Lembergin taistelu
Lembergin taistelu | |||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|
Osa ensimmäistä maailmansotaa | |||||||
| |||||||
Osapuolet | |||||||
Lembergin taistelu käytiin Venäjän keisarikunnan ja Itävalta-Unkarin välillä Lembergin eli nykyisen ukrainalaisen Lvivin kaupungin ja linnan hallinnasta ensimmäisen maailmansodan alkupuolella syyskuussa 1914. Venäläiset valtasivat Lembergin piirittäen myöhemmin Przemyślin ja jatkaen hyökkäystään syvemmälle Itävalta-Unkariin.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vaikka Saksan keisarikunta oli lyönyt kaksi venäläistä armeijaa pohjoisessa Tannenbergin taistelussa ja Masurian järvialueen taistelussa, sota etelämpänä Itävalta-Unkarin suunnalla sujui keskusvaltojen kannalta huomattavasti huonommin. Venäläiset etenivät Itävalta-Unkarin hallitsemaan Galitsiaan voittaen vastustajansa ja ajaen nämä kaoottiseen vetäytymiseen. Näiden joukkojen onnistui kuitenkin luoda hutera puolustuslinja itään Lembergin linnasta.[1] Venäläisten onnistui kuitenkin seurata heitä nopeasti ja useasta eri suunnasta. Venäläisen kenraali Aleksei Brusilovin komentama kahdeksas armeija saapui itävaltaunkarilaisten puolustusasemille 30. elokuuta ennen kuin puolustajilla oli ollut aikaa kunnollisiin valmisteluihin.[2]
Brusilov hyökkäsi 31. elokuuta ja hänen joukkonsa ajoivat puolustajien oikean siiven pakoon. Itävaltaunkarilaiset menettivät noin 5 000 miestä ja 32 tykkiä, joista suurta osaa ei edes ehditty viedä asemiinsa. Pakenevat joukot loivat reikiä puolustuslinjoihin ja venäläiset ajoivat viikon ajan puolustajia taaksepäin kohti Lembergin linnaa.[2]
Taistelu Lembergistä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuun vaihtuessa syyskuuksi Lembergissä levisi paniikki. Lembergin linna oli varustettu ruualla ja ammuksilla ollen kykenevä tehokkaaseen puolustukseen, mutta sotilaiden taistelutahto oli huono. Lisäksi kaupungissa kuultiin itävaltaunkarilaisten armeijan pääosan vetäytyneen kauemmas länteen, jolloin puolustajat eivät saisi nopeasti apua. Venäläiset aloittivat tykistötulen kaupunkiin ja piirittivät sen katkaisten pakoreitit länteen. Varhain aamulla 2. syyskuuta venäläisten joukot alkoivat edetä Lembergin esikaupunkeihin.[3] Itävalta-Unkarin komentajat yrittivät haalia joukkoja vastahyökkäykseen, mutta näiden joukkojen hyökkäys epäonnistui surkeasti. Joukot oli kasattu pääasiassa slaaveista. Venäläiskomentaja määräsi joukkonsa ampumaan hyökkääjien päiden yli, jotta nämä tajuaisivat voivansa antautua turvallisesti. Slaavialaiset Itävalta-Unkarin yksiköt kävelivätkin venäläisten linjoille muiden kansallisuuksien paetessa. Lemberg vallattiin 3. syyskuuta ja itse kaupungissa ei käyty taisteluita ollenkaan puolustajien antautuessa.[4]
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lembergin helpohko valtaus aiheutti skandaalin Itävalta-Unkarissa. Maa menetti noin 130 000 sotilasta sotavankeina, joista jopa 60 000 oli antautunut omasta aloitteestaan. Lisäksi menetettiin 700 tykkiä, 2 000 konekivääriä, 500 000 kivääriä sekä suuret varastot ruokaa ja ammuksia. Huolestuttavaa oli myös se, että Lembergin pääasiassa slaavilaiset asukkaat toivottivat venäläiset tervetulleiksi. Lembergin taistelu oli ensimmäinen ympärysvaltojen merkittävä voitto ja se nosti paitsi venäläisten, myös brittien ja ranskalaisten taistelutahtoa.[4]
Takaisinvaltaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Osana Saksan etenemistä vuoden 1915 alussa sai saksalainen kenraali Alexander von Linsingen tehtäväkseen vallata Lemberg takaisin. Tämä onnistuikin, kuten koko operaatio, jossa Venäjän rintamalinjaa työnnettiin sadan kilometrin verran itään.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Neiberg, Michael S. ja Jordan, David: The Eastern Front 1914–1920. Amber Books, 2008. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Neiberg ja Jordan 2008, s. 55
- ↑ a b Neiberg ja Jordan 2008, s. 56
- ↑ Neiberg ja Jordan 2008, s. 57
- ↑ a b Neiberg ja Jordan 2008, s. 58
- ↑ Westwell, Ian: Ensimmäinen maailmansota. Tärkeimmät sotatapahtumat päivä päivältä, s. 51–53. (Alkuteos World War I, Day by Day) Suomentanut Ahola, Veikko ym. Gummerus kustannus, 2004. ISBN 978-951-20-6624-7