Kroneemi

Kroneemi on foneemi, jonka äännearvo on aina sama kuin edellisen. Se erottaa akustisesti identtisiä äänteitä pituutensa perusteella.

symboli	sijoitus	merkitys
-	-	lyhyt
ː	jälkeen	pitkä
ˑ	jälkeen	puolipitkä
˘	ylle	ylilyhyt

Suomessa pitkä kroneemi on erittäin yleinen foneemi, ja sitä merkitään yksinkertaisesti toistamalla sama kirjain. Merkitys on tärkeä sekä sanoja erotellessa kuten sika vs. siika, tai kieliopillisia sijoja erotellessa kuten meren vs. mereen. Kroneemi voi vaikuttaa niin konsonantteihin kuin vokaaleihinkin, mutta konsonantteihin vain sanan sisällä, eikä ero ole suomessa foneeminen muutamalle konsonantille (j, v, h). Vokaaleja ja resonantteja (s, h, r, l, jne.) yksinkertaisesti pidennetään, obstruentit (p, t, k) taas pidetään suljettuna kauemmin. Kroneemia ei saa sekoittaa kahden samanlaisen foneemin jonoon (vaikka sekin lausutaan pitkänä vokaalina). Siksi esimerkiksi suomen yleiskielessä kalaa on kala + partitiivin pääte a, eikä kala + pitkä kroneemi. Puhekielessä päinvastoin kalaa -sanan vokaalipidennys on tulkittava partitiivina toimivaksi pitkäksi kroneemiksi, koska vokaalipidennys pätee kaikkiin muihinkin vokaaleihin (äitii, kouluu, kaikkee).

Puolipitkä kroneemi erillisenä foneemina puuttuu suomesta, joten puolipitkä vokaali on suomessa aina lyhyen vokaalin allofoni. Suomessa kaksi ensimmäistä moraa painotetaan, mutta jos nämä eivät osukaan ensimmäiseen tavuun, toisen moran vokaalista tulee pulipitkä. Näin tapahtuu esimerkiksi sanassa iso [isoˑ].

Uralilaisten kielten kantakielessä kantauralissa ei ollut kroneemia. Kantauraliin palautuvissa sanoissa sen paikalla oli jonkin kurkkuäänteen (kuten soinnillisen velaarihankausäänteen (muistuttaa h-äännettä sanassa paha)) sisältävä tavu, kuten sanassa maa, joka oli kantauralissa *mëxe. Kroneemeja on syntynyt myöhemminkin, esimerkiksi illatiiviin h:n kadottua: *merehen → mereen, *merihen → merihin → meriin. Lisäksi puhekielessä ja useissa murteissa a- ja ä-loppuisisten vokaaliyhtymien a tai ä muuttuvat kroneemiksi pidentäen edellisen vokaalin, esimerkiksi ovea→ ovee, putoan → putoon.

Viron kielessä on puolipitkä kroneemi oletusarvoisena, mikä selittää kielen nopean kuuloisen rytmin ja aiheuttaa hankaluuksia suomenkielisille viron opiskelijoille. Suomalaisilla ei ole suurempia vaikeuksia oppia käyttämään ylipitkää kroneemia, koska se vastaa yksi yhteen suomen pitkää kroneemia. Virossa tätä käytetään yleensä merkitsemään jotain muuta kuin suomessa, esimerkiksi illatiivisijaa: [linːa] tarkoittaa ’kaupunkiin’, kun taas [linˑa] on ’kaupungin’. Suomessahan [linːa] olisi vain "linna", eikä illatiivi "linnaan". Lisäksi virossa kroneemi on sallittu sanan lopussa myös konsonanteille.

Kroneemi on abstraktio; todellisia pituuksia on yleensä useita. Suomessa niitä on viisi, lyhyt ja pitkä painollisille ja painottomille tavuille sekä ainoastaan lyhyissä painottomissa vokaaleissa esiintyvä puolipitkä.

Useissa suomalais-ugrilaisissa kielessä on kroneemi. Muissa kielissä kroneemi on harvinaisempi. Japanilaiset kielet ovat uralilaisten kielten lisäksi toinen kieliryhmä, jossa kroneemi esiintyy vapaasti. Germaanisissa kielissä kroneemi vaikuttaa koko tavuun niin, että pitkää vokaalia seuraa lyhyt konsonantti ja toisin päin. Tästä syystä ruotsin kieleen on lainattu esimerkiksi muotoon rappakalja ← rapakalja, koska muuten 'a' olisi pitkä. Perusenglannissa kroneemia ei ole; ns. "lyhyet" ja "pitkät" vokaalit eroavat ratkaisevasti sentralisoinnin ("laiska" vs. "selkeä") eikä pituuden mukaan. Australianenglantiin kroneemi on kuitenkin kehittynyt.

Muita kieliä, joissa on kroneemi, ovat thai, latina, tšekki sekä monet Amerikan intiaanikielet.

Lähteet

• Wiik, Kalevi: Fonetiikan perusteet. (Oppikirja) Helsinki: WSOY, 1981. ISBN 951-0-10324-1