja loppuraportin tiedot valitettavasti ristiriitaisia keskenään. Suurimmat erot löytyivät hautakammion sijainnista hautakummun sisällä ja hauta-antimien luettelosta. Myöskään toisesta vainajasta ei ole raportissa mainintoja, vaikka sen luut mainitaan. Nykyään luotetaan enemmän kaivauspäiväkirjan merkintöihin kuin loppuraporttiin. Kaivausten päätyttyä hautakumpu rakennettiin uudelleen ja vuonna 1912 kiellettiin hautakummun käyttö viljelyyn.

Hautakummun merkitys tutkimukselle on ollut suuri, sillä sitä ei ollut milloinkaan ryöstetty. Klopfleischin ja hänen työväkensä olivat ensimmäiset, jotka tutkivat sitä. Hautaa edustavaa kulttuuria alettiin kutsua ensin Leubingenin kulttuuriksi, kunnes sen nimi vaihtui Únětice-kulttuuriksi.

Hautakummun alue kuului toisen maailmansodan jälkeen Itä-Saksaan. Kun alueen infrastruktuuria alettiin Saksojen yhdistymisen jälkeen kehittämään, jouduttiin tekemään useita pelastuskaivauksia hautakummun lähialueella. Ne paljastivat lisää pronssikauteen liittyviä löytöjä ja hautoja. Vuonna 2011 toimitettiin pelastuskaivaukset alueen läpi rakennettavan maantien alta. Silloin havaittiin Saksan esihistorian suurimman rakennuksen jäänteet. Rakennuksen ulkomitat olivat 44 metriä pitkä, 10,5 metriä leveä eli sen pinta-ala oli 462 neliömetriä. Talon vierestä löydettiin maakätkö, jossa oli noin 100 pronssista valmistettua kirveenterää. Terät on ladottu maakuoppaan laskettuun keraamiseen ruukkuun, joka oli lopuksi peitetty. Talon läheltä paljastui myös kalmisto, joka muodostui 44 yksinkertaisesta maakuoppahaudasta.

Hautakumpu

Haudan muoto ja rakenne

Kun hautakumpu avattiin vuonna 1877, oli hautakumpu 8,5 metriä korkea ja sen pohjan halkaisija oli noin 34 metriä. Hautakummun rakentamisen jälkeen se sai olla selvästikin rauhassa, kunnes keskiajalla sen päälle alettiin haudata seudun kristillisiä asukkaita asettaen ne hautoihinsa itä-länsi-suuntaisesti. Klopfleischin tutkimuksissa löytyi hautakummun laelta noin 70 hautaa. Vainajat oli haudattu koruineen, veitsin ja sormuksin. Vainajat on arveltu slaaveiksi ja hautausmaa on rakennettu 700–1100 jaa. .

Hautakummun sisällä oli toisena rakenteena suuri kiviröykkiö. Sen laki kohosi viiden metrin korkeuteen ja sen halkaisija oli noin 20 metriä. Kiviröykkiön ulkoreunaa kiersi kivikehä, jonka sisälle röykkiö kasattiin. Röykkiön kivet olivat laakakiven muotoisia ja ne ladottiin kasaan niin, että ne kallistuivat ulospäin hautakammiosta. Näin rakennettu kivinen röykkiö ohjasi ylhäältä tulevan kosteuden kauemmaksi hautakammiosta ja suojasi sitä näin hyvin tehokkaasti. Laakakivet ovat olleet punaista ja valkoista hiekkakiveä . Hautakammion puuosat olivat säilyneet kohtalaisen hyvinä. Kiviröykkiön tilavuus on ollut noin 210 kuutiometriä ja niiden päälle on ajettu ympäristöstä vielä 3 600 kuutiometriä maata . Kiviröykkiön sisältä paljastui puinen hautakammio.

Hautakammio

Kaivauspäiväkirjan piirros hautakammion poikkilekkauksesta vainajan jalkopäästä päin katsottuna.

Hautakammion ennallistus Hallen museossa.

Hautakammio, jonka lattian mitat ovat olleet 3,9×2,1 metriä ja jonka kate on ollut kuin harjakatto, on rakennettu tammesta. Se on ilmeisesti rakennettu niin, että maahan on kaivettu ja tuettu 1,7 metriä korkea ja 0,50 metriä paksu paalu, johon katteen harjapuu on kiinnitetty. Paalun takana on sitä tukevat vinopuut. Harjapuuhun on uurrettu kummallekin sivulle urat, johon katteen ruoteet on tuettu. Ruoteiden alapäät on työnnetty maahan kaivettuun ojaan ja oja on sen jälkeen täytetty pienillä kivillä. Tämä harjakattomainen rakennelma on lopuksi peitetty puulaudoilla, jotka on naulattu ruoteisiin kiinni puunauloilla. Lautojen raot tilkittiin vielä kipsilaastilla. Laudat on lopuksi peitetty olkikerroksella. Hautakammion maalattia on vuorattu lautalattialla, jonka päälle vainajat ja hauta-antimet on laskettu.

Hautaan kannettu suuri keramiikka-astia oli sijoitettu vainajan jalkopään vasemmalle puolelle. Astia oli tuettu ympäröimällä se kivillä . Astian kanssa symmetrisesti vainajan oikealle puolelle oli laitettu reikäkirveen tai kuokan näköinen työkalu ja sen viereen kovasin. Muut esineet olivat vainajan oikealla puolella. Tikarit, kirveet ja muut aseet sijaitsivat jalan vieressä. Kultaiset korut käden vieressä.

