Lauri Hihnavaara
| Lauri Hihnavaara | |
|---|---|
 Lauri Hihnavaara 2002. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 4. kesäkuuta 1935 Sodankylä |
| Kuollut | 12. heinäkuuta 2020 (85 vuotta) Sodankylä |
| Ammatti | tehdastyöntekijä, kirjailija |
| Vanhemmat | Aleksi ”Mosku” Hihnavaara ja Mari Tanhua |
| Puoliso | Sirkka-Liisa Hihnavaara s. Hiltunen |
| Kirjailija | |
| Tuotannon kieli | suomi |
| Aikakausi | 2003–2015 |
| Aiheet | Elämä Lapissa, veijaritarina, työ Ruotsissa |
| Esikoisteos | Luiron laulu (2003), Vesittäjät (2006) |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Lauri Kalervo Hihnavaara eli ”Hihna-Lassi” (4. kesäkuuta 1935 Sodankylä – 12. heinäkuuta 2020 Sodankylä[1]) oli suomalainen tehdastyöntekijä[2] ja kirjailija.[3]
Perheyhteydet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hihnavaaran vanhemmat olivat poromies Aleksi ”Mosku” Hihnavaara ja hänen vihkimätön vaimonsa Edla-Maria ”Moskun Mari" Tanhua. Mosku otti Laurin nimiinsä 1937 ja kuoli sydänkohtaukseen Laurin ollessa vasta kolmivuotias.[4]
Hihnavaara meni vuonna 1962 naimisiin ranualaisen Sirkka-Liisa Hiltusen kanssa. Hihnavaarojen perhe oli monilapsinen.[2]
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hihnavaara kävi Korvasen supistetun kansakoulun ja sen jatkoluokan. Myöhemmin Hihnavaara opiskeli Lapin kansanopistossa Sodankylässä. ”Se antoi uuden elämän”, hän totesi. Hihnavaara jatkoi Lapin Kansankorkeakouluun. ”Siellä olo oli parasta aikaa elämässäni.” Keskikoulussa yksi matematiikan kurssi jäi suorittamatta, ja koulu jäi kesken. Sittemmin hän kävi maalarikurssin.[2] Hihnavaaran teokset sisältävät tarinoita Sompion ja Trollhättanin väliltä. Pohjois-Suomesta muutti 1960–1970-luvuilla paljon väkeä työn perässä Ruotsiin.
Työelämässä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hihnavaaran töihin Suomessa kuului tukinuittoa, kyläkaupan pitäminen (Juukosken voimalaitos valmistui; työväki lähti nopeasti, kaupan pito loppui), teollisuusmaalausta, Kemijärvi Oy:n sellutehtaan työtä, Vanttauskosken voimalaitosrakennustöitä.[2]
Hihnavaaran työelämäkausi sattui yhteiskunnallisen muutoksen aikaan, jolloin maaseudulla monien toimeentulo loppui ja oli lähdettävä muualle leivän perään. Hihnavaara muutti 33-vuotiaana Trollhättaniin vuonna 1968 SAABin (Svenska Aeroplan AB) autotehtaalle. Aluksi Hihnavaara työskenteli kokoonpano-, myöhemmin maalauslinjalla. Hihnavaaran perhe sai tilavan asunnon. Sirkka-Liisa tuli kolmen lapsen kera, ja pian syntyi neljäs. Sittemmin Sirkka-Liisa meni myös töihin SAABille.[2]
Vuonna 1974 perhe muutti Luulajaan, lähemmäksi Lappia ja Sodankylää. Hihnavaara sai työpaikan Norrbottens Järnverk AB:n (NJA) terästehtaasta.[2] Hihnavaara työskenteli aluksi kaasuhöylääjänä. Ennen uuniinasettamista teräskappaleet oli siistittävä. Höylätessä teräs suli ja höylä leikkasi. Työ oli kuumaa, äänekästä ja raskasta. Suojavarusteet oli oltava sen mukaiset. Pidemmän aikaa Hihnavaara työskenteli hiojana suurella hiomakoneella; vanha NJA:n noesta musta työskentelytila vaihtuu SSAB:n värikkääksi ja valoisaksi. Yksitoistametristen rautalaattojen päät katkottiin, höylättiin mahdolliset viat, iskettiin sarjanumerot ja maalattiin. Työssä tarvittava tietokoneen käyttö opetettiin.[2]
Julkaisut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hihnavaaran kokemuspiiri edelläkuvattujen muutostenkin takia oli laaja-alainen. Sieltä hän ammentaa lukijoille kokemus- ja näkemystietoaan.
Hihnavaara julkaisi 67-vuotiaana esikoisteoksensa Luiron laulu, jossa hän kuvaa omiin kokemuksiinsa perustuen elämää 1940- ja 1950-lukujen Sompion ja Luiron kairoissa. Hän on julkaissut myös Lokan tekojärven rakentamisesta kertomuskokoelman Vesittäjät ja kuvaa siinä, kuinka Kemijoki Oy hankki häikäilemättömin keinoin sompiolaisilta patoaltaan alle jääneet maat. Hihnavaara julkaisi sodanjälkeisen jälleenrakennusajan Lappiin sijoittuvan veijariromaanin Pökkilöhaukka. Viimeinen Hihnavaaran teos Arpeetia! Neljä miestä ja melkein yksi sana ruotsia sijoittuu hänen kahden erilaisen tehdastyön historiaansa ja näkemyksiinsä. Ruotsiin ja Suomeen sijoittuvat kuvaukset vuorottelevat kirjassa.[2] Hihnavaara sai useita WSOY:n apurahoja.[3]
Hihnavaara kirjoitti lehtiartikkeleita Lapin Kansaan, Koillis-Lappiin, Sompioon, Luulajan Suomiseuran lehteen sekä Ruotsin Suomalaiseen.[3]
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Luiron laulu: kertomuskokoelma. WSOY 2003
- Vesittäjät: kertomuskokoelma. WSOY 2006
- Pökkilöhaukka: veijaritarina Lapin aavoilta. WSOY 2011
- Arpeetia! Neljä miestä ja melkein yksi sana ruotsia. Laten kirja 2015
- Viimeinen matka: Lauri Hihnavaaran viimeinen teos postuumisti. Väyläkirjat 2021
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lauri Hihnavaara WSOY kirjailijat (Archive.org)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Lavia, Riku: ”Moskun” poika, kirjailija Lauri Hihnavaara on kuollut. Lapin Kansa, 18.7.2020, s. 22.
- ↑ a b c d e f g h Lauri Hihnavaara, Arpeetia! Neljä miestä ja melkein yksi sana ruotsia. Laten kirja 2015
- ↑ a b c Kirjasampo: Hihnavaara, Lauri
- ↑ Kännö, Sakari: Mosku: kertomus poromies Aleksanteri Hihnavaarasta ja Lapin kenraali Kurt Matti Walleniuksesta vuosina 1900-1938. Porvoo: WSOY, 1992. 6. painos, sivut 9 ja 313.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Vesa Karonen, Erämaakylät hukkuivat Lokan tekoaltaaseen Lauri Hihnavaaran Vesittäjät kertoo Sompion kansan katastrofista, kirja-arvio, Helsingin Sanomat 6.8.2006 (archive.org)
- Lauri Hihnavaara Kirjasampo.fi:ssä