Suomen Kansallisooppera ja -baletti

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kotimainen ooppera)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”Suomalainen ooppera” ohjaa tänne. Suomalaisesta oopperamusiikista yleisesti kerrotaan artikkelissa Suomalainen oopperamusiikki.
Suomen kansallisooppera ja -baletti
Finlands nationalopera och -balett
Osoite Helsinginkatu 58
Sijainti Taka-Töölö, Helsinki
Valmistumisvuosi 30. marraskuuta 1993
Suunnittelija Hyvämäki-Karhunen-Parkkinen
Käyttäjä Suomen kansallisoopperan ja -baletin sr.
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Suomen kansallisooppera ja -baletti (ruots. Finlands nationalopera och -balett) Helsingissä on Suomen ainoa ammattimainen oopperatalo. Kansallisoopperassa esitetään oopperoita ja baletteja sekä konsertteja. Kansallisoopperalla on oma ammattilaisorkesteri, Suomen Kansallisoopperan orkesteri, jossa on 104 oopperamuusikkoa. Kansallisoopperan 50-jäseninen kuoro on Suomen ainoa päätoiminen ammattikuoro. Oopperassa toimii myös 50 laulajan lapsikuoro. Oopperasolisteista kahdeksan on vakinaisia ja lisäksi käytetään vierailijoita. Suomen kansallisbaletissa on 86 tanssijaa. Vuonna 2022 Kansallisoopperassa toimii kuukausipalkkaisesti noin 550 työntekijää 33 maasta.[1]

Kansallisoopperan pääjohtaja on vuodesta 2018 ollut Gita Kadambi. Oopperan taiteellisena johtajana on elokuusta 2023 toiminut Thomas de Mallet Burgess[2]. Kansallisbaletin taiteellinen johtaja on Javier Torres. Hän aloitti tehtävässään elokuussa 2022.[3] Oopperan ja baletin ylikapellimestarina aloitti vuoden 2022 alusta Hannu Lintu; hänen kautensa kestää neljä ja puoli vuotta.[4]

Suomen kansallisoopperaa ja -balettia ylläpitää Suomen kansallisoopperan ja -baletin sr. (entiseltä nimeltään Suomen Kansallisoopperan säätiö).

Kansallisooppera ja -baletti toimii vuonna 1993 valmistuneessa oopperatalossa, joka sijaitsee Hesperianpuiston pohjoisreunassa, Mannerheimintien ja Helsinginkadun risteyksessä lähellä Töölönlahtea. Sen takana Töölönlahden puolella oleva kadunpätkä on Oopperan 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi nimetty Oopperankujaksi.[5]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edvard Fazer oli yksi Kotimaisen oopperan perustajista, ja hän toimi myös oopperanjohtajana vuoteen 1938.

Säännölliset oopperaesitykset Suomessa alkoivat 1873, kun Helsingin Suomalaisen teatterin lauluosasto perustettiin nimellä Suomalainen ooppera.[6] Sitä ennen oli Suomessa nähty vain ulkomaisten oopperaseurueiden kiertueita ja amatööriesityksiä. Suomen ensimmäinen oopperaesitys on ilmeisesti ollut Helsingissä vuonna 1849 esitetty Sevillan parturi. Suomalainen ooppera toimi vuoteen 1879, jolloin se joutui lopettamaan toimintansa rahavaikeuksien takia. Lyhyenä toiminta-aikanaan se tuotti yhteensä noin 450 oopperaesitystä, joihin kuului 26 kokonaista oopperaa, oopperakohtauksia ja yksi operetti.[6]