Kun vainaja ja mahdollinen ihmisuhri on laitettu hautaan yhdessä hauta-antimien kanssa, suljettiin hautakammio tiiviisti. Tämän jälkeen hautakammio on peitetty latomalla sen päälle kiviröykkiö ja röykkiö on lopuksi peitetty maakerroksella, joka nosti hautakummun lakipisteen noin yhdeksän metrin korkeuteen.

Hauta-antimet

Haudasta on päiväkirjojen mukaan löytynyt seuraavat esineet :

• Hautakammiosta löydettiin suuri keraaminen ruukku, jonka sisällöstä ei ole tietoa.
• Noin 30 senttimetriä pitkä serpentiinistä valmistettu kivikuokan näköinen terä. Terä olisi liian raskas kirveeksi, joten on ehdotettu sen olleen peltoauran terä. Osa tutkijoista pitää sitä siihenkin liian pitkänä. Marija Gimbutas on tulkinnut sitä maanmuokkaamiseen käytettäväksi kuokaksi.
• liuskekivestä valmistettu kovasin teräaseiden teroittamiseksi
• 3 pronssista tikarin terää, jotka ovat kolmion muotoisia. Kahvan kiinnitysniitit olivat vielä jäljellä, mutta mahdolliset puukahvat olivat lahonneet pois.
• tikarikirves, jossa oli jäänteitä puuvarresta ja yksi kiinnitysniitti.
• 2 reunuskirvestä
• 3 pronsista talttaa
• käsirengas, kullattu
• 2 vaateneulaa, kullattuja
• 2 hiuskengasta, kullattuja
• spiraali kaulanauhaan, kullattu
• pieni alaisin . Oliko vainaja itsekin pronssivalaaja ja -seppä?

• 
  Pronssitikari, jossa on kiinnitysniittejä tallella.
• 
  Reunuskirves
• 
  Kiviterä serpentiinistä
• 
  Kovasin
• 
  Kultaiset vaateneulat
• 
  Kultainen käsirengas (torque)
• 
  Kultaiset spiraalisormukset ja kaulanauhan ”spiraalihelmi”

Vainajat

Yläkuva vainajien ja esineiden sijainnista.

Ruoteenkappaleita hautakammiosta.

Hauta oli rakennettu noin 50-vuotiaalle miehelle, joka makasi hautakammion lattialla selällään kädet sivuilla. Tämä on ollut Úněticen kulttuurissa poikkeava tapa, sillä klassisella kaudella lähes kaikki vainajat haudattiin kyljelleen makaamaan niin, että kasvot olivat itään päin. Tätä tapaa ei nähtävästi ole noudatettu varakkaiden päälliköiden kumpuhautauksissa, joissa vainaja on johdonmukaisesti selällään.

Toinen vainaja oli aseteltu kuolleen miehen keskivartalon päälle poikittain. Myös hän makasi selällään ja kädet sivuilla. Toinen vainaja on ollut teini-ikäinen ja hänen iäkseen on arvioitu 10 vuotta. Lasta pidetään hautauhrina, joka seurasi mahdollista isäntäänsä tuonpuoleiseen maailmaan.

Ajoitus

Hautakammion ruoteista otettujen puunäytteiden vuosirengasajoitukset antoivat tulokseksi 1942 ± 10 eaa. Tämä tarkoittaa Mouchan klassista vaihetta eli Reinecken vaihetta A1 (noin 2000–1800 eaa.).

Tulkintaa

Tätä hautaa, samoin kuin lähistöllä sijaitseva Helmsdorfin hautakumpua, on pidetty alueen päällikön tai suuremman alueen ylipäällikön hautana. Tähän viittaa hauta-antimien rikkaus, jollaista on tavattu harvoin Úněticen kulttuurissa. Samaa ajatellaan siitä vaivasta ja työn määrästä, joka on tarvittu hautakummun tekemiseen. Hautaamisessa on toimitettu monivaiheisia rituaaleja, joista ihmisuhrin antaminen ei ole vähäpätöisin. Kiviröykkiön kivet on tuotu kaukaa, arviolta 10–30 kilometrin päästä. Lähempänä ei ole tällaisia kiviä. Kivet on sitten ladottu hautakammion päälle huolellisesti. Marija Gimbutas on päätellyt, että päällikkö on ollut väestön keskuudessa arvostettu ja rakastettu. Mutta ellei näin ollut, niin hän on ollut vähintäänkin rikkaan ja laajan patriarkaalisen perheen jäsen, joka on järjestänyt näin suurelliset hautajaiset. Lisäksi, hautakumpua ei ole kyetty ryöstämään, mikä on voinut johtua väestön arvostuksestakin.

Myöhemmät kaivaukset hautakummun ympäristössä paljastivat suuren pitkätalon. Kaivauksien johtaja Mario Küssner kytkee pitkätalon ja hautakummun toisiinsa. Pitkätalo, joka on Saksan esihistoriassa poikkeuksellisen suuri, antaa vainajasta varsin äveriään kuvan. Samoin voidaan ajatella noin 100 kirveen maakätköstä, joka oli haudattuna talon seinän viereen.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Leubingenin hautakumpu Wikimedia Commonsissa