Kosmologian aikajana
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Varhainen kaikkeus
Laajeneva kaikkeus
Rakenteen muodostuminen
Kaikkeuden tulevaisuus
Osatekijät
Kosmologian kokeita
Kosmologian aikajanalla luetellaan kosmologian merkittävimmät teoriat ja havainnot kronologisesti.
Ennen vuotta 1900
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 200-luku eaa. – Aristarkhos ehdottaa aurinkokeskistä maailmankuvaa
- 100-luku – Klaudios Ptolemaios ehdottaa maakeskistä maailmankuvaa, jossa Aurinko ja planeetat kiertäisivät Maata
- noin 500 eteenpäin – Lukuisat tähtitieteilijät, mukaan lukien Aryabhata, Bhāskara I, Ibn al-Shatir ja Kopernikus, ehdottavat aurinkokeskistä mallia
- 1576 – Thomas Digges muokkaa kopernikaanista mallia poistamalla ulkoreunan ja korvaamalla sen rajaamattomalla tähtiä sisältävällä avaruudella
- 1584 – Giordano Bruno ehdottaa epä-hierarkista kosmologiaa, jossa kopernikaaninen aurinkokunta ei ole kaikkeuden keskipiste vaan vain yksi äärettömän monesta muusta
- 1610 – Johannes Kepler vakuuttaa pimeän taivaan olevan osoitus äärettömästä kaikkeudesta
- 1687 – Sir Isaac Newton kuvaa klassiset liikelait
- 1720 – Edmund Halley esittää Olbersin paradoksin varhaisen muodon
- 1744 – Jean-Philippe de Cheseaux esittää Olbersin paradoksin varhaisen muodon
- 1791 – Erasmus Darwin esittää ensimmäisen kuvauksen syklisesti laajenevasta ja kutistuvasta kaikkeudesta
- 1826 – Heinrich Wilhelm Olbers esittää Olbersin paradoksin
- 1848 – Edgar Allan Poe esittää ensimmäisen oikean ratkaisun Olbersin paradoksiin esseessä, joka ehdottaa myös kaikkeuden laajenemista ja romahtamista
1900–1949
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1905 – Albert Einstein julkaisee suppean suhteellisuusteorian, joka esittää, että avaruus ja aika eivät ole toisistaan erillisiä jatkumoita
- 1915 – Albert Einstein julkaisee yleisen suhteellisuusteorian, joka osoittaa energiatiheyden vääntävän aika-avaruutta
- 1917 – Willem de Sitter johtaa isotrooppisen vakaan kosmologian käyttäen kosmologista vakiota sekä de Sitter kaikkeudeksi nimetyn laajenevan kosmologian käyttäen kosmologista vakiota
- 1922 – Vesto Slipher esittää galakseista löytämänsä systemaattisen punasiirtymän
- 1922 – Aleksandr Fridman löytää Einsteinin kenttäyhtälöihin ratkaisun, jonka mukaan avaruus laajene yleisesti
- 1927 – Georges Lemaître käsittelee Einsteinin kenttäyhtälöiden kuvaaman laajenevan kaikkeuden syntyä
- 1928 – Howard Percy Robertson mainitsee lyhyesti, että Vesto Slipher'in punasiirtymä mittausten yhdistäminen samojen galaksien kirkkaus mittauksiin paljastaa punasiirtymän ja etäisyyden välisen relaation
- 1929 – Edwin Hubble havainnollistaa lineaarisen punasiirtymän ja etäisyyden välisen relaation ja siten osoittaa kaikkeuden laajenevan
- 1933 – Edward Milne nimeää ja formalisoi kosmologisen periaatteen
- 1934 – Georges Lemaître tulkitsee kosmologisen vakion johtuvan tyhjiön energiasta, jolla on poikkeuksellisen täydellinen tilanyhtälö
- 1938 – Paul Dirac ehdottaa gravitaatiovakion olevan pieni, koska se pienenee hiljalleen ajan myötä
- 1948 – Ralph Alpher, Hans Bethe ja George Gamow tutkivat nopeasti laajenevan ja viilenevän kaikkeuden alkuainesynteesiä ja ehdottavat alkuaineiden syntyneen nopeassa neutronisieppauksessa
- 1948 – Hermann Bondi, Thomas Gold, ja Fred Hoyle ehdottavat täydelliseen kosmologiseen periaatteeseen perustuvan pysyvän tilan teorian
- 1948 – George Gamow ennustaa kosmisen mikroaaltotaustan eli kosmisen taustasäteilyn olemassaolon
1950–1999
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1950 – Fred Hoyle antaa pilkallisesti alkuräjähdykselle englanninkielisen nimen "Big Bang" eli suomeksi iso räjähdys.
