Lehtotakiainen
| Lehtotakiainen | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Asterales |
| Heimo: | Asterikasvit Asteraceae |
| Suku: | Takiaiset Arctium |
| Laji: | nemorosum |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Arctium nemorosum |
|
| Katso myös | |
Lehtotakiainen (Arctium nemorosum, syn. A. vulgare) on Euroopassa tavattava suurikokoinen takiaislaji. Suomessa lehtotakiainen on harvinainen lehtojen kasvi. Laji on määritelty Suomessa uhanalaiseksi.[1]
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaksivuotinen lehtotakiainen kasvaa 100–250 cm korkeaksi. Vankka varsi ja lehtiruodit ovat lyhytkarvaisia. Isokokoinen lehtilapa on ohut, leveänpuikea, herttatyvinen, usein isohampainen, päältä tummanvihreä, alta harmahtava. Kukinto on terttumainen, kaarevarankainen mykeröstö. Mykeröiden kehto on lopulta kooltaan 2–2,5 × 3–3,5 cm, kalju ja piikkinen. Pähkylä on vaaleanharmaanruskea, litteä ja selvästi käyrä. Kukat ovat väriltään purppuranpunaisia. Kukkien teriö on suurin piirtein kehdon pituinen. Lehtotakiainen kukkii Suomessa heinä-syyskuussa.[2][3]
Lehtotakiainen muistuttaa erittäin paljon Suomessa yleisempää pikkutakiaista (A. minus) ja lajeja on toisinaan erittäin vaikea erottaa toisistaan. Lajit myös risteytyvät keskenään, ja niitä on välillä pidetty saman lajin alalajeina. Lehtotakiainen on pikkutakiaista yleensä suurempi, mykerön kehto on isompi ja mykerö on kaarevarankainen.[3]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lehtotakiainen on eurooppalainen laji, jota tavataan Britteinsaarilta ja Pyreneiltä itään läntiseen Siperiaan ja Lähi-itään. Esiintymisalue on kuitenkin hyvin laikuittainen ja painottuu vahvasti Keski-Eurooppaan. Skandinaviassa lajia tavataan Keski-Norjan ja -Ruotsin korkeudelle saakka.[4] Suomessa lehtotakiainen on yleisin Ahvenanmaalla sekä lounaissaaristossa. Manner-Suomessa lajia on tavattu muutamalta paikkakunnalta Uudeltamaalta. Kaikissa Suomen esiintymispaikoissaan laji on kuitenkin harvalukuinen.[3]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lehtotakiainen on Suomen ainoa alkuperäinen takiaislaji. Sitä kasvaa laidunnetuissa lehdoissa, rantalepikoissa, lehtoniityillä, joskus myös kulttuuriympäristössä, kuten teiden varsilla. Lehtotakiainen on harvinaistunut metsälaidunnuksen loppumista seuranneen kasvupaikkojen umpeenkasvun takia.[2][3]
Käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Muiden takiaislajien tapaan myös lehtotakiaisen juurakko, lehdet ja nuoret versot ovat syötäviä. Takiaisia on käytetty perinteisesti myös erilaisten ihovaivojen hoitoon.[5][6]
Uhat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lehtotakiaisten pahin uhka sen luontaisilla kasvupaikoilla on metslälaidunnuksen loppumista seuraava kasvupaikkojen umpeenkasvu. Tämän lisäksi harvapuustoisten laidunmetsien kuusettaminen on haitallista kasville.[7]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lampinen, Raino: Lehtotakiainen. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 68.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Terhi Ryttäri & Mika Kalliovirta & Raino Lampinen: Suomen uhanalaiset kasvit. Tammi, 2012. ISBN 978-951-31-6593-2
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Uhanalaiset putkilokasvit luonnonsuojeluasetuksessa Viitattu 24.1.2010.
- ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 437.
- ↑ a b c d Lampinen 1997, s. 68.
- ↑ Den virtuella floran: Lundkardborre (Arctium nemorosum) — Norra halvklotet Den virtuella floran. 1998. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 24.1.2010.
- ↑ Den virtuella floran: Kardborrar (Arctium) Den virtuella floran. 1998. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 24.1.2010. (ruotsiksi)
- ↑ Yrttitarha: Takiaiset Viitattu 24.1.2010.
- ↑ Suomen uhanalaiset kasvit s. 48
