Kirjasalo
Kirjasalo[1] (ven. Кирьясалы, Kirjasaly[2]) on entinen kyläryhmä Inkerissä nykyisen Leningradin alueen Seuloskoin piirin Kuivaisin kunnan alueella. Se sijaitsi Karjalankannaksen keskiosassa Suomen ja Venäjän vanhan rajan tekemässä mutkassa. Pohjoisessa ja idässä alue rajoittuu Tungelmajokeen ja idässä Saijanjokeen.
Kyläryhmän osia olivat Autio, Pusanmäki, Tikanmäki, Uusikylä ja Vanhakylä. Seudulla oli myös Kirjasalon kartano ja tulliasema. Suomen puolelle Lipolan kylään (nykyinen Kotovo) johti kivetty maantie.
Kirjasalo mainitaan 1600-luvun kartoissa. Sen asukkaat olivat luterilaisia inkerinsuomalaisia, jotka kuuluivat Lempaalan seurakuntaan. Vuoteen 1861 saakka he olivat kartanonherrojen maaorjia. Pietarin kihlakunnan Korkiamaan volostiin kuuluneissa kylissä oli vuonna 1905 yhteensä 344 asukasta[3].
Vuosina 1919–1920 Kirjasalo oli Suomen tukemien inkeriläisten joukkojen miehittämä (Kirjasalon tasavalta). Vuonna 1926 perustettiin Kuivaisin piiriin kuulunut suomalainen kansallinen kyläneuvosto. Sen alueella asui 356 suomalaista, 53 venäläistä ja kolme muiden kansallisuuksien edustajaa[4]. Kirjasalon suomalaiset karkotettiin muualle Neuvostoliittoon 1930-luvun puoliväliin mennessä. Kyläneuvosto lakkautettiin vuonna 1936[5].
Nykyään Kirjasalo on täysin asumatonta seutua. 1990-luvulle saakka sitä käytettiin laidunmaana. Hylättyjen peltojen keskellä voi nähdä rakennusten perustuksia ja villiintyneitä omenapuita. Seudulla on myös suomalaisten jatkosodan aikana rakentamien linnoituslaitteiden jäännöksiä sekä vuonna 1919 kaatuneiden puna-armeijalaisten veljeshauta muistomerkkeineen.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ EKI kohanimeandmebaasi eki.ee. Viitattu 17.10.2015.
- ↑ 1920-luvun asiakirjoissa käytetty muoto.
- ↑ Pamjatnaja knižka S.-Peterburgskoi gubernii na 1905 g., s. 354. Sankt-Peterburg: S.-Peterburgski gubernski statistitšeski komitet, 1905. Teoksen verkkoversio (viitattu 16.1.2012). (venäjäksi)
- ↑ Janson, P.M.: Natsionalnyje menšinstva Leningradskoi oblasti (sbornik materialov), s. 22. Leningrad: Orgotdel Leningradskogo Oblispolkoma, 1929.
- ↑ Musajev, V.I.: Polititšeskaja istorija Ingermanlandii v kontse XIX–XX veke, s. 238. Kišinjov: Nestor-historia, 2001. ISBN 9975-9606-4-2