Keskustelu Wikipediasta:Merkityt versiot/Arkisto 2
Tämä osio on arkisto. Älä muokkaa tätä osiota. |
Keskustelu joulukuussa 2011.
Käännös
[muokkaa wikitekstiä]Tässä keskustellaan merkittyjen versioiden käyttöliittymäteksteihin tulevista muutoksista. Itse muutokset tehdään [TranslateWikiin]. --Zache 1. joulukuuta 2011 kello 07.05 (EET)
- Käyttöliittymän viestien ja tekstien suomennos on valmis 1. joulukuuta 2011 siten, että englanninkieltä ei enää ole missään ja translate-wikin epäselviksi (!!FUZZY!!) merkitsemiä kohtia ei ole. Toinen asia on, ovatko nykyiset suomennokset hyviä. Se varmasti selviää vasta kun seulontaa on testattu laajasti. --Pxos 1. joulukuuta 2011 kello 15.45 (EET)
Oliko se niin että kaikki suomennokset tulee pienellä viiveellä tänne käyttöön? Tuossa arviointi työkalun alussa on nimittäin kokonainen tekstipätkä englanniksi.
Arviointilokissa, tapauksissa jossa kahden arvion väliin jää yksi tai useampi arvioimaton versio, niin tulee linkki tekstillä: muutosta arvioitu. Tuossa se kuulostaa hiemman hölmöltä, koska edessä ei ole mitään numeroa. -{Dacnoh|?} 1. joulukuuta 2011 kello 23.46 (EET)
- Suomennos on jo korjattu pääosin, mutta uutta versiota vielä odotellaan tänne saapuvaksi. Tuo "muutosta arvioitu" oli mun virheellinen käännös tekstistä "edits reviewed". Korjasin sen jo muotoon "muutosten ero", kyseessähän on diffi. Ja tosiaan muutoksia nappuloihin sun muihin on tulossa, esim. Peruuta arviointi tulee muuttumaan muotoon Poista arviointi. Peruuta viittaa mielestäni cancel-nappulaan. --Pxos 1. joulukuuta 2011 kello 23.54 (EET)
Tuoreissa muokkauksissa on nyt kaksi samannäköistä tekstiä. "Näytä tarkastetut muutokset" "Piilota tarkistettua muutosta", joista ensimmäinen viittaa merkittyihin versioihin. Ja Asetuksissa on Tuoreiden muokkausten -välilehden alla kaksi kaksosta, jotka on aika samannäköisiä: "Piilota tarkastetut muutokset tuoreet muutokset -listasta", "Piilota tarkastetut sivut uusien sivujen listalta". Oliko se muuten tarkoitus poistaa tuo vanha tarkastus-järjestelmä lopulta, vai miten se oli. Nykymuotoisena tuo on kyllä aika kaoottinen. -{Dacnoh|?} 2. joulukuuta 2011 kello 00.25 (EET)
- Tuoreiden muutosten listalla asia on jo korjattu muotoon "Piilota/Näytä arvioidut muutokset" arvioidut muutokset, jotka viittaavat Merkittyihin versioihin ja sinne jäävä "Piilota/näytä tarkastetut muutokset" viittaa Patrol-toimintoon eli "muutosten tarkastamiseen". Vanha muutostentarkastusjärjestelmä ilmeisesti heiluu vielä kauan, ensinnäkin sillä voi edelleen tarkastaa muiden kuin artikkeli-, malline- ja tiedostoavaruudessa olevien sivujen muutoksia (näitä ovat mm. keskustelusivut ja wikipedia-sivut + luokat sun muut).
Asetuksissa olevat kaksoset nähdäkseni liittyvät vain tuohon vanhaan tekniikkaan. --Pxos 2. joulukuuta 2011 kello 00.40 (EET)
- Että hyvää päivää vaan niille veijareille, jotka aikanaan ehdottivat, että FlaggedRevisionin kaikki toiminnot suomennetaan enemmän tai vähemmän "tarkastus"-sanalla. :) --Pxos 2. joulukuuta 2011 kello 00.41 (EET)
- Hymm, taidampa olla hetkeksi hiljaa käännöksistä, ja odottaa että ne kerkee päivittyä tänne kaikki nykyiset. -{Dacnoh|?} 2. joulukuuta 2011 kello 01.32 (EET)
- Pistetääs muutama huomio:
- sivuilla näkyvät "arvioi odottavat muutokset" -tekstit näkyvät myös niille, kenellä ei ole arviointioikeutta. Vaihtoehtona on, että siihen pistäisi tekstin "näytä odottavat muutokset", mutta sinänsä muutokset eivät odota vaan ne näkyvät käyttäjälle suoraan (dewikissä ne odottaisivat) ja näytetty ero on tuoreimman ja "vakaan"-version välinen diffi.Edit: pariin kohtaan vaihdoin tekstin "näytä odottavat muutokset". Mietin tässä, että pitäisikö tuota tekstiä muuttaa siten että "odottava" sana vaihdetaan "ehdotetuksi". --Zache 2. joulukuuta 2011 kello 13.33 (EET)
- nyt käyttöliittymässä on sekaisin "vakaa" ja "silmäilty" versiota. Esimerkiksi arvioidaan vakaita versioita ja niistä tulee arvioinnin jälkeen mystisesti silmäiltyjä. (silmäily on myös wikipedian sisäistä jargonia jota ulkopuoliset eivät ymmärrä.) Minusta voitaisiin vaihtaa kaikki silmäilyt vakaiksi versioiksi.
