Keskustelu ohjeesta:Tyyliopas/Heprealaisen kirjaimiston transkribointi

Itämainen, ei-itämainen ja akateeminen lausuminen

Hepreasta on käytössä lukuisia eri lausumisperinteitä. Ennen Israelin valtion perustamista aškenaseilla, sefardeilla ja arabimaissa asuvilla juutalaisilla oli kullakin omat perinteensä ja akateemisessa maailmassa vielä oma rekonstruktionsa siitä, miten hepreaa on historiallisesti äännetty. Nyky-Israelissa on näiden pohjalta syntynyt kaksi uutta varianttia, joita usein nimitetään itämaiseksi ja ei-itämaiseksi lausumiseksi. Itämainen lausuminen mielletään usein alkuperäisemmäksi tavaksi ääntää hepreaa ja sitä pidetäänkin jollakin tavalla "virallisena" lausumistapana. Itämaista tapaa jossakin muodossa käyttävät yleensä arabiankielisistä maista kotoisin olevat juutalaiset. Euroopasta ja Amerikan mantereilta tulleet juutalaiset taas käyttävät pääasiassa ei-itämaista tapaa, joka poikkeaa niin perinteisestä aškenasien ja sefardien lausumisesta kuin itämaisesta tavasta. Tässä tiivistettynä tärkeimmät erot varianttien välillä:

merkit	itämainen	ei-itämainen	akateeminen rekonstruktio
א ע	erotetaan toisistaan glottaaliklusiili [ʔ] ja faryngaaliapproksimantti [ʕ]	kumpikin lausutaan tavun alussa [ʔ] painottomissa tavuissa putoaa usein pois	kuten itämaisessa
ב כ פ	sana-asemasta riippuen kullakin konsonantilla kaksi lausumistapaa: [b]–[v], [k]–[χ] ja [p]–[f]	kuten itämaisessa	sana-asemasta riippuen kullakin konsonantilla kaksi lausumistapaa: /b/–/ḇ/ ([v] tai [β]), /k/–/ḵ/ ([χ] tai [x]) ja /p/–/p̄/ ([f] tai [ɸ])
ג ד ת	lausutaan aina [ɡ], [d] ja [t]	kuten itämaisessa	sana-asemasta riippuen kullakin konsonantilla kaksi lausumistapaa: /g/–/ḡ/ ([ɣ] tai [ʁ])), /d/–/ḏ/ ([ð]) ja /t/–/ṯ/ ([θ])
ח כ	erotetaan toisistaan [ħ] ja [χ] (כ toisissa sana-asemissa myös [k])	lausutaan [χ] (כ toisissa sana-asemissa myös [k])	erotetaan toisistaan /ḥ/ ([ħ]) ja /ḵ/ ([χ] tai [x])
כ ק	kumpikin lausutaan [k] tai tietyissä tyyleissä erotetaan [k] ja [q] (כ toisissa sana-asemissa myös [χ])	kumpikin lausutaan [k] (כ toisissa sana-asemissa myös [χ])	erotetaan toisistaan /k/ ja /q/ ([kʼ] tai [q]; כ toisissa sana-asemissa myös /ḵ/ ~ [χ] tai [x])
ט ת	kumpikin lausutaan [t] tai tietyissä tyyleissä erotetaan [tˤ] ja [t]	kumpikin lausutaan [t]	erotetaan toisistaan /ṭ/ ([tˤ] tai [tʼ]) ja /t/ (ת toisissa sana-asemissa myös /ṯ/ ~ [θ])
ב ו	kumpikin lausutaan [v] (ב toisissa sana-asemissa myös [b])	kuten itämaisessa	erotetaan toisistaan /ḇ/ ([v] tai [β]) ja /w/ (ב toisissa sana-asemissa myös /b/)
ר	lausutaan [r]	lausutaan [ʁ]	lausutaan /r/ ([r] tai [ʁ])
צ	lausutaan [ts] tai tietyissä tyyleissä [sˤ]	lausutaan [ts]	lausutaan /ṣ/ ([sˤ] tai [sʼ])
dageš hazak	erotetaan kahdennetut ja kahdentamattomat konsonantit	kaikki konsonantit lausutaan lyhyinä	kuten itämaisessa
tsere	lausutaan aina [e]	lausutaan [ei] silloin, kun kirjoituksessa seuraa jod-kirjain, muuten [e]	lausutaan /e/ (pituus riippuu sana-asemasta)
šva	lausutaan [e] kutakuinkin samoissa asemissa kuin akateemisessa rekonstruktiossa	lausutaan [e] prepositioissa ja partisiippien ensitavussa sekä joidenkin konsonanttien välissä lausumista helpottavana välivokaalina	lausutaan yleensä /ə/, mutta jätetään lausumatta sanan lopussa ja silloin, kun edellisessä tavussa on toinen painoton ja sivupainoton vokaali
mappik	sanan lopussa merkitsee sitä, että ה-kirjain todella äännetään [h]:na	sananloppuista ה:ta ei äännetä koskaan	kuten itämaisessa

Taulukon "itämainen lausuminen" edustaa jonkinlaista prototyyppiä nyky-Israelissa käytettävästä itämaisesta lausumisesta. Alavariantteja on kuitenkin paljon. Esimerkiksi Jemenistä tulleet puhujat erottavat säännöllisesti [t]:n ja [θ]:n (muilla pelkkä [t]), [d]:n ja [ð]:n (muilla pelkkä [d]), [dʒ]:n ja [ʁ]:n (muilla pelkkä [ɡ]), [v]:n ja [w]:n (muilla pelkkä [v]) jne. Ei-itämainen lausumistapa on jossakin määrin yhtenäisempi ja ylivoimaisesti yleisempi. Nykyään jopa jotkut itämaiset puhujat ovat alkaneet käyttää ei-itämaista lausumistapaa, vaikka virallinen asenne ei ole muuttunut. Malhonen 6. maaliskuuta 2008 kello 21.06 (UTC)