Laikkupussimittari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Laikkupussimittari
Uhanalaisuusluokitus
Suomessa:

Vaarantunut [1]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Mittarimaiset Geometroidea
Heimo: Mittarit Geometridae
Alaheimo: Vihermittarit Geometrinae
Suku: Comibaena
Laji: bajularia
Kaksiosainen nimi

Comibaena bajularia
(Denis & Schiffermüller, 1775)[2]

Synonyymit
  • Comibaena pustulata[2]
  • Euchloris pustulata[2]
Katso myös

  Laikkupussimittari Commonsissa

Laikkupussimittari (Comibaena bajularia) on vihermittareihin kuuluva keskikokoinen vihreä perhoslaji, jonka pääasiallinen levinneisyysalue rajoittuu Keski- ja Etelä-Eurooppaan. Suomesta laji on tavattu vuoteen 2000 mennessä viisi kertaa, tosin tämän jälkeen havaintoja on tehty runsaammin. Lajin tyypillistä elinympäristöä ovat tammea kasvavat metsät ja puistot, joissa sitä tavataan lennossa kesäkuun lopulta heinäkuulle. Toukan ravintokasvi on tammi ja keskenkasvuinen toukka elää ja talvehtii kehräämänsä kehdon sisällä. Suomessa laji on luokiteltu vaarantuneeksi.

Koko ja ulkonäkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laikkupussimittari on keskikokoinen mittariperhonen. Sen siipien kärkiväli on noin 26–33 millimetriä.[2][3] Lajin siipien väri on vihreä ja etusiipien poikkiviirut ovat muodoltaan mutkittelevat. Etusiipien takanurkassa sekä takasiipien etu- ja takanurkissa sijaitsevat suurehkot punertavan ruskeat alueet, jotka ovat lajin selvin tuntomerkki. Ne myös erottavat laikkupussimittarin sen lähilajista, pilkkupussimittarista. Laikkupussimittarin takasiiven ulkoreuna on myös tasaisesti kaareutuva, toisin kuin pilkkupussimittarilla ja vihermittarilla.[2]

Laikkupussimittari on eteläisen Euroopan laji. Se on levinnyt Englannista ja Walesista Keski- ja Etelä-Eurooppaan sekä idässä Turkkiin ja Kaukasukselle.[2][3] Fennoskandiasta ja Baltiasta on tehty vain yksittäisiä havaintoja sinne harhaantuneista yksilöistä. Suomesta laji on tavattu vain muutaman kerran, ensimmäinen havainto lajin yksilöstä on vuodelta 1971.[2] Vuoteen 2000 mennessä Suomesta oli ilmoitettu vain viisi lajin yksilöä,[4] mutta jo vuonna 2009 Inkoosta ilmoitettiin kaikkiaan 85 yksilöä[5] Suomen lajiston uhanalaisarvioinnissa 2010 laji on luokiteltu vaarantuneeksi (VU)[6].

Elinympäristö ja elintavat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lajin tyypillistä elinympäristöä ovat tammea kasvavat metsät ja puistot, mutta harhailijoita voidaan tavata muissakin elinympäristöissä. Laikkupussimittari on lennossa kesäkuun lopulta heinäkuulle. Toukan ravintokasvi on tammi ja keskenkasvuinen toukka elää ja talvehtii kehräämänsä kehdon sisällä. Kehtoon toukka kiinnittää myös lehtien ja kukkien palasia.[2][3] Toukkavaihe kestää syyskuusta toukokuuhun.[3]

  • Larry Huldén (toim.): Suomen suurperhosatlas. Helsinki: Suomen Perhostutkijain Seura & Luonnontieteellinen keskusmuseo, 2000. ISBN 951-98525-0-6
  • Kauri Mikkola, Ilkka Jalas & Osmo Peltonen: Suomen perhoset – Mittarit 1. Tampere: Suomen Perhostutkijain Seura, 1985. ISBN 951-99620-7-7
  • Pertti Rassi, Esko Hyvärinen, Aino Juslén & Ilpo Mannerkoski (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Helsinki: Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus, 2010. ISBN 978-952-11-3806-5 Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Bernard Skinner: Colour Identification Guide to Moths of the British Isles. Hong Kong: Viking, 1984. ISBN 0-670-80354-5
  1. Lauri Kaila, Marko Mutanen: Laikkupussimittari – Comibaena bajularia Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  2. a b c d e f g h Mikkola ym: Suomen perhoset – Mittarit 1, s. 53.
  3. a b c d Skinner: Colour Identification Guide to Moths of the British Isles, s. 17.
  4. Huldén: Suomen suurperhosatlas, s. 80.
  5. Panu Välimäki, Jari-Pekka Kaitila & Timo Lehto: Mielenkiintoiset suurperhoshavainnot ja vaelluskatsaus 2009. Baptria, 2010, 35. vsk, nro 2, s. 56. Suomen Perhostutkijain Seura.
  6. Rassi ym. (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010, s. 448