- tarvitaanko artikkelisivuilla sitä pientä laatikkoa (tms, olisiko täysi UI parempi eli se sama jonka saa käyttöön boksilla " Käytä yksityiskohtaisia tietoja sivujen arvioinnin tilasta". Sen laatikon joka tulee arvioimattomilla sivuilla voisi piilottaa. (näyttäis/luulen et se on mahdollista)
- Odottavat muutokset -välilehden nimen voisi muuttaa "Luonnos"-tekstiksi. Niin se olisi yhteneväinen boksien tekstien kanssa. Done
- odottavat muutokset tekstiä voisi muuttaa pidemmäksi: Esim "Tämä on luonnos. Luonnos sisältää 2 ehdotettua muutosta 2. joulukuuta 2011 arvioituun vakaaseen versioon.". Vertailun vuoksi nykyinen muuttuneen vakaan version teksti on ""Tämä on vakaa versio, joka on arvioitu 2. joulukuuta 2011. Luonnos sisältää 2 ehdotettua muutosta odottamassa arviointia.". Done Järjestelmäviesti:Revreview-newest-basic
--Zache 2. joulukuuta 2011 kello 12.11 (EET)
Tuollainen ajatus muuten. Sitten kun ensimmäinen kierros translatewiki juttuja on päivittynyt niin voitaisiin varmaan muokata ensin paikallisesti noita viestejä ja sitten kun ne on ok siirrellä translatewikiin. Tuo parin vuorokauden viive on hieman hidas säätämiseen. Tosin tässäkin on se viive, että vaaditaan ylläpitäjiä muuttelemaan järjestelmäviestejä joista tekstit tulevat. --Zache 2. joulukuuta 2011 kello 15.02 (EET)
- Tuo olis hyvä, vaikka siinä olis "ylläpitoviive", nii voittaa se parin päivän viiveen. Nyt oikeastaan käännöksen nykyversiosta voi olla perällä vain henkilö joka on tehnyt käännöksen. Ps. huomasin että viimeisen vakaan version saa manattua esille "Lue"-välilehdestä. -{Dacnoh|?} 2. joulukuuta 2011 kello 15.27 (EET)
- Ihan jees, translate-wikin viive on rasittava. Rupesin jo pelkäämään sellaistakin että jospa translate-wikin järjestelmä odottaa, että tietokantaan ei tehdä mitään muutoksia esim. 24 tuntiin, jolloin katsotaan että homma vaikuttaa valmiilta, niin sitten vasta paketti siirtyy tänne. Olen nimittäin käynyt siellä muuttamassa tekstiä vähän väliä. Olipa muuten hyvä, että sain keväämmällä osan jutuista korjattua, muuten meillä olisi täällä nyt ihan kummallinen suomennos (seuloja olisi "muokkaaja" ym.). Pääasia on että lopputulos on joskus hyvä :) --Pxos 2. joulukuuta 2011 kello 15.49 (EET)
Käännösten siirtymisessä ongelmia. Tällä hetkellä translate-wikin tieto ei siirry Wikipediaan, järjestelmässä on jotain vikaa. Toistaiseksi siis joudumme tulemaan toimeen nykyisen sekavan käyttöliittymäversion kanssa, mutta tuskinpa se näin testausvaiheessa hirveästi haittaa. Melkein kaikki viestit ovat kuitenkin jotenkin ymmärrettävissä joko englanniksi tai omituiseksi suomeksi. --Pxos 2. joulukuuta 2011 kello 16.58 (EET)
- Kunhan käännökset tulevat, niistä voidaan keskustella lisää, mutta pari kommenttia Zachen yllä oleviin huomiohin: Rupesin miettimään, että termit "luonnos" ja "ehdotetut muutokset" ovat sittenkin huonoja. Kyseessähän loppujen lopuksi ei ole vähäarvoisempien käyttäjien artikkeleihin "ehdottamat" muutokset niin että uusimmasta versiosta tulee vain luonnos, jonka seuloja sitten ylevästi hyväksyy kunnon artikkeliksi. Seulomisen päätarkoitus on vain estää suoranaista vandalismia, ei sen kummemmin arvioida sisältöä. Siksi mielestäni "odottavat muutokset" on neutraali termi = muutokset odottavat arviointia. Siksi välilehden nimi voisi olla ennallaan, ja "ehdotetut muutokset" voisi yksikertaisesti olla vain "tehdyt muutokset". Samoin tämän tekstin ""Tämä on luonnos. Luonnos sisältää 2 ehdotettua muutosta 2. joulukuuta 2011 arvioituun vakaaseen versioon." voisi mieluummin muuttaa muotoon "Tämä on uusin versio, joka sisältää 2 tehtyä muutosta --- arvioituun vakaaseen versioon." --Pxos 4. joulukuuta 2011 kello 01.47 (EET)
