Lainsäädäntötutkimus
Lainsäädäntötutkimus on kokoava nimitys tutkimussuuntauksille, joiden kohteena on lainsäädäntö instituutiona tai jokin yksittäinen säädöshanke. Lainsäädäntötutkimuksen kohteena eivät ole yksinomaan lait vaan se kattaa myös muunlaisiin sääntelyinstrumentteihin ja vielä laajemmin yhteiskunnan ohjaamiseen ylipäätänsä kohdistuvan tutkimuksen. Kansainvälisesti tällaisesta tutkimuksesta käytetään nimitystä regulaatio- eli sääntelytutkimus.[1][2][3]
Lainsäädäntötutkimus jakautuu tutkimuskohteen mukaan kahteen lohkoon. Ensinnäkin voidaan tutkia lainsäädäntöä yleisesti, ilmiönä ja instituutiona. Tällöin ollaan kiinnostuneita yksittäistä säädöstä laajemmista kysymyksistä, kuten sääntelyn määrästä ja sen kehityksestä, sääntelyn kansainvälistymisestä, julkisen ja ns. yksityisen sääntelyn suhteesta, lainvalmistelutoiminnasta sekä sääntelyn erilaisten vaihtoehtoisten keinojen kehityspiirteistä. Toiseksi voidaan tutkia yksittäisiä lakeja tai muita säädöksiä. Tällöin huomio kohdistuu kyseisen säädöksen elinkaaren osiin, kuten lainvalmisteluvaiheeseen, päätöksentekoon säädöksestä ja säädöksen vaikutuksiin. Valtaosa lainsäädäntötutkimuksesta on yksittäisiin säädöksiin kohdistuvaa tutkimusta.[1][2][4]
Lainsäädäntötutkimus on monitieteinen ala. Lainsäädännön tutkimisessa voidaan hyödyntää useiden eri tieteenalojen, kuten oikeustieteen, politiikan tutkimuksen, taloustieteen, hallintotieteen ja sosiologian, lähestymistapoja, menetelmiä ja teoreettista välineistöä.[1][5]
Kansainvälisesti lainsäädäntötutkimus on löyhästi institutionalisoitunut, ja sitä harjoitetaan useiden eri tieteenalojen yhteydessä. Suomessa lainsäädäntötutkimus on keskittynyt etenkin Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituuttiin ja Itä-Suomen yliopistoon, mutta sitä harjoitetaan useissa muissakin tutkimusyksiköissä. Itä-Suomen yliopistossa on Suomen ainoa lainsäädäntötutkimuksen professuuri, ja yliopistossa on myös opetettu lainsäädäntötutkimusta maisteriopintojen pääaineena vuodesta 2009 asti. Aiemmin Turun yliopistossa oli lainsäädäntötutkimuksen professuuri vuosina 2004–2009.[6][7]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ervasti, Kaijus: Yhteiskunnallinen oikeustutkimus. Helsinki: Gaudeamus, 2022. ISBN 978-952-345-155-1
- Kostiainen, Aura; Kurki, Visa; Määttä, Tapio; Rautiainen, Pauli; Soininen, Niko: Oikeus ja sen tutkiminen. Tampere: Vastapaino, 2023. ISBN 978-952-397-044-1
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Oikeustiede:lainsäädäntötutkimus Tieteen termipankki. Viitattu 18.10.2024.
- ↑ a b Kostiainen, Kurki, Määttä, Rautiainen & Soininen 2023, s. 270.
- ↑ Ervasti 2022, s. 55.
- ↑ Ervasti 2022, s. 56–57.
- ↑ Ervasti 2022, s. 56.
- ↑ Kostiainen, Kurki, Määttä, Rautiainen & Soininen 2023, s. 287–288.
- ↑ Ervasti 2022, s. 57.