Kinburnin taistelu
| Kinburnin taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Krimin sotaa | |||||||
 Hyökkäys piirrustuksessa vuodelta 1855.
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
Kinburnin taistelu oli Krimin sodan aikana 17. lokakuuta 1855 käyty taistelu Kinburnin niemimaan linnakkeista. Venäläiset puolustajat joutuivat antautumaan ranskalaisen ja brittiläisen laivasto-osaston tulituksessa. Ranskalaiset käyttivät uusia panssaroituja uivia pattereita, joihin venäläisten puolustajien tykkituli ei tehonnut.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Krimin sota oli vauhdittanut sotalaivojen kehitystä. Puisia laivoja alettiin pitää jälkeenjääneinä. Yksi osoitus tästä oli ollut osmanien laivaston tuhoutuminen Sinopen taistelussa marraskuussa 1853. Ranskan hallitsija Napoleon III määräsi rakennettavaksi panssarilevyin suojattuja uivia pattereita. Suunnittelutyöt alkoivat alkuvuodesta 1854 ja rakentaminen aloitettiin saman vuoden heinäkuussa. Britit alkoivat pian rakentaa omia vastaavia laivojaan.[1]
Sevastopolin piirityksessä brittien ja ranskalaisten vanhemmat alukset olivat yrittäneet tulittaa Sevastopolin linnakkeita 17. lokakuuta 1854, mutta venäläisten vastatulessa oli kärsitty huomattavia vaurioita. Molemmat valtiot päättivät ennen vastaavia operaatioita rannikkolinnakkeita vastaan odottaa uusien laivatyyppien valmistumista.[1]
Ensimmäisenä valmistuneet ranskalaiset uivat patterit olivat Dévastation, Tonnante ja Lave. Uudet laivat osallistuivat ensi kertaa sotatoimiin Kinburnin taistelussa.[1]
Taistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Venäläiset olivat rakennuttaneet kolme linnaketta Kinburnin niemimaalle Mustanmeren pohjoisosassa. Linnakkeet niemimaalla suojasivat Mykolajivin (silloinen Nikolajev) satamaa Dnepr- ja Bugjokien suun lahdella. Linnakkeet oli varustettu noin 80:llä tykillä ja mörssärillä.[1]
Hyökkäykseen Kinburnia vastaan osallistui ranskalainen ja brittiläinen laivasto-osasto. Ranskalaisia komensi Émile Marius Bruat ja brittejä Edmund Lyons. Laivoja heillä oli yhteensä noin 40. Mukana oli myös maihinnousua varten 10 000 sotilasta, joita komensivat ranskalainen François Bazaine ja brittiläinen Augustus Spencer. Venäläisiä linnakkeita komensi Ivan Vasilevitš Kohanоvjitš.[1]
Maihinnousseet joukot eristivät 14. lokakuuta venäläiset linnakkeet mantereesta. Linnakkeiden tulitus laivoilta alkoi 17. lokakuuta. Ranskalaiset olivat ankkuroineet uudet panssaroidut laivansa hieman alle kilometrin päähän Kinburnista. Tulitus kesti kolme tuntia ja sen aikana ammuttiin yli 3 000 laukausta.[1] Venäläiset yrittivät vastata tuleen, mutta heidän tykkiensä ammukset kolisivat ranskalaisten panssaroinneista juurikaan vahinkoa tekemättä. Kohanоvjitš päätti lopulta antautua.[2]
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Liittoutuneiden laivaston tappiot olivat olleet hyvin pienet. Vain kaksi miestä oli kaatunut ja muutama tusina haavoittunut. Taistelu merkitsi taisteluiden päättymistä Mustallamerellä.[1] Kinburnin menetyksen jälkeen venäläiset räjäyttivät vastarannalla sijainneen Otšakovin linnoituksen.[2]
Puulaivat eivät kadonneet vielä käytöstä kokonaan, mutta taistelu osoitti panssaroitujen laivojen tehokkuuden.[1] Venäläisten pelko vastaavanlaisesta hyökkäyksestä Kronstadtia vastaan vaikutti osaltaan sodan päättämiseen.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h Timothy C. Dowling: Russia at war : from the Mongol conquest to Afghanistan, Chechnya, and beyond, s. 418–419. ABC-CLIO, 2015. ISBN 978-1-59884-948-6
- ↑ a b c Pertti Luntinen: Sota Venäjällä, Venäjä sodassa, s. 287, 289. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2015. ISBN 978-952-222-666-2