- Tein siltä varalta että tuon bugin korjaamisessa kestää käännös-sivun jossa näkyy suomenkielisessä wikipediassa voimassaolevat käännökset, sekä linkit paikalliseen järjestelmäviestiin, että translatewikiin. Tuo uusin versio on parempi terminä.--Zache 4. joulukuuta 2011 kello 06.28 (EET)
- Mitäs me muuten käytännössä tehdään? Olen tehnyt paljon työtä translate-wikissä saadakseni käännöksen mahdollisimman yhtenäiseksi, eli miten etenemme: a) testausaikana pärjätään nykyisellä versiolla, vaikka se onkin sekava ja odotellaan niin kauan että bugi korjataan vai b) translatewikin tekstit kotoistetaan itse tänne omiksi järjestelmäviesteiksi? B-vaihtoehto on siksi huono, että niitä en enää pääse muuttamaan. --Pxos 4. joulukuuta 2011 kello 17.23 (EET)
- Aattelin et voitaisiin päivittää tekstejä translatewikiin ja siirtää translatewikistä muuttuneet merkittyjen versioden tekstit paikallisiksi botilla vaikka kerran pari päivässä siihen saakka, että saavat homman pelaamaan. Sitten kun saavat homman toimimaan, niin vain poistetaan meidän paikallisiksi kopioidut tekstit pois tieltä. Ainoa kysymysmerkki tuossa on, että mun pitänee ajella bottia omilla tunnuksillani (koska zachebot-tunnuksella ei myöskään ole ylläpitäjäoikkia) niin teen siirtämisen ainakin aluksi manuaalisesti enkä ajastetusti. Hieman offtopikkina, niin olen yhä sitä mieltä että olisi hyödyllistä jos sinulla olisi ylläpitäjäoikat :) --Zache 4. joulukuuta 2011 kello 22.20 (EET)
- Tämä olikin hieno ratkaisu! Nyt emme ole riippuvaisia "ulkomaailman bugeista", ja käännökset kuitenkin voidaan silti tehdä keskitetysti vain translate-wikiin. (Off-topikista: kyllä niistä YP-oikeuksista ajoittain voisi olla hyötyä, mutta koitan nyt kuitenkin pärjätä ilman, kun seulojan oikeuksien kanssakin on vielä paljon opettelemista.) --Pxos 5. joulukuuta 2011 kello 15.53 (EET)
Joo noita "laatu", "luonnos", "ehdotetut muutokset" sun muita sanoja täytyy vielä kunnolla miettiä. Nyt arviomattoman sivun tekstinä on "Tämä on arvioimaton sivu, jonka laatua ei ole arvioitu." Seulonta ei ota mitään kantaa artikkelin laatuun tai sisältöön, joten ei pidä antaa sellaista kuvaa, että silmäily on laadun tae. Tämä lipsahtaa tosi helposti sisällönarvioinnin puolelle, mikä ei mielestäni ole ollenkaan tarkoituksenmukaista. --Pxos 4. joulukuuta 2011 kello 18.29 (EET)
- Tuo hämäsi ensin vähän minuakin, kunnes vilkaisin tätä sivua (tai siis tuota varsinaista sivua, ei tätä keskustelusivua). Nyt olen lätkinyt urakalla sivuja silmäillyiksi, kunhan niissä ei ole vandalismia hypännyt silmille kertaluvulla. --Otrfan 4. joulukuuta 2011 kello 18.31 (EET)
Lisäksi vakaan version tekstissä on "Paikkansapitävyys: Silmäilty". Paikkansapitävyys on käännös englannin kielen "accuracy"-sanasta. Sisällöntarkastusoikeuksilla varustettu käyttäjä voisi silmäilyn lisäksi merkitä artikkelin Paikkansapitävyys: Tarkistettu -arvolauseella. Ei tämä nyt oikein toimi. FlaggedRevisions on pohjimmiltaan kuitenkin laadunarviointijärjestelmä, jonka sovittaminen puhtaaseen vandalismintorjuntaan on aika hankala juttu. --Pxos 4. joulukuuta 2011 kello 20.23 (EET)
