Konstantin Kovanko
| Konstantin Kovanko | |
|---|---|
 Konstantin Kovanko vuonna 1918. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 27. huhtikuuta 1873 Pietari |
| Kuollut | 21. lokakuuta 1918 Helsinki |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusmaa(t) | Venäjän keisarikunta |
| Palvelusvuodet | 1891–1918 |
| Taistelut ja sodat | Ensimmäinen maailmansota |
| Sotilasarvo | Eversti |
Konstantin Jevgenjevitš Kovanko (ven. Константин Евгеньевич Кованько; 27. huhtikuuta (J: 15. huhtikuuta) 1873 Pietari – 21. lokakuuta 1918 Helsinki, Suomi)[1] oli venäläinen eversti, joka toimi Viaporin laivastotukikohdan viimeisenä venäläisenä komendanttina sekä huhti–toukokuussa 1918 lyhyen aikaa Neuvosto-Venäjän diplomaattisena edustajana Suomessa.[2][3]
Kovanko valmistui aliluutnantiksi Moskovan kadettikoulusta vuonna 1891 ja yleni vuoteen 1904 mennessä kapteeniksi. Hän osallistui vuoden 1906 Viaporin kapinan kukistamiseen. Everstiluutnantiksi ja Viaporin 1. tykistörykmentin komentajaksi ylennyt Kovanko nimitettiin lokakuussa 1917 koko Viaporin linnoituksen komendatiksi. Suomen sisällissodan aikana hän johti komissiota, jonka tuli huolehtia linnoituksen luovuttamisesta Suomen punaisille ja tarvikkeiden evakuoimisesta Venäjälle.[1] Saksan Itämeren-divisioonan kanssa tehdyn Hangon sopimuksen nojalla hän määräsi kuitenkin varuskunnan antautumaan ja sen tykkien lukot purettaviksi saksalaisten saapuessa Helsinkiin.[2]
Neuvosto-Venäjän hallitus oli 9. huhtikuuta 1918 nimittänyt diplomaattiseksi edustajakseen Helsinkiin kontra-amiraali Aleksandr Ružekin, joka oli kuitenkin jo muutamaa päivää aiemmin jäänyt maihinnousseiden saksalaisten panttivangiksi Hangossa. Niinpä bolševikki Ivar Smilgan johtama Suomen aluekomitea nimesi Kovankon Ružekin tilalle. Neuvostohallitus hyväksyi nimityksen jälkeenpäin. Kovanko perusti Helsingin Bulevardilla sijainneeseen vanhaan santarmihallituksen taloon Venäjän konsulaatin, joka hoiti venäläisten asioita valkoisessa Suomessa. Suomen senaatilla ei tuolloin ollut diplomaattisuhteita Neuvosto-Venäjään, jonka kanssa se katsoi olevansa sotatilassa sisällissodan päätyttyäkin, mutta edustuston toiminta sallittiin aluksi, koska se auttoi Venäjän kansalaisten toimittamisessa pois Suomesta. Konsulaatti myös julkaisi Suomessa olleille venäläisille suunnattua Russki vestnik -lehteä.[2]
Suomen senaatti ilmoitti 11. toukokuuta, ettei se aikonut tunnustaa mitään Neuvosto-Venäjän diplomaattista edustusta Suomessa.[3] Suomen viranomaiset vangitsivat Kovankon 23. toukokuuta 1918 ja lakkauttivat konsulaatin. Hänet vapautettiin vanginvaihtosopimuksen nojalla elokuussa 1918. Pian tämän jälkeen hän sairastui ja kuoli Helsingissä saman vuoden lokakuussa.[2] Kuolinsyyksi kerrottiin munuaissairauden aiheuttama verenmyrkytys. Hänet haudattiin Helsingin ortodoksiselle hautausmaalle.[1]
Lähteet ja huomautukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Harry Halén: Viaporin komendantit ja sotilaskuvernöörit 1808–1918, s. 22–23. Unholan aitta 17. Helsinki 2003.
- ↑ a b c d Julitta Suomela: Kovanko, Nikolai Jevgenevitsh (1858 - 1918) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 15.1.2010. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. – Tämän lähteen mukaan nimi on Nikolai Kovanko ja syntymäaika 1858 tai 1859.
- ↑ a b Max Engman: Raja – Karjalankannas 1918–1920, s. 91–98. WSOY, Helsinki 2007.