Kevyt osasto 8 (talvisota)

Kevyt osasto 8 (KevOs 8) oli YH:n yhteydessä 14. lokakuuta 1939 perustettu talvisodan aikainen osasto, joka tunnetaan erityisesti nurmolaisten joukkoyksikkönä. Osaston ratsuväen eskadroona ("Nurmon eskadroona" tai "Nurmon rakuunat") muodostui kokonaan nurmolaisista. Lisäksi osaston esikunnassa oli nurmolaisia upseereita. Konekiväärijoukkue koostui ylistarolaisista. Polkupyöräkomppania koostui keskipohjalaisista.

Osasto kuului yksikkönä Etelä-Pohjanmaan sotilasläänissä muodostettuun 8. divisioonaan. Kevyt osasto 8 tunnetaan ennen kaikkea osallistumisestaan raskain tappioin Äyräpään taisteluun maaliskuun alussa 1940. Nurmon kärsimät tappiot olivat Suomen pitäjille koituneista talvisodan uhreista toiseksi suurimmat.

Osaston komentajana toimi 20. tammikuuta 1940 lähtien ratsumestari Leo Hälvä (1902–1980), joka oli aiemmin toiminut Uudenmaan Rakuunarykmentin eskadroonan päällikkönä.

Organisaatio

• Esikunta
• Kolonna
• Polkupyöräkomppania
• Eskadroona (ratsuväenluutnantti Kaarlo Parviainen, 10/1939–01/1940; ratsuväenluutnantti Olavi Peltola (01/–03/1940)
  • I Joukkue
  • II Joukkue (kornetti Yrjö Koivusalo)
  • III Joukkue (kornetti Paavo Saari)
• Konekiväärijoukkue (vänrikki Mauno Vehkaoja)

Eskadroona

Kevyt osasto 8:n eskadroona eli yleiskielessä "Nurmon eskadroona" oli perustettu lokakuussa 1939 Hakolan talossa Seinäjoella Nurmon ratsuväkisuojeluskunnan pohjalta. Päällikköjään ja yhtä joukkueenjohtajaa lukuun ottamatta se koostui vain nurmolaisista. Eskadroonan ensimmäinen päällikkö oli ratsuväenluutnantti Kaarlo Parviainen, joka tammikuussa 1940 vaihtui Seinäjoen-Nurmon suojeluskuntapiirin päällikköön, ratsuväenluutnantti Olavi Peltolaan. Eskadroonan koostumuksesta voidaan vielä sanoa, että se koostui lähinnä lapsuudesta asti toisensa tunteneista körttimiehistä.

Kevyt osasto 8:n ja sen eskadroonan junakuljetus Seinäjoelta lähti 17. lokakuuta 1939 saapuen pari päivää myöhemmin Karjalankannakselle Vuoksenrannan pitäjän Oravakydön kylään. Marraskuun 6. päivänä se siirrettiin linnoitustöihin Valkjärvelle Vuoksen eteläpuolelle. Neuvostoliiton aloitettua sodan hyökkäyksellään 30. marraskuuta jalkautettu eskadroona viipyi Oravakydössä, josta joulukuun puolivälissä tuli siirto Hirvisaareen. Toimialueeksi vakiintui III armeijakunnan läntinen lohko Keski-Kannaksella. Joulupäivänä se siirrettiin Sakkolan Pannusaaren kylään reserviin ja kenttävarustelutöihin. Kun Summa murtui helmikuun toisella viikolla, eskadroona lähetettiin Vuoksen pohjoisrannalle Pölläkkälään varmistusasemiin. Helmikuun lopulla se siirtyi suksilla Vuoksen eteläpuolelle ja sai ensikosketuksen viholliseen varmistaessaan suomalaisjoukkojen vetäytymistä Muolaasta. Neuvostokoneet pommittivat eskadroonaa voimakkaasti 3. maaliskuuta 1940 aiheuttaen sille kolmen kaatuneen tappiot.

Äyräpään taistelu

Varsinainen koettelemus oli 5. maaliskuuta alkanut Äyräpään taistelu. Everstiluutnantti Matti Laurilan komentama Jalkaväkirykmentti 23 oli kärsinyt kovia tappioita, joten reservissä ollut Kevyt osasto 8 alistettiin suoraan Laurilan alaisuuteen aamulla 4. maaliskuuta 1940. Aamupäivällä kaatui JR 23:n 2. pataljoonan komentaja majuri Kustaa Sihvo. Lopulta iltakymmeneen mennessä menetettiin Äyräpään kirkkomäki, jonka 8. divisioonan johto määräsi tuntia myöhemmin takaisin vallattavaksi, koska menetyksen myötä koko suomalaisjoukkojen hallussa ollut Vuoksen pohjoisranta oli jäänyt neuvostotykistön ampuma-alan piiriin.

