Lapinhilpi
| Lapinhilpi | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Yksisirkkaiset Liliopsida |
| Lahko: | Poales |
| Heimo: | Heinäkasvit Poaceae |
| Suku: | Lapinhilvet Arctagrostis |
| Laji: | latifolia |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Lapinhilpi (Arctagrostis latifolia) on pohjoisten arktisten alueiden ja vuoristojen heinäkasvi. Suomessa laji on rauhoitettu, ja sitä tavataan erittäin harvinaisena Lapissa.[1]
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lapinhilpi on monivuotinen, tanakka ja kasvaa 40–80 senttimetriä korkeaksi. Juurakko on paksu. Korsilehdet ovat 5–10 millimetriä leveitä ja 5–15 cm pitkiä, litteitä ja pitkäsuippuisia. Ylimmän lehden lapa on tuppeaan lyhyempi. Kieleke on 5 mm pitkä ja risalaitainen. Röyhy on kellanvihreä-sinipunainen, 8–12 cm pitkä, kapeahko ja lyhythaarainen. Kaleet ovat selvästi ulkohelvettä lyhyempiä. Ulkohelve on karheakarvainen ja vihneetön. Lapinhilpi kukkii Suomessa heinäkuussa.[2]
Lapinhilpi muistuttaa nopeasti katsoen ruokohelpeä (Phalaroides arundinacea) tai lapinkastikkaa (Calamagrostis lapponica), mutta toisin kuin edellä mainituilla, lapinhilven kaleet ovat selvästi ulkohelvettä lyhyempiä.[3]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lapinhilpeä tavataan lähes koko pohjoisella arktisella vyöhykkeellä ja siitä etelämmäs työntyvillä vuoristoseuduilla Pohjois- ja Itä-Euroopassa, Siperiassa, Mongoliassa ja Kanadassa. Pohjoismaissa lajia on tavattu vain Norjan Itä-Ruijassa ja Suomen Lapista. Suomesta lapinhilpi löydettiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1968 Sodankylästä ja myöhemmin Kittilästä ja Sallasta. Lapinhilpi lienee levinnyt Suomeen jääkauden lopussa.[3]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lapinhilpi kasvaa turve- ja muta-alustoilla lähteisillä, tihkuisilla tai tulvaisilla paikoilla.[3] Suomessa laji on luokiteltu silmälläpidettäväksi[4], ja se on rauhoitettu. Sitä on tavattu seitsemästä paikasta, joista useimmat ovat Natura-kohteita.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kurtto, Arto: Lapinhilpi. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 67.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Ympäristöministeriö: Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit Viitattu 18.1.2010.
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 589.
- ↑ a b c Kurtto 1997, s. 67.
- ↑ Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010, s. 190. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2010. ISBN 978-952-11-3806-5
- ↑ Metsähallitus: Lapinhilpi (Arkistoitu – Internet Archive)