Kognitiivinen vanheneminen

Kognitiivisella vanhenemisella tarkoitetaan ihmisen kognitiivisten perustoimintojen, kuten ajattelemisen, muistamisen, oppimisen ja havaitsemisen heikkenemistä iän myötä. Kognitiivinen vanheneminen saattaa johtua siitä tosiasiasta, että aivot surkastuvat ihmisen vanhetessa.

Normaaliin vanhenemiseen ei välttämättä liity psyykkistä heikkenemistä, mutta toiminnot voivat silti muuttua jonkin verran. Ikääntyvän suoritustaso yleensä säilyy, mutta aikaa ja erilaisia toimintatapoja tarvitaan enemmän. Ikääntyessä vanhusten nokkeluus, keskittymiskyky, nopea päättely, laaja-alainen tarkkaavaisuus, monen tehtävän rinnakkainen suorittaminen sekä nopea tiedonkäsittely vaativissa tilanteissa heikkenevät.

Ihmisen psyykkisten ja fyysisten toimintojen välillä on tiivis vuorovaikutus. Mikäli ihminen on fyysisesti sairas, kärsii usein myös hänen psyykkinen toimintakykynsä. Etenkin sydän- ja verisuonitaudit sekä aivojen sairaudet heikentävät psyykkistä toimintakykyä. Vanhenemiseen vaikuttavat koko hänen elämänaikaiset olosuhteensa kuten perimä, ympäristö, työn laatu, ravinto, elämäntavat, käytetyt lääkeaineet, ilman ja työympäristön saastuneisuus sekä psykologiset tekijät.

Älykkyys

Älykkyyteen luetaan ajattelukyky, kyky ongelmien ratkaisemiseen, kyky tulla toimeen uusissa tilanteissa ja uudessa ympäristössä. Ihmisen älylliset toiminnot kehittyvät koko elämän ajan.Tutkimusten mukaan useimmissa älykkyystekijöissä tapahtuu iän mukana heikkenemistä kuten päättelykyvyssä, tilan mieltämisessä sekä kielellisissä ja numeerisissa kyvyissä. Toiset toiminnot ovat ikään nähden vastustuskykyisempiä kuin toiset ja säilyvät suhteellisen muuttumattomana korkeaan ikään asti, kun taas iän vaikutuksille herkemmissä toiminnoissa tapahtuu vanhuudessa heikkenemistä. Älyllinen rakenne muuttuu ihmisen vanhetessa sillä tavalla, että kokemukseen perustuvat toiminnot saavat suuremman merkityksen. Älyllisten toimintojen häiriöihin vaikuttavat muun muassa korkea verenpaine, korkeat rasva-arvot, ylipaino, vähäinen sosiaalinen aktiivisuus, niukka liikunta ja runsas alkoholin käyttö sekä keskushermoston sairaudet. Älykkyyttä voidaan pitää yllä harrastamalla liikuntaa sekä osallistumalla erilaisiin sosiaalisiin tapahtumiin. Samalla paranee elämänhalu.

Muisti

Oppiminen ja muisti liittyvät tiiviisti yhteen.On erilaisia muisteja, kuten näkö- ja kuulomuisti, sekä välitön-, lyhytaikainen- ja pitkäaikainen muisti. Osa näistä muisteista joko heikkenevät tai pysyvät samanlaisena vanhuuteen asti. Iän karttuessa asiamuisti, sanavarasto, hyvin opittujen tietojen muisti sekä lyhyt muisti säilyvät muuttumattomina pitkään. Lähimuisti, uuden oppiminen sekä mieleen palauttaminen heikkenevät iän myötä. Muutokset ovat yleensä varsin pieniä eivätkä ne vaikuta päivittäisiin toimintoihin. Kovin selvät ja tavallista arkielämää haittaavat muistihäiriöt eivät kuitenkaan kuulu normaaliin vanhenemiseen. Normaalia elämää haittaavia muistihäiriöitä voivat olla muun muassa etenevät aivosairaudet kuten Alzheimerin tauti, dementoituminen ja masennustila. Muistiaineksen säilymistä edesauttaa sen aktiivinen käyttö elämän varrella. Muisteleminen voi olla tärkeää myös iäkkään ihmisen psyykkiselle hyvinvoinnille ja mielenterveydelle. Käymällä läpi mennyttä hän rakentaa itselleen kokonaiskuvan elämästään ja itsestään ihmisenä. Huonon muistin syynä voi olla toisinaan hajamielisyys ja eräänlainen apatia kuin suoranaiset muistihäiriöt. Tällöin huonomuistisuus ei johdu aivojen vanhenemismuutoksista vaan psyykkisestä ja sosiaalisista seikoista. Muistitoimintoihin vaikuttavat myös terveys, mieliala ja elämäntavat; psyykkinen ja sosiaalinen aktiivisuus sekä myönteinen mieliala ja oikea ravitsemus tukevat muistitoimintojen säilymistä.