Edvard Fazer, Oskar Merikanto ja Aino Ackté perustivat vuonna 1911 vakinaisen oopperan nimeltä Kotimainen ooppera - Inhemska operan. Oopperan kaksikielisellä nimellä ja esityksillä sekä suomeksi että ruotsiksi pyrittiin saamaan yleisöksi koko pääkaupungin sivistyneistö kielestä riippumatta.[7] Uuden oopperanseurueen ensimmäinen esitys oli 2.10.1911 Aleksanterin teatterissa.[8] Silloin esitettiin ruotsiksi Ruggiero Leoncavallon Pajatso ja suomeksi Jules Massenet’n Navarralainen.[9][10] Ackté ajautui nopeasti ristiriitoihin oopperan muun johdon kanssa ja lähti vuonna 1912 Kotimaisesta oopperasta. Samana vuonna hän perusti Savonlinnan oopperajuhlat.[7] Vuonna 1914 Kotimainen ooppera muutettiin osakeyhtiöksi, ja samalla sen nimi muutettiin Suomalaiseksi Oopperaksi.

Suomalainen Ooppera

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansallisoopperan rakennus on nykyisin jälleen nimeltään Aleksanterin teatteri. Ooppera toimi siinä vuosina 1919–1993.

Suomen itsenäistyminen toi Suomalaiselle Oopperalle sen ensimmäisen oman talon, kun Venäläisen teatterin (Helsingin Venäläi­nen valtiolli­nen Aleksanterin teatteri) rakennus jäi valtion haltuun. Aleksanterin teatteri luovutettiin Suomalaiselle Oopperalle väliaikaiseksi toimipaikaksi, kunnes suunnitelmissa ollut oopperatalo valmistuisi. Aleksanterin teatteri oli Oopperan käytössä vuosina 1919–1993.[11]

Suomalainen Ooppera oli jatkuvasti rahavaikeuksissa, vaikka laulajien palkat olivat pienet eikä Edvard Fazer ottanut laitoksen johtamisesta lainkaan palkkaa. Keväällä 1925 toiminta jouduttiin keskeyttämään. Jatkamaan päästiin seuraavana vuonna, kun asetusmuutoksella sallittiin raha-arpajaisten järjestäminen oopperan rahoittamiseksi. Rahapulasta huolimatta Suomalainen Ooppera esitti uusia kotimaisia oopperoita, joista menestyneimmäksi nousi 1924 kantaesitetty Leevi Madetojan Pohjalaisia. Suomalainen Ooppera pyrki seuraamaan aikansa oopperavirtauksia ja esitti esimerkiksi Ernst Křenekin Jonny spielt auf vain vuoden päästä sen ensiesityksestä.[12]

Suomalainen oopperaelämä oli pitkälti samojen ihmisten varassa itsenäisen Suomen ensimmäiset vuosikymmenet. Edvard Fazer jatkoi Suomalaisen oopperan johtajana vuoteen 1938 asti, jonka jälkeen johtajana toimi vuoden verran Aino Ackté. Acktén johtajakautena toteutettiin useita suurimittaisia, mutta taloudellisesti tappiollisia ensi-iltoja. Ensitenorina ja välillä ohjaajana toimi Wäinö Sola, myös oopperan perustajajäseniä. Vuosina 1939–1952 johtajana toimi Oiva Soini, joka oli aikaisemmin ollut ensibaritoni.[13]

Armas Järnefeltin jäätyä eläkkeelle Tukholman kuninkaallisesta oopperasta vuonna 1932 hän sai kutsun Suomalaisen Oopperan taiteelliseksi johtajaksi. Järnefeltin muutaman vuoden kestäneellä kaudella suosittiin oopperassa Wagneria: Parsifal esitettiin 1933 ja koko Der Ring -sarja 1930-luvun kuluessa. Järnefeltin kausi oli taiteellisesti onnistunut, mutta yleisömäärät vähenivät. Järnefelt erosi tehtävästään vuonna 1936 menetettyään paikkansa Oopperan hallituksessa. Eroon vaikuttivat erimielisyydet oopperan linjasta, sillä Järnefelt vastusti operettia ja balettia.[13]

