Lauri Pimiä
Lauri Pimiä (25. maaliskuuta 1911 Kivennapa – 14. helmikuuta 1996 Helsinki) oli suomalainen matemaatikko ja Turun yliopiston matematiikan apulaisprofessori.[1]
Lauri Pimiä ryhtyi sotien välisenä aikana opiskelemaan geometriaa professori Ernst Lindelöfin alaisuudessa. Hänet nimitettiin assistentiksi Helsingin yliopistoon vuonna 1936, ja kaksi vuotta tämän jälkeen hän väitteli tohtoriksi geometriassa. Dosentiksi hänet nimitettiin vuonna 1944. Hän oli yhteistyössä erityisesti Tanskan ja Itävallan tunnettujen geometrikkojen kanssa.[1]
Toisen maailmansodan aikana hän oli ensin tykistön koelaitoksen, sittemmin puolustusvoimien optisen laitoksen johtaja. Hänen sotilasarvonsa oli luutnantti.[1]
Sodan jälkeen Pimiä toimi ensin opettajana Helsingin tyttölukiossa ja Taideteollisen oppilaitoksen rehtorina. Turun yliopistossa matematiikan apulaisprofessorina hän vaikutti tunnettuine luennoimistaitoinensa vuodesta 1950 aina vuoteen 1974 saakka, jolloin hän jäi eläkkeelle. Hän oli myös professorin virkaa hoitavana Turun kauppakorkeakoulussa. Hän harrasti šakkia.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Apulaisprofessori Lauri Pimiä Helsingin Sanomat. 3.3.1996. Viitattu 14.5.2019.