Kostila

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kostila on kylä aiemman Lammin kunnan alueella Hämeenlinnassa. Kostila sijaitsee noin 10 kilometrin päässä Lammin taajamasta. Kostilan naapurikyliä ovat Kuurikka ja Ylänne.

Kylän historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kylä on ollut asutettu 1400-luvulta lähtien.[1]tarvitaan parempi lähde Kostila on kuulunut tuolloin laajaan Vanhankartanon alueeseen. Kylä on autioitunut sen historian aikana, mutta Lepaan suku asutti sen uudelleen. Lepaan suku omisti 1600-luvulla Kostilasta kaksi tilaa.[1]

Kostilan alueet kuuluivat pitkään Vanhankartanon suurtilaan, ja suuri osa kyläläisistä oli torppareita. Vuonna 1918 säädetty torpparilaki oikeutti vuokratilalliset lunastamaan viljelemänsä tilat itselleen.[1]

Kostilan koulu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kostilan koulu on kyläkoulu.[2] Koulu on aloittanut toimintansa vuonna 1907. Hämeenlinnan kaupunki lakkautti koulun vuonna 2012lähde?.

12. heinäkuuta vuonna 1905 kuntakokous päätti perustaa Kostilan, Kuurikan ja Ylänteen piirien yhteisen kansakoulun. Koulurakennus valmistui vuonna 1907 ja opiskelu aloitettiin saman vuoden syksynä. Ensimmäisenä vuonna koulussa aloitti 22 lasta ja toimi aluksi yhdellä opettajalla.[1]

Talvisodan aikaan koulutyö oli keskeytettynä, koska talo oli majoituskäytössä siirtoväelle. Vuonna 1949 koulu sai toisen opettajan. Tilanahtauden vuoksi koulua lähdettiin laajentamaan ja uusi koulurakennus valmistui vuonna 1953. Parhaimpina vuosina koulun oppilasmäärä oli yli 60.[1]

Historiansa aikana koulu toimi osaksi myös asuinkäytössä. Vuonna 1998 koulussa syttyi tulipalo, joka tuhosi koulun asuintilat ja osan luokkahuoneista. Koulurakennus kuitenkin korjattiin kyläläisten voimin ja opetus säilyi Kostilan koulussa. Vuonna 2007 kyläläiset talkootöinä puhdistivat koulun ulkovuoren ja laudoituksia ja ikkunoita uusittiin. Sama vuonna 8. joulukuuta koulu vietti satavuotisjuhlia. Kyseisenä vuonna koulussa oli oppilaita 27. Koulu oli sitä ennen ollut useasti lopetusuhan alla.[3]

Lammin kunta liitettiin kuntaliitoksen jälkeen osaksi Hämeenlinnaa vuonna 2009. Koulu lakkautettiin vuonna 2012 kaupungin päätöksellä ja kylän oppilaat siirtyivät Konnarin kouluun Lammin taajamaan. Koulurakennus siirtyi myöhemmin yksityisomistukseen, kun kaupunki löysi koululle ostajan.[1]

  1. a b c d e f Kostilan koulu Häme-Wiki. Viitattu 5.10.2017.[vanhentunut linkki]
  2. Kostilan koulu Hämeenlinnan kaupunki. Arkistoitu 18.6.2009. Viitattu 4.4.2010.
  3. Kostilan koulu juhlii huojentuneena Hämeen Sanomat viitattu=2017-10-05. Arkistoitu 5.10.2017.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]