Krasnyi bor (Petroskoi)
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Krasnyi bor (kyrillisillä aakkosilla Красный бор, suom. punainen kangas) on männikkö Petroskoin lähistöllä Karjalan tasavallassa. Krasnyi bor on Josif Stalinin aikaisen sisäasiain kansankomissariaatin NKVD:n joukkoteloituspaikka. Paikan on löytänyt Memorial-järjestön Juri Dmitrijev.[1]
9. elokuuta – 15. syyskuuta 1937 sekä 26. syyskuuta – 2. lokakuuta 1938 alueella teloitettiin yhteensä 1 196 ihmistä, joista oli
- suomalaisia 580
- karjalaisia 431
- venäläisiä 136
- muiden kansallisuuksien edustajia 48
Lähistön ihmisillä oli alueen teloituksista joitakin tietoja, mutta vuonna 1997 Ivan ja Sergei Tšugunkov läheisestä Puujoen (venäjäksi Derevjannojen) kylästä löysivät pitkällisten etsintöjen tuloksena metsästä joukkohaudoille tyypillisiä hautavajoamia. Myöhemmin samana vuonna aloitettiin kaivaukset, joissa todella selvisi, mitä alueella oli tapahtunut.
31. lokakuuta 1998 avattiin Krasnyi bor -muistohautuumaa.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Stalinin joukkohaudat paljastaneen Juri Dmitrijevin piina jatkuu – Yle tapasi Petroskoissa vangitun historioitsijan läheisiä Yle Uutiset. Viitattu 9.8.2021.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Stalinin uhrien muistomerkki Petroskoin lähellä (Agricolaverkko 19.10.2007)
- Krasnyi Bor (Heninen.net)