Vastaisku- ja valtaustehtävän sai Kevyt osasto 8:n eskadroonan kolme joukkuetta ja vänrikki Mauno Vehkaojan johtama konekiväärijoukkue, yhteensä noin 120 miestä. Osaston polkupyöräkomppania komennettiin JR 23:n 2. pataljoonan vahvistukseksi komentopaikkana toimineelle Äyräpään kirkonharjanteelle. Eskadroona marssi Ventelästä etelään Vuosalmen lossille, josta Vuoksi ylitettiin 3–4 aikaan aamuyöstä. Tämän jälkeen se siirtyi rautatietä myöten 300 metrin päähän Putkiojan notkoon hyökkäysasemiin. Kornetti Koivusalon johtama eskadroonan II joukkue sijoittui hyökkäyssuunnassa vasemmalle olevalle harjanteelle ja konekiväärien tukema I joukkue oikealle kummulle. III joukkue jäi hyökkäämään 50 metriä jäljessä toisessa linjassa.

Kello 5:50 suomalaisten tykistö ampui hyökkäyksen lähtölaukaukset. Kranaatteja ammuttiin vain 10-12 kappaletta, vaikka vahvemmasta tykistökeskityksestä oli ollut aiemmin puhetta. Kun kranaattituli loppui, komensi luutnantti Peltola eskadroonan hyökkäykseen. Kukkulalla olleen I joukkueen edessä olikin hyökkäysmaastona aukea, jota ei oltu yön pimeydessä huomattu. Heti hyökkäyksen alettu yhteydet menivät poikki. Venäläisten tykistö- ja tuliasetulitus oli raivoisaa ja klo 8 tuli komentopaikalle tieto, että koko eskadroona tuhoutuu, jos hyökkäystä vielä jatketaan. Komentajan antamaa vetäytymiskäskyä ei saatu kuitenkaan vietyä eteenpäin.

Suomalaiset onnistuivat valtaamaan osia ensimmäisen puolustuslinjan pesäkkeistä ja arviolta 19 suomalaissotilasta pääsi lähelle tavoitetta eli kirkon raunioiden läheisyyteen. Suomalaisilla ei ollut kuitenkaan tarpeeksi voimia pitää haltuun otettuja alueita ja pian neuvostojoukkojen vastahyökkäys pakotti suomalaiset vetäytymään. Takaisin omien lähtöasemaan palasi vain kymmenen miestä. Kevyt osasto 8:n tappiot olivat olleet 44 miestä (joukossa 39 nurmolaista) ja 30–50 haavoittunutta. Kadonneiden eli kaatuneiden joukossa oli eskadroonan päällikkö ratsuväenluutnantti Olavi Peltola. Koko päivän aikana kaatui yli 80 eteläpohjalaista.

Heti vastahyökkäyksen jälkeen 5. maaliskuuta Kevyt osasto 8 liitettiin JR 23:n II pataljoonaan kokonaisuudessaan. Pataljoonan komentajaksi tuli osaston päällikkö Leo Lämsä. Samoin JR 23 siirrettiin 8. divisioonan alaisuudesta 2. divisioonalle.

Nurmolaiselle eskadroonalle ja ylistarolaiselle konekiväärijoukkueelle Äyräpään taistelu oli vasta ensimmäinen taistelukosketus viholliseen talvisodan aikana. Jatkosodan alkuvaiheissa syyskuussa 1941 Äyräpäästä löydettiin yhteensä 82 talvisodan sankarivainajaa, jotka oli haudattu mataliin kuoppiin. Heistä vain noin puolet tunnistettiin, ja tunnistamattomat vainajat haudattiin Äyräpään sankarihautausmaan yhteyteen perustetulle kenttähautausmaalle jatkosodan aikana. Arvion mukaan viisi nurmolaista talvisodan sankarivainajaa olisi haudattu kotipitäjänsä multiin syksyllä 1941.

Muuta

Talvisota-elokuvan loppupuolella kuvataan Äyräpään kirkonmäen heikko tykistökeskitys, nurmolaisten myöhästynyt hyökkäys ja varsinainen taistelu. Vesa Vierikon esittämä JR 23:n vänrikki Jussi Kantola huutaa hyökkäyksen alettua "Älkää enää lähtekö, nurmoolaaset!".

Elokuva toistaa talvisodan jälkeisinä vuosikymmeninä syntyneen virheellisen käsityksen, että "nurmoolaaset" hyökkäsivät myöhässä, mistä johtuivat suuret tappiot huonon tykistövalmistelun ja hyökkäyskoordinaation sijaan. Jalkaväkirykmentti 24:n 3. pataljoonan hyökkäys Vuosalmella seuraavana päivänä 6. maaliskuuta myöhästyi tykistökeskityksen jälkeen ja ilmeisesti tämä tapahtuma, yhdistettynä jatkuviin rintamavastuuvaihdoksiin sekä epäselviin sotapäiväkirjamerkintöihin, aiheutti tämän myöhemmässä kirjallisuudessa ja kansanperinteessä elämään jääneen väärinkäsityksen, että Kevyt osasto 8:n raskaat tappiot johtuivat nurmolaisten myöhästyneestä hyökkäyksestä.