Leo Brunila
Leo Viktor Brunila (23. kesäkuuta 1894 Kymi – 16. joulukuuta 1959) oli suomalainen jääkärieversti. Hänen vanhempansa olivat luotsi Viktor Brunila ja Aliisa Autio. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Elma Juseliuksen kanssa. Hän toimi ennen Saksaan lähtöään virkailijana henkivakuutusyhtiö Suomen pääkonttorissa.
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän kävi viisi luokkaa Kotkan suomalaista yhteiskoulua ja Suomen liikemiesten kauppaopiston vuosina 1912 – 1915. Hän suoritti sotakoulun B-kurssin Libaussa vuonna 1917. Hän teki opintomatkoja sotainvalidien huoltoa ja koulutuskysymyksiä ajatellen ensin vuonna 1940 Saksaan ja myöhemmin vuosina 1945 ja 1946 Ruotsiin.
Jääkäriaika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 24. lokakuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Katso myös: Suomen sisällissota
Hän saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana luutnantiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 1. Jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan, mutta hänet siirrettiin komppanian mukana 2. jääkärirykmentin 6. jääkäripataljoonaan, jossa komppanian järjestysnumeroksi tuli kolme. Hän osallistui sisällissodassa taisteluihin Kalevankankaalla ja Tampereella, missä haavoittui pahasti 4. huhtikuuta 1918.
Sisällissodan jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sisällissodan jälkeen hänet määrättiin 11. lokakuuta 1918 Turun ja Porin läänin 2. kutsuntapiirin apulaissotakomissaarioksi, josta edelleen 1. maaliskuuta 1919 Vaasan läänin 3. kutsuntapiirin päälliköksi. Porin rykmentin oikeusupseeriksi hänet nimitettiin 5. toukokuuta 1920 ja 1. tammikuuta 1921 alkaen Oulun läänin 1. kutsuntapiirin päälliköksi, josta tehtävästä hänet siirrettiin Hämeen kutsuntapiirin päälliköksi 1. heinäkuuta 1923. Puolustusministeriön kutsunta-asiaintoimiston päällikkyyden hän otti vastaan 25. toukokuuta 1928.
Luottamustoimet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kutsuntalaitoksen keskuslautakunnan sotilasjäsenenä hän toimi vuosina 1934 – 1939 ja vapaussodan invalidien liiton johtokunnan jäsenenä hän toimi vuosina 1924 – 1959. Jääkäriliiton johtokunnan varajäsenenä hän toimi vuonna 1935 sekä Jääkärikotisäätiön hallituksen jäsenenä vuosina 1935 – 1949. Helsingin raastuvanoikeuden ylimääräisenä neuvosmiehenä hän toimi vuosina 1949 – 1950. Asevelvollisten lainsäädännön uusimiskomitean jäsenenä hän istui vuonna 1941, Sosiaaliministeriön asettaman sotaorpojen ja –leskien työhuoltokysymyksiä käsitelleen neuvottelukunnan jäsenenä hän toimi vuosina 1943 – 1946. Kiipulasäätiön hallintoneuvoston jäsenenä hän toimi vuonna 1945, Invalidien lakisääteistä huoltoa tutkineen komitean jäsenenä hän toimi vuosina 1945–1946.
Talvi- ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Talvisotaan hän osallistui puolustusministeriön että Puolustusvoimain pääesikunnassa Asevelvollisasiain toimiston päällikkönä. Jatkosotaan hän osallistui samoissa tehtävissä sekä sotainvalidien työhuoltoviraston johtajana vuosina 1942 – 1944.
Sotien jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sotien jälkeen hän jatkoi edelleen samoissa tehtävissä vuoteen 1946, jolloin siirtyi Keskuskauppakamarin avustusten tarkastuslautakunnan sihteeriksi, josta toimesta siirtyi vuonna 1947 Rauta- ja Konekauppiaat ry:n asiamieheksi, missä tehtävässä oli vuoteen 1959.
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
           |
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.