Korpisotaa
| Korpisotaa | |
|---|---|
 |
|
| Kirjailija | Pentti Haanpää |
| Kieli | suomi |
| Genre | sotakirjallisuus |
| Kustantaja | Otava |
| Julkaistu | 1940 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Korpisotaa on Pentti Haanpään vuonna 1940 ilmestynyt omaelämäkerrallinen sotaromaani, joka kuvaa tavallisten sotilaiden elämää rintamalla talvisodassa.[1] Haanpää käytti teoksen pohjana omia sota-aikaisia kokemuksiaan Jalkaväkirykmentti 40:ssä.[2] Alkuperäisversio Talvisia tarinoita sensuroitiin ennen julkaisua 1940.[3]
Kirjalle ominaista on varsinaisen kantavan juonen puuttuminen. Kirja kertoo enemmän rivimiehen kokemuksista talvisodassa kuin juonellista tarinaa.[2] Haanpää jatkaa kritisoivaa kirjoittamistaan Korpisodassa, mutta ei yhtä näkyvästi kuin aikaisemmin Noitaympyrässä ja Kentässä ja kasarmissa.[2]
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sodan uhka kasvaa ja huhut sodan syttymisestä käyvät toteen, ja pian ovat junien vaunut täynnä sekä nuoria että vanhoja miehiä ympäri Suomen matkalla kohti itärajaa. Tunnelma on epävarma ja puheet vastapuolen suunnattomasta ylivoimasta pelottavat. Rintamalle päästyään huomaavat sotamiehet sodan todellisuuden poikkeavan rutiininomaisista kertausharjoituksista. Miehet oppivat nopeasti sodassa selviytymisen ensimmäisen säännön: hyökkäyksen tullessa on oltava nopea syöksymään maahan ja etsimään suojaa. Pitkät oleskelut juoksuhaudassa odottaen vastapuolen mahdollista hyökkäystä muokkaavat sotilaiden ajattelutapoja elämästä ja saavat heidät pohtimaan kuoleman merkitystä sekä kaipaamaan huolettomia aikoja ennen sotaa. Sotilaat kohtaavat myös vihollisen pelottavia sotakoneita, joihin ei kuula tehoa ja suojan etsiminen on niitä vastaan ainoa mahdollinen tapa selvitä.
Vihollisen sotatoimia häiritäkseen perustetaan sissiryhmä, jonka tarkoituksena on matkata rintamalinjan taakse. Ryhmän ottaa johtoonsa nuori vänrikki, jonka isänmaallisuus välittyy jokaiselle ryhmän jäsenelle varsin nopeasti. Vänrikin halut olla sotasankari vievät ryhmän tarpeettoman lähelle vaaroja, mutta riuskalla otteellaan hallitsee vänrikki joukkoa vaaran uhatessa. Yrittäessään tuhota vihollisen hallitsemaa maalaistaloa huomaa vastapuoli sissiryhmän ja seurauksena on taistelu ja pako elämästä ja kuolemasta. Sotamies Loimi saa surmansa tässä taistelussa.
Paetessaan henkensä edestä vihollista karkuun jää sotamies Puumi joukosta jälkeen. Puumi harhailee päiväkausia yksin armottomassa Pohjois-Karjalan luonnossa viidenkymmenen asteen pakkasessa. Ilman ruokaa, juomaa ja unta kamppailee Puumi elämästään paeten vihollisen lentäviä sotakoneita etsien samalla reittiä takaisin rintamalinjalle.
Luovuttuaan jo toivosta onnistuu Puumi pelastautumaan pieneen kylään. Vaara uhkaa kuitenkin edelleen, ja vastapuolen pienet yllätyshyökkäykset ovat osa arkipäivää kylässä. Samankaltaisissa iskuissa kauempana rintamalla saa myös surmansa nuori vänrikki. Kevään jo pilkottaessa syntyy kuitenkin rauha, joka on yllätys jokaiselle. Menetyksistä katkerat sotilaat luovat viimeiset silmäykset entiselle rintamalle ennen kuin palaavat kotiin.
Rakenne
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Henkilöhahmot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirja esittelee tarkemmin vain kaksi henkilöhahmoa, sotamies Puumin sekä nuoren vänrikin. Näiden kahden henkilöhahmon lisäksi kirjassa mainitaan nimeltä vain sotilas Loimi. Muut kirjailijan esittelemät henkilöt jäävät nimettömiksi, yksittäisiksi sotilaiksi. Kirja tekee henkilöhahmoissa hyvin selkeän, stereotyyppisen jaon suomalaisiin ja venäläisiin.