Sotavuodet ja suomalaisen oopperan uusi nousu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ooppera jatkoi toimintaansa koko sota-ajan vaikka teatterirakennus vaurioituikin lievästi talvisodan pommituksissa. Esityksiä haittasi myös se, että miespuolisista työntekijöistä suuri osa oli rintamalla. Näyttävimmän sotilasuran teki tenori Alfons Almi, jolle ehdotettiin Mannerheim-ristiä ansioistaan suorasuuntaustykin johtajana. Sodan aikana perustettiin Oopperan balettikoulu (nykyään nimeltään Suomen Kansallisoopperan ja -baletin balettioppilaitos).[13]

Sotien jälkeen esitettiin perinteistä oopperaa, mutta ohjelmassa oli myös Benjamin Brittenin ja Carl Nielsenin teoksia.[14] Soini toteutti myös suunnitelmansa ulkomaiden- ja maaseutukiertueista. Oopperan baletti (1946) ja Madetojan Pohjalaisia (1950) vierailivat Tukholmassa. Myös yhteydet kansainvälisiin oopperapiireihin tiivistyivät, ja Suomalaisessa oopperassa alkoi esiintyä enenevässä määrin ulkomaisia kapellimestareita ja laulajia; muun muassa slovenialainen Leo Funtek toimi kapellimestarina vuosina 1925–1959.[13] Vuonna 1956 Suomen Kansallisoopperaksi nimetty entinen Suomalainen Ooppera pyrki seuraamaan ulkomaista modernismia, ja 1960-luvulla sen ohjelmistoon pääsivät jo Alban Bergin Wozzeck ja Lulu.[14]

1960-luvulle tultaessa uusia suomalaisia oopperoita nähtiin harvoin, sillä koko vuosikymmenen aikana Kansallisoopperassa oli vain neljä kantaesitystä. Vuonna 1967 tapahtui kuitenkin useita merkittäviä seikkoja, jotka loivat pohjaa oopperan renessanssille 1970-luvulla: Kansallisoopperassa esitettiin vuonna 1967 Suomen itsenäisyyden 50-vuotisjuhlallisuuksien yhteydessä ensi kertaa Aarre Merikannon Juha ja paljon huomiota herättänyt Tauno Pylkkäsen ooppera Tuntematon sotilas.[15]

Käännekohtaa kotimaisten oopperoiden nousulle merkitsi 1970-luvun jälkipuolisko. Vuonna 1975 Savonlinnan Oopperajuhlilla kantaesitettiin Aulis Sallisen Ratsumies ja Kansallisoopperassa Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset. Sallisen Punainen viiva sai kantaesityksensä Kansallisoopperassa 1978. Suomalaisen uuden oopperamusiikin maine kasvoi ulkomaillakin Suomen Kansallisoopperan vierailtua vuonna 1979 Lontoossa Sadler’s Wellsin teatterissa, ja molemmat esitetyt teokset, Viimeiset kiusaukset ja Punainen viiva, saivat myönteisen vastaanoton.[15]

Uusi oopperatalo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäätyään eläkkeelle oopperanjohtajan tehtävistä vuonna 1971 Alfons Almi keskittyi Suomen uuden oopperatalon hankkimiseen.[16][17] Uuden oopperatalon suunnittelu alkoi jo 1970-luvulla. Rakennustyöt alkoivat Töölönlahdella entisen Töölön sokeri­tehtaan paikalla vuonna 1987, ja sitä rakennettiin kuusi vuotta. Rakennuskulut olivat yhteensä noin 780 miljoonaa markkaa.[16] Almi osallistui oopperatalon harjannostajaisiin vielä vuonna 1990, mutta hän kuoli vuonna 1991 ennen oopperatalon valmistumista.[16] Suomen ensimmäinen oopperatalo avattiin 30. marraskuuta 1993, ja sen vihki käyttöön kulttuuriministeri Tytti Isohookana-Asunmaa.[16] Juhlanäytäntönä oli Aulis Sallisen oopperan Kullervo Suomen-ensi-ilta.[18] Jo ennen virallisia avajaisia talossa oli ollut yleisöesityksiä, niistä ensimmäisenä Nabucco-ooppera toukokuussa 1993.[19]