Oppiminen

Iäkäs ihminen oppii eri tavoin kuin nuori. Iäkäs ihminen tarvitsee enemmän aikaa ja työtä oppiakseen uutta. Ikääntyvä ihminen jäsentää kokemuksia ja elämää muistojen kehityksessä. Vanhus oppii sitä paremmin asioita, jotka on mahdollista yhdistää omaan elämänhistoriaan. Oppiminen vanhana sujuu parhaiten, jos on nuorempana tottunut opiskelemaan ja käsittelemään uutta tietoa. Iäkäs oppii paremmin kokonaisuuksia kuin irrallisia asioita. Vanhusten oppimiskyky vaihtelee suuresti yksilöllisesti. Tarkkaavaisuuden, keskittymiskyvyn, reaktiokyvyn heikkeneminen, sairaus, väsymys, stressi, aikarajoitukset sekä nopeassa tahdissa tuleva tieto vaikeuttavat oppimista. Vanhemman ihmisen on helpompi opiskella kielellistä aineistoa kuten kirjallisuutta, historiaa ja vieraita kieliä kuin esimerkiksi kemian ja fysiikan kaltaisia aineita, jotka vaativat aivan toisenlaisten kykyjen käyttämistä.

Tarkkaavaisuus

Iän vaikutukset tarkkaavaisuuteen vaihtelevat aistialueittain. Näköaistin alueella vaikutus on vähäistä, kun taas kuuloaistin alueella tarkkaavaisuuden kohteen vaihtaminen hankaloituu iän myötä. Tarkkavaisuuden kohteen vaihtamisen hidastuminen on yhteydessä tehtävien luonteeseen. Mitä hankalampi ja vieraampi tehtävä on, sitä selvemmin hidastuminen on havaittavissa. Myös tarkkaavaisuuden ylläpitäminen ja valikoiva tarkkaavaisuus vaikeutuvat jossain määrin. (Nurmi ym.)

Havaitseminen

Aisti- ja muistitoiminnot vaikuttavat myös siihen millaisiksi havaintomme muodostuvat. Kognitiivisiin vanhenemismuutoksiin kuuluu silmän linssin mukautumisen väheneminen, joka alkaa jo noin 45 vuoden iässä. Tämän seurauksena näkeminen lähelle heikentyy. Merkittäviä näkö- ja kuulohavaintojen muutoksia alkaa kuitenkin tapahtua vasta 75-80 ikävuoden jälkeen. Muiden aistien muutoksia ikäihmisillä on tutkittu hyvin vähän, mutta tiedossa on ainakin kosketus-, haju- ja makuaistien väheneminen. Iän myötä heikentyy myös havaintomotoriikka, jolla tarkoitetaan toimintaa, jossa yksilö kokoaa ja käsittelee tietoa pystyäkseen valitsemaan tilanteeseen sopivan motorisen vasteen, esimerkiksi kädellä tarttumisen. Hidastuminen ilmenee selvimmin reaktionopeutta vaativissa tehtävissä ja on yhteydessä myös koulutuksen pituuteen, ammatilliseen taustaan ja sosiaalistaloudelliseen asemaan. (Nurmi ym.)

Lähteet

• Berg, S. & Mårtensson, E. (1981): Vanhuuden psykologia. Juva: WSOY
• Aalto, L. Hakonen, S. Koskinen, S. & Päivärinta, E. (1998): Vanhustyö. Jyväskylä: Gummerus.
• Himberg, L. Laakso, J. Näätänen, R. Peltola, R. & Vinjeskog, J. (2000): Kehittyvä ihminen psykologia 2. Porvoo: WSOY.
• Hänninen, T. Pajunen, H. Raitanen, T-L. & Suutama, T. (2004): Geropsykologia vanhenemisen ja vanhuuden psykologia. Porvoo: WSOY.
• Valitut palat. (2006): Kodin uusi lääkäri kirja. Helsinki.
• Nurmi, Ahonen, Lyytinen, Lyytinen, Pulkkinen, Ruoppila (2006): Ihmisen psykologinen kehitys. Helsinki, WSOY.