Laika & The Cosmonauts

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Laika & The Cosmonauts oli suomalainen instrumentaalirock-yhtye, joka toimi vuosina 19872008.[1] Se edusti 1980-luvulla rautalangan uutta tulemista yhdessä muun muassa Agentsin, The Mustangsin ja The Quietsin rinnalla.[2] 1990-luvulla yhtye sai suosiota myös Yhdysvalloissa surf-tyylisellä musiikillaan[3].

Yhtyeen perustivat 1980-luvun lopulla muun muassa J. Karjalaisen Mustissa Laseissa soittaneet rumpali Janne Haavisto ja kitaristi Mikko Lankinen innostuttuaan amerikkalaisen The Ventures -yhtyeen instumentaalimusiikista. Alun perin Pluto & The Astronautsiksi kutsuttuun yhtyeeseen saatiin myös urkuri-kitaristi Matti Pitsinki ja basisti Tom Nyman, ja kokoonpano pysyi samana koko yhtyeen uran ajan. Laika-avaruuskoiraa muistelevaan nimeen päädyttyään yhtye esiintyi alkuaikoinaan sen mukaisissa neuvostotyylin avaruusaiheisissa asuissa.[4]

Laika & The Cosmonauts julkaisi kaikkiaan kahdeksan albumia ja lisäksi kokoelman Cosmopolis 1988–2008.[4] Albumit Instruments of Terror (1993), The Amazing Colossal Band (1995) ja Zero Gravity (1996) julkaisi riippumaton Upstart-yhtiö Yhdysvalloissa. Sen jälkeen yhtye sai sopimuksen Warner Musicin kanssa ja teki sille albumin Absurdistan (1997).

Yhtye teki keväällä 1995 parinkymmenen konsertin kiertueen, joka ulottui Detroitista New Yorkiin, San Franciscoon, Los Angelesiin, New Orleansiin ja Washingtoniin[5]. Se teki puolen tusinaa muutakin kiertuetta Yhdysvalloissa ja esiintyi muun muassa Ministry-yhtyeen Filth Pig -kiertueella 1996[6]. Yhtyeen kahta kappaletta kuullaan vuoden 1996 Hollywood-elokuvassa Flipper (1996), jonka pääosia näyttelevät Paul Hogan ja Elijah Wood.[7][8] Mika Kaurismäki käytti yhtyeen musiikkia elokuvassaan LA Without a Map (1998)[9].

Laika & the Cosmonauts lopetti toimintansa vuonna 2008 soittamalla viimeisen keikkansa Texasin Austinissa, jossa se oli tullut niin tunnetuksi, että tarinan mukaan sen albumit löytyivät levykaupan osastolta ”paikalliset yhtyeet”.[4][1] Mikko Mäkelä teki yhtyeen viime vaiheista dokumenttielokuvan Last Day in the Office (2010)[10].

  • C’mon Do The Laika! (1988)
  • Surfs You Right! (1990)
  • Instruments of Terror (1993)
  • The Amazing Colossal Band (1995)
  • Zero Gravity (1996)
  • Absurdistan (1997)
  • Laika Sex Machine (2000) (Live)
  • Local Warming (2004)
  • Cosmopolis 1988–2008 (2008)
  1. a b Koppinen, Mari: Rautalankabändi Laika & The Cosmonauts lopettaa Helsingin Sanomat. 23.4.2008. Arkistoitu 4.6.2008. Viitattu 25.7.2019.
  2. 1980-luvun rautalankayhtyeet The Soundsin Emman helmoissa. Helsingin Sanomat, 14.6.1989, s. 71. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  3. Tomlinson, Sara: CD Review: Laika and the Cosmonauts: Local Warming The Boston Globe. 6.2.2004. Viitattu 25.7.2019. (englanniksi)
  4. a b c Lindfors, Jukka: Laika & The Cosmonauts Yle Elävä arkisto. 22.11.2010. Viitattu 25.7.2019.
  5. Kotirinta, Pirkko: Laika & The Cosmonauts ja Värttinä USA:han. Helsingin Sanomat, 15.2.1995. Digilehden juttu (tilaajille).
  6. Laika & The Cosmonauts yeproc.com. Arkistoitu 25.7.2019. Viitattu 25.7.2019. (englanniksi)
  7. Jokelainen, Jarkko: Laika & the Cosmonauts siirtyi isolle yhtiölle. Helsingin Sanomat, 17.4.1997. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  8. Uusitorppa, Harri: Laika & the Cosmonauts säestää delfiinielokuvaa. Helsingin Sanomat, 21.6.1996. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  9. Jokelainen, Jarkko: Laika & the Cosmonauts ja Mika Kaurismäki Torontoon. Helsingin Sanomat, 29.8.1998. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  10. Uusitorppa, Harri: Kosmonautit lopettivat kiertoradan lakipisteeseen. Helsingin Sanomat, 30.12.2014. Digilehden juttu (tilaajille).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.