Lars Schalin
Lars Mikael Schalin (5. heinäkuuta 1895 Vaasa – 12. toukokuuta 1962) oli suomalainen jääkärieverstiluutnantti. Hän oli sotilasoppinsa Saksasta hakenut jääkäri, joka taisteli Sisällissodassa pataljoonan adjutanttina ja talvisodassa T-Lentorykmentti 1:n komantajana. Jatkosodassa hän oli esikuntatehtävissä ja loppusodan Suomen Punaisen Ristin palveluksessa.[1][2]
Perhetausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hänen vanhempansa olivat lennätinpäällikkö Leopold Verner Schalin ja Fanny Emilia Kåhlsten. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1927 Ragni Maria Elmgrenin kanssa.[1][2]
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Schalin kirjoitti ylioppilaaksi Vaasan ruotsalaisesta lyseosta vuonna 1914 ja liittyi Vaasalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan historiallis-kielitieteellisellä osastolla vuosina 1914–1916. Schalin kävi Sotakorkeakoulun yleisen osaston vuosina 1924–1926 ja Ilmavoimien tähystäjäkurssin vuosina 1927–1928 sekä pommitus- ja ampumakurssin Utissa vuonna 1929. Hän oli komennettuna opintomatkalle vuonna 1929 Englantiin, missä hän tutustui Lontoon ilmailunäyttelyyn ja seurasi Hendonin lentonäytöstä sekä teki vastaavan matkan vuonna 1934 Ruotsiin tutustuakseen Boforsin tehtaisiin ja seuratakseen pommikokeiluja.[1][2]
Jääkärikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Schalin liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 6. toukokuuta 1916, josta hänet siirrettiin 21. elokuuta 1916 3. komppaniaan. Hänet siirrettiin 53 muun miehen kera 2. lokakuuta 1917 perustettuun pataljoonan tiedonanto-osastoon.[3]. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella sekä Aa-joella. Hän kävi Saksassa puhelin-, lennätin- ja merkinantokurssit.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Katso myös: Suomen sisällissota
Schalin saapui Suomeen jääkärien pääjoukon mukana luutnantiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918 ja sijoitettiin Suomen Valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi 5. Jääkärirykmentin 15. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin myöhemmin pataljoonan adjutantiksi. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Karjalankannaksella.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sisällissodan jälkeen Schalin komennettiin opettajaksi Helsingissä 2. heinäkuuta 1918 alkaneille viestikursseille, joilla koulutettiin kantajoukot divisioonien ja Vuoristoprikaatin tiedonanto-osastoihin. Hänet siirrettiin 18. elokuuta 1918 alkaen 1. Divisioonan tiedonantovälineosaston johtajaksi ja 2. helmikuuta 1921 alkaen Kenttälennätinpataljoonan 1. komppanian päälliköksi sekä 31. elokuuta 1926 alkaen yleisesikuntaupseeriksi Ilmavoimien esikuntaan, jossa hänet siirrettiin 15. kesäkuuta 1928 esikuntapäälliköksi ja 13. tammikuuta 1932 Ilmailukoulun johtajaksi sekä 1. toukokuuta 1933 koulutusosaston päälliköksi jälleen Ilmavoimien esikuntaan. Lentoasema 6:n komentajaksi hänet nimitettiin 31. tammikuuta 1935 ja 1. tammikuuta 1938 Lentorykmentti 4:n komentajaksi.[1][2]
Talvi- ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Schalin osallistui talvisotaan T-Lentorykmentti l:n komentajana. Välirauhan aikana hän toimi Uudenmaan läänin väestönsuojelutarkastajana ja jatkosodan puhjettua hän jatkoi aluksi samassa tehtävässä, kunnes hänet siirrettiin Päämajan Ilmasuojelutoimiston päälliköksi. Edellä mainitussa tehtävässä hän palveli vuoteen 1943 saakka, jolloin hän siirtyi Suomen Punaisen Ristin pääsihteerin apulaiseksi ja toimi tehtävässä sodan loppuun saakka, jolloin hän erosi armeijan vakinaisesta palveluksesta. Sotien jälkeen hän toimi edelleen Suomen Punaisessa Ristin pääsihteerin apulaisena vuoteen 1950 saakka, jolloin hän siirtyi vakuutustarkastajaksi Suomi-yhtiölle ja palveli yhtiössä vuoteen 1958 saakka. Hänet haudattiin Helsinkiin.[2]
Luottamustoimet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Schalin toimi 1. Divisioonan kunniatuomioistuimen jäsenenä vuonna 1920 ja Kenttälennätinpataljoonan kunnianeuvoston puheenjohtajana vuosina 1922–1924 sekä Ilmavoimien kunniatuomioistuimen puheenjohtajana vuonna 1929.[1][2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
               |
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
- Suomalainen, Jaakko, Sundvall, Johannes, Olsoni, Emerik ja Jaatinen, Arno (toim.): Suomen jääkärit: toiminta sanoin ja kuvin II, 2. painos. Kuopio: Osakeyhtiö Sotakuvia, 1933.