Uuden oopperatalon rakentamisen aikana Suomi ajautui historiansa syvimpään lamaan. Niinpä rakennushanke sai myös paljon vastustajia, joiden mielestä köyhällä Suomella ei ollut etenkään taloudellisesti vaikeana aikana varaa suuria summia nielevään oopperaan. Tämän näkemyksen nimekkäimpiä edustajia oli kirjailija ja akateemikko Paavo Haavikko.[20] Lama-aika loikin synkän varjon juuri uuden talon saaneelle oopperalle. Valtion lamabudjetti merkitsi myös oopperan määrärahojen supistamista, kun oopperan orkesterin, kuoron ja teknisen henkilökunnan lisäystarve uusien tilojen myötä olisi päin vastoin vaatinut niiden tuntuvaa nostamista. Tilanteesta selvittiin palkkaamalla oopperaan 26 soittajaa, 20 kuorolaista ja 12 tekniikan edustajaa väliaikaisilla työsopimuksilla syksyn 1993 ajaksi. Taloudellinen epävarmuus rasitti henkisesti varsinkin henkilökunnan herkintä osaa, taiteilijoita.[21]

Rakennuksen pohja on ristinmuotoinen ja ristin keskellä on päänäyttämö, sakaroina ovat taka- ja sivunäyttämöt sekä katsomot. Sivunäyttämöt toimivat lavasteiden välivarastoina. Päänäyttämön lattia muodostuu neljästä nostimesta, jotka nostavat 10 tonnia ja voivat kallistua kahdeksan astetta. Kulisseja varten näyttämön katossa on 57 yhden tonnin tankonostinta. Lisäksi lavalla voi esittää elävää tulta ja videoita.[22] Oopperatalon ovet ovat värikoodattuja; mustista pääsee näyttämölle, sinisistä teknisiin tiloihin ja puupintaisista taiteilijoiden tiloihin. Oopperassa on oma puutyöpaja, maalaamo ja ompelimo. Erikoisuutena oopperaan EU:n ulkopuolelta tulevat lavasteet tullataan Oopperatalon kellarissa ajorampin päässä.[22]

Päänäyttämön katsomossa on yli 1 300 paikkaa, ja lisäksi talossa on pieni näyttämö. Lämpiötiloja käytetään pienimuotoisiin esityksiin ja ilmaistapahtumiin.[23] Avajaisten juhlanäytäntönä esitettiin Aulis Sallisen Kullervo,[18] joka talon valmistumisen viivästyessä oli jo kantaesitetty Los Angelesissa. Uuden talon ensimmäinen kantaesitys oli suomalaisen avantgarden uranuurtajan Erik Bergmanin Det sjungande trädet (1995).[24] Oopperatalon pieni näyttämö eli Alminsali pyrki toimimaan vastapainona päänäyttämön perinteisemmälle ohjelmistolle, ja sinne tehtiin kokeellisempia tuotantoja. Alminsalin ensimmäinen ensi-ilta oli Tapio Tuomelan säveltämä Korvan tarina (1991–1993).[24] Helsingin kansainvälinen balettikilpailu on järjestetty Kansallisoopperassa ja -baletissa vuodesta 1995.

Kansallisoopperan säätiön nimi muutettiin 1. joulukuuta 2015 Suomen kansallisooppera ja -baletti sr:ksi. Vuonna 2015 Kansallisoopperan ja -baletin järjestämiin esityksiin ja muihin tilaisuuksiin osallistui noin 298 000 kävijää. Radioituja, televisioituja, elokuvateattereissa välitettyjä sekä eri kanavien kautta suoratoistettuja esityksiä seurasi 790 500 katsojaa ja kuulijaa Suomessa ja ulkomailla.[25] Vuonna 2016 Kansallisooppera ja -baletti teki yleisöennätyksen 317 000 katsojalla eri tilaisuuksissa.[26]