Sotamies Puumi on jo keski-iän ohittanut Suomen sotaväkeen kuuluva sotilas. Hän kuuluu nuoren vänrikin sotajoukkoon ja matkaa joukon kanssa vihollislinjojen taakse häiritsemään vastapuolta. Paluumatkalla Puumi kuitenkin jää joukosta jälkeen ja eksyy. Harharetkellään hän joutuu pakenemaan vihollisten sotakoneita ja kamppailemaan monenlaisten vaarojen kuten nälän ja kylmyyden kanssa. Puumia voidaan pitää Saarijärven Paavon kaltaisena stereotyyppisenä ihannemiehenä. Hän jatkaa eteenpäin sisulla ja määrätietoisuudella, osaa nauttia pienistä iloista ja pärjää naisväen kanssa. Mitään sen suurempaa uskonnollista tai isänmaallista paloa ei Puumista kuitenkaan välity.
Nuori vänrikki on kunnianhimoinen ja isänmaallinen. Hän toimii vihollislinjojen taakse suuntaavan joukon johtajana. Vänrikillä on kalpeat, omituisesti supistuvat kasvot sekä tuimistuvat, kissaa muistuttavat silmät. Nuori vänrikki aikoo kunnianhimonsa siivillä menestyä sodassa ja nousta sotasankariksi päihittämällä vihollisen ja kirkastamalla Suomen tulevaisuuden. Huolimatta itsekeskeisyydestään hän on kuitenkin ylpeä ryhmästään ja sen ponnistuksista.
Loimi on nuoren vänrikin sotajoukkoon kuuluva sotilas, joka matkaa rintamalinjan taakse aiheuttamaan vihollisille kaaosta. Loimi on hieman itsekäs, omaa parastaan ajatteleva sotilas.
Miljöö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huolimatta yksinomaan vallitsevasta sodankuvauksestaan, on Korpisodalla rikas miljöö. Kirjailija käyttää taitavasti eri kerronnan keinoja ja onnistuu luomaan uskottavan ympäristöön tapahtumille. Lukijan on helppo eläytyä vallitsevaan ilmapiiriin ja tarkastella tapahtumia ikään kuin paikan päältä. Korpisotaa on pidettykin ensimmäisenä suomalaisena realistisena sotaromaanina.
»Oli kuin räsähtelevä kulo olisi kulkenut hänen mielessään. Hän katseli ympärilleen, tutki juurakoita ja latvuksia, jotka pistivät esiin hangesta. Tässä oli hyvät piilopaikat, juuri tässä. -- Hän tasoitteli jälkiään, paineli suksenpohjalla latua ja nousi sitten tuulenkaadon rungolle, tuon saman puun, joka oli aiheuttanut hänen onnettomuutensa. Rungon ja latvuksen alla oli onttoa, oli jonkinlainen lumiluola. -- Sitten hän pujahti sinne itsekin, ryömi lumen alle kuin riekko uutuun...»
Kirjassa liikutaan hyvin monenlaisissa paikoissa. Kirjailijan vaihtaessa kuvauksen kohdetta myös miljöö muuttuu, ja runsas vaihtelu aikaansaa variaabelin miljöön. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Karjalaan ja miljöötä värittävät alueelle tyypillinen luonto: joet, järvet, kuusimetsiköt ja vaarat. Varsinkin vaarojen luontoa kirjailija kuvaa hyvinkin tarkasti, välittäen viestin sekä sen kauneudesta että karuudesta.
Ajankulku on kirjassa epätarkasti määritelty. Kirjailija määrittelee sodan alkamisen ajankohdan epätarkasti, kertomalla vain että sota alkoi talvella. Sen sijaan sodan päättyminen on määritelty jopa kuukauden tarkkuudella. Ainoaksi tarkaksi päivämääräksi jää sotamies Puumin antama tieto, että hän on ollut sodassa 77 päivää.
