Lääkärien salaliitto
Lääkärien salaliitto tai lääkärisalaliitto oli Neuvostoliitossa hieman ennen Josif Stalinin kuolemaa talvella 1952–1953 paljastettu kuvitteellinen juutalaisten lääkärien salaliitto neuvostojohtajien salamurhaamiseksi. On arveltu, että tapauksen varjolla aiottiin käynnistää uudet, mahdollisesti juutalaisvastaiset poliittiset vainot. Stalinin kuoltua hänen seuraajansa kuitenkin hautasivat asian.
Tapahtumien kulku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1952 Stalin mainitsi politbyroon istunnossa juutalaisten lääkärien olevan amerikkalaisten ja sionistien agentteja.
Stalin aloitti vainon 13. tammikuuta 1953 julkaisemalla uutistoimisto TASSin välityksellä Pravdassa artikkelin, jossa väitetty salaliitto paljastettiin.[1] Välittömästi vangittiin 37 henkilöä, mutta lukumäärä kasvoi nopeasti satoihin. Monet juutalaiset lääkärit menettivät työnsä ja heidät vangittiin, lähetettiin GULAGiin tai teloitettiin. Pravda keräsi allekirjoituksia avoimeen kirjeeseen, jossa tunnetut neuvostokansalaiset, mukana useita juutalaisia, tuomitsivat salaliiton. Muun muassa kenraali Jakov Kreizer, laulaja Mark Reizen sekä kirjailijat Veniamin Kaverin ja Ilja Ehrenburg kieltäytyivät allekirjoittamasta kirjettä, eikä sitä lopulta julkaistu.
Neuvostoliiton Israelin-lähetystössä tapahtui räjähdys 9. helmikuuta 1953. Neuvostoliitto katkaisi diplomaattisuhteet Israelin kanssa 11. helmikuuta. Seuraavana päivänä vangittiin Maria Weizmann, moskovalainen lääkäri ja Israelin ensimmäisen presidentin Chaim Weizmannin sisko.
Stalinin kuoleman jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Stalinin kuoltua vangitut lääkärit vapautettiin 31. maaliskuuta sisäministeri Lavrenti Berijan määräyksestä. Neuvostoyleisölle asiasta ilmoitettiin Pravdassa 6. huhtikuuta.[2]lähde tarkemmin?[3]lähde tarkemmin? Valtionturvallisuusministeri Mihail Rjumin erotettiin ja myöhemmin teloitettiin syyllisyydestä aiheettomaan vainoon.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Zuehlke, Jeffrey: Joseph Stalin, Twenty-First Century Books, 2005, ISBN 0822534215, s. 99-101.
- ↑ Brent & Naumov 2003, sivut. 324-5
- ↑ Sebag-Montefiore 2004, s. 644n.