Kuun pimeä puoli (tv-sarja)
Kuun pimeä puoli | |
---|---|
Обратная сторона Луны | |
Tyyli | rikosdraama |
Kestoaika | 50 min |
Pääosissa |
|
Alkuperämaa | Venäjä |
Alkuperäiskieli | venäjä |
Tuotantokausia | 2 |
Jaksoja | 32 |
Tuotanto | |
Tuottaja(t) |
|
Ohjaaja(t) | Aleksandr Kott |
Käsikirjoittaja(t) |
|
Säveltäjä(t) | Pavel Jesenin |
Tuotantoyhtiö(t) | Sreda |
Aiheesta muualla | |
IMDb |
Kuun pimeä puoli (ven. Обратная сторона Луны, Obratnaja storona Luny) on Sreda-tuotantoyhtiön tuottama rikosdraamasarja, joka on kuvattu Venäjällä 2012–2016. Suomessa Yle esitti sarjan molemmat tuotantokaudet vuonna 2016.
Sarjan idea perustuu brittiläiseen Life on Mars -televisiosarjaan. Sarja on nimetty Pink Floydin The Dark Side of the Moon -levyn mukaan.[1] Life on Mars -sarjan nimi tulee David Bowien samannimisestä kappaleesta, mutta se ei ollut tuttu 1970-luvun Neuvostoliitossa toisin kuin Pink Floyd.[2]
Sarjassa ei juuri käytetä erikoistehosteita, mutta ne eivät ole arvioiden mukaan tarpeellisiakaan. Katsoja pystyy seuraamaan henkilöitä ja heidän tunteitaan läheltä, ja joutuu pohtimaan muun muassa työnarkomaanin ja läheisten ihmisten välisiä suhteita.[3]
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäinen kausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]2010-luvun poliisi, kapteeni Mihail Mihailovitš Solovjov jahtaa Moskovassa työparinsa luutnantti Andrei Dronovin kanssa sarjamurhaajaa. Takaa-ajotilanteessa murhaaja ampuu Andrein ja ajaa Mihailin yli. Mihail herää vahingoittumattomana tuntemattomasta ympäristöstä ilman puhelintaan, eikä ymmärrä, mitä on tapahtunut ja miksi hänellä väitetään olleen yliluutnantin univormu päällään onnettomuudessa. Hän on päätynyt sairaalaan ja Brežnevin ajan Neuvostoliittoon vuoteen 1979.[4]
Kulttuurishokista lopulta selvittyään Mihail jatkaa hyvin erilaisessa elämässään murhaajajahtia isänään, miliisiyliluutnantti Mihail Ivanovitš Solovjovina. Hän saa television, puhelimen ja radion kautta kaikuja omasta ajastaan. Näistä kaiuista ja näyistä ilmenee, että Mihail on sairaalassa huonossa tilassa, mutta hänen voisi olla mahdollista palata omaan aikaansa. Hän oppii vaikuttamaan tulevaisuuteen omilla valinnoillaan ja teoillaan vuonna 1979. Kaikki teot eivät kuitenkaan paranna hänen tilannettaan. Ongelmia tulee lisäksi siitä, että hän asuu käytännössä äitinsä ja nuoren itsensä kanssa.[4]
Miliisin lisäksi järjestystä valvoo valtion turvallisuuspalvelu KGB, jonka kohteet ja tutkinnat risteävät välillä Mihailin työn kanssa. KGB:n toimivalta on tosin merkittävästi miliisiä suurempi.[5] Idän ja lännen välinen epäluulo ja vakoilu näyttäytyy sarjassa täysin normaalina toimintana.[1]
Mihail käyttää kohdehenkilöihin kovia otteita ja tunkeutuu työnsä kannalta olennaisiin paikkoihin luvatta, mitä hänen työtoverinsa miliisissä kritisoivat. Kovat otteet on sarjaan otettu nykypäivän Venäjän poliisitoiminnasta, joka on joiltain osin kovempaa kuin 70-luvulla. Tämä on merkittävä ero verrattuna alkuperäiseen Life on Mars -sarjaan.[5]
Toinen kausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toisella kaudella Mihail palaa omaan aikaansa, mutta hänen toimensa menneisyydessä ovat vaikuttaneet merkittävästi nykyisyyteen.
Näyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Näyttelijä | … | Rooli |
Pavel Derevjanko | … | Mihail Mihailovitš Solovjov (2011) / Mihail Ivanovitš Solovjov (1979) |
Svetlana Smirnova-Martsinkevitš | … | Jekaterina Ivanovna Fadejeva (1979) / Jekaterina Gennadjevna Fadejeva (2011) |
Irina Martsinkevitš | … | Jekaterina Ivanovna Fadejeva (2011) |
Ivan Šibanov | … | Nikolai Pavlov |
Karina Razumovskaja | … | Ljudmila Solovjova (1979) |
Irina Narbekova | … | Ljudmila Solovjova (2011) |
Jevgeni Bogomolov | … | Miša Solovjov (1979) |
Oleg Almazov | … | Grigori Kotov (1979) |
Dmitri Gusev | … | Igor Sergejevitš Žolobov |
Aleksandr Ljapin | … | Stepan Dubtšenko |
Sergei Beljajev | … | Sergei Prjahin |
Sergei Galahov | … | Andrei Dronov |
Sergei Karjakin | … | Pavel Savrasov |
Andrei Nazimov | … | Karl Trofimov (1979) |
Andrei Gusev | … | Karl Vladimirovitš Trofimov (2011) |
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sarjan kaksi tuotantokautta on kuvattu Venäjällä 2012–2016. Molemmat kaudet sisältävät 16 jaksoa.
Vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sarja nousi suosituksi Venäjällä julkaisunsa jälkeen. Se sovitettiin kylmän sodan aikaiseen Neuvostoliittoon, mikä mahdollisti vanhempien katsojien uppoutumisen nostalgiaan ja avasi nuoremmalle sukupolvelle mielenkiintoisen ikkunan heille täysin vieraaseen maailmaan.[2] Englanti on muuttunut 30 vuodessa melko vähän, kun taas Venäjä ja Neuvostoliitto ovat kuin eri maailmoja.[4] Sarjan arvostelu IMDB:ssä on 7,3. Se sai kolme Venäjän elokuva- ja televisiotuottajien yhdistyksen (APKIT) palkintoa vuonna 2013:[6]
- paras mini-tv-sarja (5–16 jaksoa),
- paras ohjaustyö (Aleksandr Kott),
- paras tv-elokuvan/-sarjan näyttelijä (Pavel Derevjanko).
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- The Dark Side of the Moon Internet Movie Databasessa (englanniksi)
- Sreda-tuotantoyhtiön sarjat (venäjäksi)