Kerronta ja teemat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirjassa kerronnalle tyypillisiä piirteitä ovat henkilöhahmojen persoonallisuuden sivuuttaminen, tapahtuminen tarkasteleminen vaihtelevista näkökulmista sekä värikkäät tapahtumat. Kertojana toimii kaikkitietävä kolmas osapuoli, joka tarkkailee tapahtumia sivusta osallistumatta niihin itse. Kerronta on lähes päinvastaista runebergiläiselle sotasankarimaiselle kerronnalle: yksittäiset sotilaat kuvataan voimattomina sodan mahtia vastaan, eivätkä yksittäisen sotilaan ponnistelut vie lähemmäksi sodan ratkaisua. Kertoja ei myöskään tarkastele vain yhtä sotilasta, ryhmää tai joukkoa pitkäkestoisesti, vaan vaihtelee kuvauksen kohdetta.
Kirjailija suosii kerronnassaan lyhyitä, yksinkertaisia lauseita, jotka koostuvat lähes poikkeuksetta yhdestä deskriptiivisestä verbistä. Kuvailu tapahtuukin näiden kuvaannollisten verbien avulla yhdessä monien kuvailevien substantiivien kanssa. Kirjailija suosii myös runsaasti sanapäätteitä eli postpositioita.
Tapahtumia tarkastellaan aina suomalaisten näkökulmasta. Kertoja käyttää vastapuolesta nimitystä "viholliset" tai "iivana", mutta nimittää heitä harvoin "venäläisiksi" ja vain kerran "ryssiksi".
Sodan julmuus ja armottomuus muodostuu kirjan pääteemaksi. Kuoleman kohtaaminen, ihmisen pelot, yksinäinen kohtalo ja sodan aiheuttama fyysinen ja psyykkinen erikoistila ovat teemoja, joita käy läpi erityisesti sotamies Puumi.
Paikka kirjailijan tuotannossa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Talvisodan syttyessä Haanpää oli 34-vuotias. Hän aloitti Korpisodan kirjoittamisen vielä palveluksessa ollessaan. Haanpää ei ollut innokas isänmaan puolustaja, vaan pikemminkin kriittinen sotamies. Korpisodan iva on kuitenkin hyvin peiteltyä.[2] Korpisotaa perustuu pitkälti Haanpään omiin sotakokemuksiin. Hän on kuitenkin jättänyt pois yksityisen minänsä, samoin kuin taistelupaikkojen ja henkilöiden nimet. Tuntemukset ovat tärkeässä osassa, mutta niitä kertoo nimetön sotamies. Veijo Meri onkin luonnehtinut Korpisotaa matkaksi Haanpään helvettiin.[2]
Korpisotaa aloitti uuden nousukauden Haanpään tuotannossa. Menestyttyään Otavan kirjoituskilpailussa hän pääsi taas suurten kustannusyhtiöiden tietoisuuteen. Kentän ja kasarmin jälkeen Haanpää oli leimattu sosialistiseksi, mutta Korpisotaa teki hänestä kansan kirjailijan.[3] Korpisodasta löydettiin se arvomaailman muutos ja käännös oikeaan, jota Haanpäältä oli odotettu.
Korpisotaa aloittaa sotaa käsittelevien teosten sarjan Haanpään tuotannossa.[4]
Vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Korpisotaa oli Haanpään paluu takaisin parrasvaloihin. Pentti Haanpää lähetti alkuperäisen version ”Talvista tarinaa” Otavan kirjoituskilpailuun 1940.[3] Aloitteen kilpailusta oli tehnyt amerikkalainen Prentice-Hall.[2] Kirja sijoittui 3:nneksi, mutta sitä ei julkaistu ennen kuin nimi oli vaihdettu ja osa sisällöstä sensuroitu. Esimerkiksi kaikki 25 ”ryssä” – sanaa piti muuttaa. Samoin kaatuneiden kuvausta, ja evakkotietä on siistitty.[3]
Lehdistö piti Haanpään romaania kirjakilpailun parhaana. Tässä mielessä kilpailuvaliokunnan päätös oli omituinen. Ensimmäisen sijan sai Viljo Saraja teoksellaan Lunastettu maa.[3] Molempia kirjoja kehuttiin sodan kuvauksestaan. Sijoituksesta kuitenkin näkee, kuinka tärkeänä vielä tuolloin pidettiin 1930-luvun kansallis-isänmaallisuutta ja sen ihannoivaa esittämistä. Juhani Koiviston mukaan Sarajan kirja on ”aivan epäaito ja propagandistinen, ja vastaa vain sitä todellisuutta, joka sodasta oli propagandassa luotu”.[5]
