Lapinkastikka
| Lapinkastikka | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Yksisirkkaiset Liliopsida |
| Lahko: | Poales |
| Heimo: | Heinäkasvit Poaceae |
| Suku: | Kastikat Calamagrostis |
| Laji: | lapponica |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Lapinkastikka (Calamagrostis lapponica) on monivuotinen kastikoiden sukuun kuuluva heinä.
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lapinkastikka kasvaa 50–100 senttimetriä korkeaksi. Haaraton korsi on kaksi- tai harvoin kolmenivelinen. Lehdet ovat hyvin pitkäsuippuisia, keskeltä leveämpiä ja karheita. Lehtilapa on 2–4 mm leveä, kalju tai joskus karvainen ja sen laidat ovat ylöskiertyneet. Lehden kieleke on noin 3 mm ja tylppä. Kukinto on monihaarainen, leveän sukkulamainen röyhy. Väriltään röyhy vaihtelee vaaleanruskeasta tummansinipunaisenruskeaan, ja on kooltaan 5–13 x 2–3 cm. Kapeanpuikeat kaleet ovat 5 mm pitkiä. Tähkylät ovat 3–8 mm pitkiä ja yksikukkaisia. Ulkohelve on sisähelvettä pidempi mutta vähän kaleita lyhyempi. Ulkohelpeen tyvellä olevat karvat ovat lähes kaleiden pituisia. Laji kukkii Suomessa heinä-elokuussa.[2]
Lapinkastikan heteen ponnet ovat keltaisia mutta huonosti kehittyneitä ja avautumattomia. Tämä johtuu siitä, että laji on apomiktinen eli se ei tarvitse tuulipölytystä jyvän muodostamiseen.[3][4]
Tutkijat pitävät lapinkastikkaa risteymäsyntyisenä heinänä.[4]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nimensä mukaisesti lapinkastikka on pohjoinen laji. Sitä tavataan Norjan, Ruotsin ja Suomen keski- ja pohjoisosissa, Kuolan niemimaalla, Uralin alueella, Pohjois- ja Itä-Siperiassa, Alaskassa sekä Kanadassa.[3]
Suomessa lapinkastikkaa tavataan pohjoisen suunnalta Pohjois-Savon korkeudelle saakka. Selkeästi yleisin laji on kuitenkin Pohjois-Lapissa.[5]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lapinkastikka kasvaa kuivissa ja tuoreissa kangasmetsissä, tunturikankailla, korpien ja lettorämeiden mättäillä, kallioilla ja hiekkaisilla tienvarsilla. Kasvustot ovat usein pieniä.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
- Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti (toim.): Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Calamagrostis lapponica IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. (englanniksi)
- ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 610–611.
- ↑ a b Den virtuella floran: Lapprör. (ruotsiksi) Viitattu 26.8.2011.
- ↑ a b Oulun kasvit 2005, s. 163.
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Lapinkastikan levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 26.8.2011.