Koronapandemian vaikutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2020 Kansallisooppera ja -baletti joutui perumaan koronaviruspandemian takia esitykset 12. maaliskuuta – 14. huhtikuuta. Samalla Kansallisooppera ja -baletti ilmoitti aloittavansa yhteistoimintaneuvottelut.[27]

Kohu seksuaalisesta häirinnästä Oopperassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syksyllä 2023 LongPlay.fi-julkaisu kertoi lukuisista seksuaalisista häirintätilanteista, joista merkittävä osa on tapahtunut Kansallisoopperassa. Naiset ovat kokeneet esimerkiksi kourimista, saaneet seksuaalisia viestejä, heitä on puristeltu takapuolesta, rintoja on kommentoitu tai heiltä on ruinattu seksiä.[28] Osan häirinnästä kerrotaan tapahtuneen jopa myös esityksissä eli yleisön edessä.[29]

Johtajia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kansallisooppera ja -baletti Töölönlahdelta kuvattuna.
    Kansallisooppera ja -baletti Töölönlahdelta kuvattuna.
  • Kansallisoopperan ja -baletin pääsisäänkäynti Mannerheimintien puolella.
    Kansallisoopperan ja -baletin pääsisäänkäynti Mannerheimintien puolella.
  • Kansallisooppera ja -baletti ilmasta kuvattuna.
    Kansallisooppera ja -baletti ilmasta kuvattuna.
  • Kansallisooppera ja -baletti kuvattuna Mannerheimintien puolelta.
    Kansallisooppera ja -baletti kuvattuna Mannerheimintien puolelta.
  • Kansallisoopperan ja -baletin Oopperankujan sisäänkäynti.
    Kansallisoopperan ja -baletin Oopperankujan sisäänkäynti.