Korpisodan vastaanotto ei ollut kuitenkaan pelkkää suitsutusta ja esimerkiksi Ajan Suunta epäili Haanpään jälleen halventavan armeijaa niin kuin Kentässä ja kasarmissa. Muuten oikeiston kritiikki oli myönteistä.[3] Jopa Uusi Suomi, joka oli vain vuotta aikaisemmin haukkunut Haanpäätä kyitä ampuvaksi märkähatuksi, hyväksyi hänet nyt.[5] Toisaalta taas kirja herätti kritiikkiä erityisesti äärivasemmistossa.[3] Vaikka Korpisotaa lopetti Haanpään uran suvannon, ei hän silti luopunut kokonaan vasemmistolaisuudestaan.[6]
Ennen kuin Korpisodasta ehdittiin ottaa toinen painos, Suomen Moskovan-lähettiläänä toiminut J. K. Paasikivi sai marraskuun alussa 1940 kutsun Kremliin Neuvostoliiton ulkoministerin Vjatšeslav Molotovin puheille. Viitaten Suomessa ilmestyneeseen, talvisotaa käsittelevään kirjallisuuteen, jonka Molotov sanoi sisältävän kiihotusta ja vihan lietsontaa Neuvostoliittoa kohtaan, hän kysyi vihaiseen äänensävyyn Paasikiveltä: ”Näinkö te aiotte parantaa Suomen ja Neuvostoliiton suhteita?” Keskustelun yksi seuraus oli, että Korpisotaan oli tehtävä lukuisia poistoja, muun muassa sana ”ryssä” oli poistettava kokonaan. Poiston kohteeksi joutuivat myös maininta ”muukalaisten hyökkäysvaunuista”, jotka ”vyöryvät rajoja kohti hyökkäysaikeissa” ja huomautus, että hyökkäävät joukot ”eivät tienneet, mitä tekevät, mitä heillä teetetään ja mitä heille tapahtuu”.[7][8]
Ulkomailla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Korpisotaa on käännetty vain ranskaksi nimellä Guerre dans le désert blanc. Haanpään kirjoissa ranskalaisia on kiehtonut objektiivinen, neutraali sodankuvaus. Haanpään kirjallinen tyyli muuttui yhteiskuntakriittisemmäksi uran loppua kohti. Kerrontatyylin sekä aiheiden realistisuuden ja maanläheisyyden takia ranskalaiset pitävät Haanpäätä äärivasemmistolaisena kirjailijana.[9]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ahokas, Jaakko A. Prose Finlandaise. Seghers 1973 (ranskaksi) (ilm. myös englanniksi A history of Finnish literature)
- Viirret, Esko. Haanpän siivellä. Pilot-kustannus. 2005 ISBN 952-464-331-6
- Karonen, Vesa. Haanpään elämä. s. 204-215 HelsinkiSuomen kirjallisuuden seura 1985 ISBN 951-717-358-X
- Koistinen, Tero ym. Kaksi tietä nykyisyyteen. Helsinki : Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999 ISBN 951-746-073-2
- Kinnunen, Aarne. Haanpään pitkät varjot. Helsinki: Otava 1982 ISBN 951-1-06939-X
- Sallamaa, Kari. Kaksisuuntaiset silmät. Oulu: Pohjoinen, 1996 ISBN 951-749-250-2
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Marjo Kaartinen, Hannu Salmi & Marja Tuominen: Maamme: itsenäisen Suomen kulttuurihistoria, s. 196. (Veli-Pekka Lehtola: Kuoleman ja elämän rintamat) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2016. ISBN 978-952-222-686-0
- ↑ a b c d e f Karonen, Vesa. 1985.
- ↑ a b c d e f g Viirret, Esko. 2005.
- ↑ Kinnunen, Aarne. 1982
- ↑ a b Koistinen Tero ym. 1999.
- ↑ Sallamaa, Kari. 1996.
- ↑ J. K. Paasikivi: Toimintani Moskovassa ja Suomessa 1939–41 II, s. 133. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1958.
- ↑ Karonen, Vesa: Pentti Haanpää oli nykyaikaisen sananvapauden esitaistelija Tiellä sananvapauteen.
- ↑ Ahokas, Jaakko A. 1973. Prose Finlandaise