Kevät Nousiainen
Kevät Iiris Maaria Nousiainen (o.s. Nieminen, s. 15. helmikuuta 1950 Helsinki) on Turun yliopiston oikeusvertailun ja yleisen oikeustieteen emeritaprofessori.[1] Koulutustaustaltaan hän on oikeustieteen tohtori.[2][3] Nousiainen jäi eläkkeelle 1. kesäkuuta 2017.[4]
Nousiainen toimi Turun yliopiston vertailevan ja yleisen oikeustieteen professorina vuonna 1996 ja Helsingin yliopiston naisoikeuden ja oikeusteorian määräaikaisena professorina 1997–2006.[1] Minna Canth -akatemiaprofessori hän oli vuosina 2005–2009.[3] Vuonna 2009 hän palasi hoitamaan aiempaa professuuriaan Turun yliopistoon. [1]
Nousiainen on tehnyt Suomessa uraauurtavaa työtä sukupuoleen, tasa-arvoon ja syrjintään liittyvien oikeudellisten kysymysten tutkimuksessa ja opetuksessa. Hän on toiminut eri tahojen asiantuntijana käsiteltäessä tasa-arvoa, syrjintää, naisten ihmisoikeuksia ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.
Nousiaiselle myönnettiin Helsingin yliopiston Maikki Friberg -tasa-arvopalkinto vuonna 2003. Hän on saanut myös Kettil Bruun -palkinnon vuonna 2004.[1]
Teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kantola, Johanna & Nousiainen, Kevät & Saari, Milja (toim.): Tasa-arvo toisin nähtynä: Oikeuden ja politiikan näkökulmia tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen. Helsinki: Gaudeamus, 2012. ISBN 978-952-495-251-4
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Rantala, Risto (päätoim.): Kuka kukin on 2009, s. 708. (Nousiainen, Kevät) Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2008. ISBN 978-951-1-21965-1
- ↑ Arkistoitu kopio Turun yliopisto, utu.fi. Arkistoitu 19.11.2016. Viitattu 18.11.2016.
- ↑ a b Arkistoitu kopio Helsingin yliopisto. Arkistoitu 19.11.2016. Viitattu 18.11.2016.
- ↑ Professori Kevät Nousiaisen jäähyväisluento Turun yliopisto. Arkistoitu 6.12.2017. Viitattu 6.12.2017.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tutkimusvirkojen haltijat: Akatemiaprofessorit: Kevät Nousiainen 7. syyskuuta 2004. Web Archive: Suomen Akatemia. Arkistoitu 9.10.2007. Viitattu 1. maaliskuuta 2020.
- Kevät Nousiainen Helsingin yliopiston naisoikeuden oppiaineen sivuilla (Arkistoitu – Internet Archive)