- 1961 – Robert Dicke väittää, että hiileen perustuvaa elämää voi syntyä vain, kun gravitaatiovuorovaikutus on pieni, sillä vain tällöin syntyy 'palavia' tähtiä; hän käyttää näin ensimmäisen kerran heikkoa antrooppista periaatetta
- 1965 – Hannes Alfvén ehdottaa nykyisin hylättyä ambiplasma-konseptia selitykseksi baryoniepäsymmetrialle
- 1965 – Martin Rees ja Dennis Sciama analysoivat kvasaarien lähdelaskentadataa ja havaitsevat niiden tiheyden ja punasiirtymän välisen suoran verrannollisuuden
- 1965 – Arno Penzias ja Robert Wilson löytävät sattumalta kosmisen taustasäteilyn ja Robert Dicke, James Peebles, Peter Roll ja David Todd Wilkinson tulkitsevat sen alkuräjähdyksen jäänteeksi
- 1966 – Stephen Hawking ja George Ellis osoittavat minkä tahansa vakuuttavan yleisen suhteellisuusteorian kosmologian sisältävän singulariteetin
- 1966 – James Peebles osoittaa kuuman alkuräjähdyksen ennustavan oikean heliumrunsauden
- 1967 – Andrei Sakharov esittää vaatimukset baryogeneesille eli baryoni–antibaryoni-epäsymmetrialle
- 1968 – Brandon Carter spekuloi, että luonnonvakioiden tulee olla tietyn suuruisia, jotta elämän syntyminen on mahdollista; hän käyttää siten ensimmäisen kerran vahvaa antrooppista periaatetta
- 1969 – Charles Misner muotoilee alkuräjähdyksen horisonttiongelman
- 1969 – Robert Dicke muotoilee alkuräjähdyksen laakeusongelman
- 1973 – Edward Tryon ehdottaa, että kaikkeus on suuren mittakaavan kvanttimekaanisesti fluktuoiva tyhjiö, jossa positiivinen massaenergia on tasapainotettu negatiivisella potentiaalienergialla
- 1974 – Robert Wagoner, William Fowler ja Fred Hoyle osittavat että alkuräjähdys ennustaa oikeat deuteriumin ja litiumin runsaudet
- 1976 – Alex Shlyakhter osoittaa esihistoriallisen Oklon luonnon fissioreaktorin samariumin suhteiden perusteella ainakin joidenkin luonnonlakien pysyneen muuttumattomina yli kaksi miljardia vuotta
- 1977 – Gary Steigman, David Schramm ja James Gunn tutkivat varhaisen heliumrunsauden ja neutriinojen määrän suhdetta ja väittävät, että olemassa voi olla korkeintaan viisi leptoniperhettä
- 1981 – Viacheslav Mukhanov ja G. Chibisov ehdottavat, että kvanttifluktuaatio voi johtaa kaikkeuden suuren mittakaavan rakenteeseen
- 1981 – Alan Guth ehdottaa kosmista inflaatiota mahdolliseksi ratkaisuksi horisontti- ja laakeusongelmiin
- 1990 – alustavat tulokset NASAn COBE-satelliitista vahvistavat kosmisen taustasäteilyn olevan isotrooppista mustan kappaleen säteilyä tarkkuudelle yksi 105 ja eliminoi pysyvän tilan mallin kannattajien toiveet sen mahdollisesta tähtiperäisyydestä
- 1990-luku – Maasta käsin tehdyt kosmisen taustasäteilyn mittaukset määrittävät kaikkeuden olevan laakea
- 1998 – Kiistanalaiset todisteet hienorakennevakion muuttumisesta ajan myötä julkaistaan ensimmäisen kerran
- 1998 – Adam Riess, Saul Perlmutter et al. havaitsevat tyypin Ia supernovia tutkimalla laajenemisen kiihtymisen ja siten ensimmäisen todisteen nollasta poikkeavasta kosmologisesta vakiosta
- 1999 – kosmisen taustasäteilyn mittaukset (, joista huomattavin BOOMERanG experiment,) todentavat kosmologian standardimallin ennustamat anisotropioiden vaihtelut
2000–
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 2003 – NASA:n WMAP-satelliitti ottaa aiempaa tarkempia kuvia kosmisesta taustasäteilystä ja varmentaa kaikkeuden iäksi 13,7 miljardia vuotta prosentin epätarkkuudella sekä todentaa Lambda-CDM-mallin ja kosmisen inflaation todenperäisyyttä
- 2006 – WMAP:in kolmannen vuoden tulokset julkaistaan ja ne osoittavat mm. kosmisen taustasäteilyn polarisaation
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- A history of scientific cosmology (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- A history of cosmology (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)