Kurkijoen ja Sortavalan väliaikainen tuomiokunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kurkijoen ja Sortavalan väliaikainen tuomiokunta oli 1942–1944 toiminnassa ollut tilapäinen kihlakunnantuomarin virka-alue. Suomi valtasi takaisin itselleen syksyyn 1941 mennessä talvisotaa seuranneessa alueluovutuksessa Neuvostoliitolle siirtyneet alueet.[1] Alueen oikeudenhoidosta määrättiin joulukuussa 1941 annetulla lailla ja asetuksella. Asetuksella muodostettiin viisi helmikuun alusta 1942 toimintansa aloittanutta väliaikaista tuomiokuntaa. Niiden piti toimia vuoden 1943 loppuun, mutta toiminta-aikaa pidennettiin vuoden 1944 loppuun. Kurkijoen ja Sortavalan väliaikainen tuomiokunta perustettiin 30. joulukuuta 1941 ja siihen kuului kaksi käräjäkuntaa:[2][3]

  1. Jaakkiman, Kurkijoen ja Lumivaaran pitäjät sekä Lahdenpohjan kauppala
  2. Sortavalan ja Uukuniemen pitäjät sekä Harlun kunta.

Tuomiokuntaan siirrettiin Kerimäen tuomiokuntaan kuulunut Uukuniemen pitäjän osa. Kaikki väliaikaiset tuomiokunnat kuuluivat Viipurin hovioikeuspiiriin ja ne olivat suomenkielisiä.[3] Tämän tuomiokunnan kihlakunnantuomarina toimi koko sen olemassaolon ajan Veikko Kustaa Jalkanen.[1]

Jatkosota päättyi välirauhansopimukseen syyskuussa 1944 ja sopimukseen sisältyneet alueluovutukset edellyttivät oikeudenhoidon uudelleenjärjestelyjä.[1] Valtioneuvosto päätti 14. joulukuuta 1944, että Suomelle jääneet tuomiokuntien osat siirretään vuoden 1945 alusta alkaen toisiin tuomiokuntiin. Tämän tuomiokunnan Sortavalan ja Uukuniemen pitäjien sekä Harlun kunnan käräjäkunnasta Suomelle jäänyt osa siirrettiin Kerimäen tuomiokunnan Kesälahden pitäjän käräjäkuntaan.[4]

  1. a b c Holmberg, Håkon et al.: Suomen tuomiokunnat ja kihlakunnantuomarit, Suomen kihlakunnantuomarien yhdistys 1959, sivut 243–245.
  2. Laki oikeudenhoidon järjestämisestä valtakunnan yhteyteen palautetulla alueella, Suomen asetuskokoelma 913/1941.
  3. a b Asetus oikeudenhoidon väliaikaisesta järjestämisestä valtakunnan yhteyteen palautetulla alueella, Suomen asetuskokoelma 915/1941.
  4. Valtioneuvoston päätös eräiden väliaikaisten tuomiokuntien osien siirtämisestä toisiin tuomiokuntiin, Suomen asetuskokoelma 935/1944.