Budjetti ja rahoitus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2022 Kansallisoopperan ja baletin toiminnan kulut olivat yhteensä noin 60,6 miljoonaa euroa. Valtion avustusta kansallisooppera sai 42,3 miljoonaa euroa sekä pääkaupunkiseudun kuntien avustusta 5,3 miljoonaa euroa. Pääosin näytäntötuotoista koostuva toiminnan tuotto oli yhteensä noin 13,7 miljoonaa euroa. [31]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Esittelyssä Ooppera ja Baletti Oopperabaletti.fi. Viitattu 8.9.2022.
  2. ↑ Miina Malkki: Thomas de Mallet Burgess nimitettiin Kansallisoopperan taiteelliseksi johtajaksi Ooppera – Baletti. 11.10.2022. Viitattu 2.11.2023.
  3. ↑ Pekka Torvinen: Javier Torres on Kansallisbaletin uusi taiteellinen johtaja HS.fi. 21.10.2021. Viitattu 8.9.2022.
  4. ↑ Hanna Terävä: Hannu Linnun valinta Kansallisoopperan ja -baletin ylikapellimestariksi varmistui Yle.fi. 9.5.2019. Viitattu 8.9.2022.
  5. ↑ Satavuotias Kansallisooppera sai nimikkokadun. Yle.uutiset elokuu 2011.
  6. ↑ a b Lampila, Hannu-Ilari: Suomalainen ooppera. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-0-21185-0
  7. ↑ a b Matti Haapakoski et al.: Suomen musiikin historia – Esittävä säveltaide, s. 373. Werner Söderström Osakeyhtiö, 2002. ISBN 951-0-23564-4
  8. ↑ Laati, Iisakki: Mitä Missä Milloin 1951, s. 138. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
  9. ↑ Henry Bacon: Oopperan historia, s. 590. Otava, 1995. ISBN 951-1-13273-3
  10. ↑ Pekka Hako: Suomalainen oopperamusiikki (2002): 1. Johdanto. Fimic (Wayback Machine, arkistoitu 10.10.2007).
  11. ↑ Arkadiasta Aleksanterin teatteriin. Helsingin venäläinen valtionteatteri 1868–1918. Aleksanterin teatterin historia. (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 31.8.2018.
  12. ↑ Henry Bacon, Ooppera itsenäisessä Suomessa: Oopperan historia, s. 594–597. Otava, 1995. ISBN 951-1-13273-3
  13. ↑ a b c d Matti Haapakoski et al.: Suomen musiikin historia – Esittävä säveltaide, s. 398–401. Werner Söderström Osakeyhtiö, 2002. ISBN 951-0-23564-4
  14. ↑ a b Henry Bacon: Oopperan historia, s. 598–606. Otava, 1995. ISBN 951-1-13273-3
  15. ↑ a b |YLE| Sininen laulu- Suomen taiteen tarina: Osa 10 – Liekehtivä aika 1966–1972 / Karvalakkioopperat. Yle Sininen laulu.
  16. ↑ a b c d Kansallisooppera Bulevardilta Töölönlahdelle Yle. 4.1.2011. Viitattu 17.10.2016.
  17. ↑ Heikinheimo, Seppo: Alfons Almi Helsingin Sanomat. Arkistoitu 8.5.2016. Viitattu 17.10.2016.
  18. ↑ a b Mitä Missä Milloin 1995 s. 35. Otava 1994 ISBN 951-1-13254-7
  19. ↑ Lampila, Hannu-Ilari: Uuden oopperan akustiikka jännittää Nabuccon taiteilijat ovat olleet enimmäkseen tyytyväisiä harjoituksissa Helsingin Sanomat. 18.5.1993. Viitattu 26.4.2021.
  20. ↑ Mitä missä milloin, Kanaslaisen vuosikirja 1995, s. 402. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13254-7.
  21. ↑ Mitä missä milloin, Kansalaisen vuosikirja 1994, s. 442. Helsinki: Otava, 1993. ISBN 951-1-12765-9.
  22. ↑ a b Mikko Vänttinen: Päivä oopperassa. MAL-lehti, Määritä ajankohta! Matemaattis-luonnontieteellisten alojen akateemiset. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 12.10.2017. (Arkistoitu – Internet Archive)
  23. ↑ Esittelyssä Ooppera ja Baletti Ooppera & Baletti. Viitattu 17.10.2016.
  24. ↑ a b Pekka Hako: Suomalainen oopperamusiikki (2002): 9. Uuteen aikaan (Wayback Machine, arkistoitu 10.10.2007).
  25. ↑ Vuosikertomus 2016 (pdf) Ooppera & Baletti. Arkistoitu 2.7.2017. Viitattu 30.11.2017.
  26. ↑ Lehmusvesi, Jussi: Kansallisooppera ja -baletti teki yleisöennätyksen – esitysten suoratoistot HSTV:ssä ja Ylellä kasvattivat merkitystään 30.3.2017. Helsingin Sanomat. Viitattu 11.5.2017.
  27. ↑ Oopperan ja Baletin esitykset perutaan 14.4. asti oopperabaletti.fi. Arkistoitu 10.4.2020. Viitattu 13.3.2020.
  28. ↑ https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/long-play-useat-naislaulajat-kertovat-seksuaalisesta-hairinnasta-oopperatuotannoissa/8830626
  29. ↑ https://demokraatti.fi/long-play-useat-suomalaiset-naislaulajat-joutuneet-oopperatuotannoissa-seksuaalisen-hairinnan-kohteeksi/
  30. ↑ a b c d e f g h i j k l m Zietz, Karyl Lynn: ”Suomen Kansallisooppera (Finnish National Opera)”, Opera Companies and Houses of Western Europe, Canada, Australia, and New Zealand : A Comprehensive Illustrated Reference, s. 93–94. McFarland & Company, 1999. ISBN 0786406119 Teoksen verkkoversio (viitattu 20.7.2021). (englanniksi)
  31. ↑ Suomen Kansallisooppera ja -baletti SR : Hallituksen toimintakertomus 2022 : Tilinpäätös 31.12.2022, s. 19. Määritä julkaisija! Teoksen verkkoversio (viitattu 6.7.2022).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomen_Kansallisooppera_ja_-baletti&oldid=22812559”