Kirkkodraama

Kirkkodraamalla tarkoitetaan ensi sijassa kirkkotilassa esittävää teatteria, jonka aiheet liittyvät kristilliseen uskoon tai Raamatun tapahtumiin. Myös pääsiäisen tapahtumiin liittyvät ulkotilassa esitettävät passiodraamat voidaan laskea kirkkodraamaksi. Lisäksi kirkkodraamaksi voidaan kutsua kaikkea kirkon piirissä kristillisistä lähtökohdista tehtävää teatteria.

Kirkkodraama on perinteisesti jaettu liturgiseen ja draamalliseen kirkkodraamaan. Liturginen kirkkodraamaa on usein tyyliteltyä ja se liittyy suoraan jumalanpalvelukseen ja huomio kaikessa sekä kirkkotilan symboliikan että seurakunnan esimerkiksi laulujen ja virsien avulla. Toisinaan kirkkodraamoja on kutsuttu jopa ”ryhmäsaarnoiksi”. Draamallinen kirkkodraama puolestaan antaa enemmän vapauksia ja muistuttaa eräiltä osin tavallista teatteria – passionäytelmät ovat draamallista kirkkodraamaa.

Kirkkodraaman juuret ulottuvat aina varhaiskeskiaikaan saakka. Katolisessa perinteessä draamallinen ilmaisu on säilynyt elävänä halki vuosisatojen, mutta protestanttisella puolella syntyi useamman sadan vuoden mittainen katkos, jota on viimeisen viiden vuosikymmen aikana pyritty elvyttämään. Kirkkodraama on hauras, mutta sitkeä alakulttuuri teatterin kentässä.

Suomessa kirkkodraama koki uuden tulemisen 1960-luvulla, jolloin teatteriohjaaja Marjatta Haapanen alkoi pitää Seurakuntaopistolla (Luther-opisto) Järvenpäässä kirkkodraamakursseja. Haapanen myös ohjasi useita esityksiä, muun muassa ruotsalaisen Olav Hartmanin Elämän kruunun. Haapasen luotsaama ryhmä on nimeltään Sacri Ludi (”Pyhät leikit”).

Lilja Kinnunen-Riipinen arvioi kirkkodraamaa käsittelevässä väitöskirjassaan, että erityisesti 1980-luku oli suomalaisen kirkkodraamaan luova vuosikymmen, jolloin lajityypin rajoja koeteltiin muun muassa performanssin avulla. Kirjassaan hän esittelee itsensä lisäksi lähemmin 10 tekijää: Marjatta Haapanen, Tytti Jäppinen (Issakainen), Katri Taanila, Riitta Vainio, Eeva Vainio, Aino-Kaarina Mäkisalo, Lasse Reijomaa, Olli Seppälä, Reijo Kontio, Kari Hakala. Kirkkodraamaksi luokiteltavaa teatteria ovat kirjoittaneet tai säveltäneet muun muassa Anna-Mari Kaskinen, Pekka Simojoki ja Jaakko Löytty sekä ohjanneet Ilkka Bäckman, Jouni Laine, Arto Myllärinen, Timo Sinivuori ja Antti Sevanto.

Suomessa on järjestetty kuusi valtakunnallista kirkkodraamakatselmusta: Espoo 1986, Lahti 1989, Hyvinkää 2003, 2004 ja 2007 sekä Järvenpää 2008 ja 2010, joista joka toinen vuosi toistuva Järvenpään kirkkoteatterikatselmus tunnetaan nimellä USKO, TOIVO, TAIDE. Erityisen aktiivista kirkkoteatteritoiminta on ollut Hyvinkään ja Riihimäen seurakunnissa. Hyvinkäälle on vuoden 2008 alusta palkattu Suomen ensimmäinen kirkkoteatterinohjaaja Jouni Laine vakituiseen työsuhteeseen ja Riihimäellä on toiminut vuodesta 2009 alkaen seurakunnan oma teatteriryhmä, Teatteri Viitta, jonka ohjaajana toimii KT, teatteripedagogi Timo Sinivuori.

Suomen Lähetysseuralla on ollut vahva rooli kirkkodraaman eri muotojen esilletuomisessa. Lähetysseuran tuottamia ovat olleet erityisesti evankelioivat musikaalit kuten Liekit(1985), Huuto ajasta (1986 yhdessä Teatteri Alban kanssa), Huhu (1990 yhdessä Teatteri Alban kanssa) ja Liekki palaa (2008).

Kirkkodraaman ohessa Suomessa käytetään nykyisin usein myös ilmaisua kirkkoteatteri, joka paremmin kuvaa lajityypin nykyistä luonnetta. Kirkkoteatteria on kaikki se teatteri mitä kirkkotilassa esitetään. Myös muualla esitettävää kristillisiä teemoja käsittelevää teatteria voidaan kutsua kirkkoteatteriksi, jos sen tekijöillä on peruslähtökohtana tunnustuksellisuus. Seurakunnissa vallitseva teatterin tekemisen muoto 1990-luvulta lähtien ovat jouluun ja erityisesti pääsiäiseen liittyvät draamat sekä juhlakuvaelmat ja historialliset kavalkadit, joissa musiikilla on ollut vahva asema.

Kirkkodraaman/kirkkoteatterin lajityyppiin kuuluvat myös tanssi (liturginen tanssi, gospeltanssi, ylitystanssi), pantomiimi ja nukketeatteri.

Lähteet

• Lilja Kinnunen-Riipinen. Kirkkoteatterin kiirastuli. Suomen Lähetysseura 2000.
• Olli Seppälä: Kirkko löysi draaman. Teatteri 3/2003
• Jouni Laine: Kirkkodraama Hyvinkäällä. Omakohtaisesti koettuna. Opinnäyte. Stadia 2007. PDF-muodossa (Arkistoitu – Internet Archive)
• Olli Seppälä: Kari Hakala - kiihko ja kutsumus. Kirjapaja 2009
• Lilja kinnunen-Riipinen (toim.): Sillaba - taiteen missio. Suomen Lähetysseura 2009