- No siis minusta on turvallista lähteä käännöksessä siitä, että suomenkielisessä wikipediassa otetaan ennemmin tai myöhemmin tuon sotkutarkistuksen lisäksi käyttöön laatuarviointi ja "quality revision" -puoli myös. Mutta mennään nyt asia kerrallaan. --Zache 5. joulukuuta 2011 kello 05.55 (EET)
- Joo asia kerrallaan. Mun mielestä Merkityt versiot -kokeilun päätteeksi ensin pitää järjestää mielipidetiedustelu siitä, otetaanko seulonta pysyvästi käyttöön, ja vasta sen jälkeen kannattaa miettiä laadunarviointia. --Pxos 5. joulukuuta 2011 kello 15.53 (EET)
Nyt ei ole käyttöliittymässä ollenkaan englantia, ilmeisesti translatewiki toimii taas, vai onko joku tehnyt manuaalisiirtoja? -{Dacnoh|?} 5. joulukuuta 2011 kello 01.56 (EET)
- Tai no miksi odottaa vastausta, kun voi katsoa järjestelmäviesteistä. Onko nyt käytössä versio jota uskaltaa kommentoida? -{Dacnoh|?} 5. joulukuuta 2011 kello 02.00 (EET)
- Joo nyt on käytössä. --Zache 5. joulukuuta 2011 kello 05.55 (EET)
- Tai no miksi odottaa vastausta, kun voi katsoa järjestelmäviesteistä. Onko nyt käytössä versio jota uskaltaa kommentoida? -{Dacnoh|?} 5. joulukuuta 2011 kello 02.00 (EET)
Kommentteja käyttöliittymän suomennoksista ja termeistä
[muokkaa wikitekstiä]- Kyseessä on 5. joulukuuta 2011 alkaen käytössä oleva suomennos.
Olenko oikeassa jos käsitin statusten olevan: Arvioimaton, Silmäilty ja Vakaa versio. Muutetaanko/saanko muuttaa Katsastamattomat, Katsotut, Tarkastetut ja Arvioidut edellämainittuihin?--Opa 5. joulukuuta 2011 kello 19.47 (EET)
- Et saa, ainakaan vielä :) Vakaa versio on sellainen silmäilty versio, jonka ylläpitäjä on ikään kuin lukinnut. Tarkastettu tarkoittaa sisällöntarkastajan hyväksymää Quality-versiota, sitä ei voi seulojat asettaa mihinkään. Arvioitu voi myös tarkoitaa sekä silmäiltyä että sisällöntarkastettua, seulojilla on vain yksi mahdollisuus arvioida artikkeleja kun taas sisällöntarkastajilla on kaksi. Otapas sinäkin seulojan oikeudet, niin pääset näkemään asian myös koneiston puolelta. --Pxos 5. joulukuuta 2011 kello 20.08 (EET)
- Vakaan version ei tarvitse olla lukittu. Kts alempaa sama alaotsikko.--Opa 6. joulukuuta 2011 kello 18.25 (EET)
- Lisäys: vaikka mun tekemät käännökset ovatkin väliaikaisia ja osittain hassuja, niissä on se hyvä puoli, että testausvaiheen aikana jokaiselle erilaiselle toiminnolle on eri sanat (katsastaa, arvioida, tarkastaa, vakaa). Ajattelin, että kun seulonnasta on saatu tarpeeksi kokemusta, niin sitten voidaan sopia termistön yhtenäistämisestä järkeväksi. --Pxos 5. joulukuuta 2011 kello 20.14 (EET)
- Mutta hyviä ideoita. Tuo [katsastamaton]-teksti voisi olla paljon paremmin [arvioimaton]. Sehän tarkoittaa sekä sellaista versiota, jota ei ole koskaan arvioitu tai josta aikaisempi arviointi on poistettu. Myös tosiaan kaikkien silmäiltyjen versioiden välissä olevat "katsomattomat" versiot ovat arvioimattomia. Tehdäänkin tuollainen muutos heti. --Pxos 5. joulukuuta 2011 kello 23.36 (EET)
- Tuollainen ajatus tuli mieleen (voi olla että olen maininnut tämän jo aikaisemmin). Artikkelisivulla artikkelin uusimman version nimi voisi olla ihan "uusin versio". Tuon nyt esimerkiksi luonnoksen tilalla mm. bokseissa, mutta sen voisi pistää yläreunan välilehteen myös. Listoissa puolestaan joissa niiden artikkeleiden kohdalla joissa on uusia muokkauksia voisi lukea ihan "odottaa arviointia" (tms. odottavat muutokset -tekstin tilalla) --Zache 6. joulukuuta 2011 kello 09.44 (EET)
Kirjoitin jo kahvihuoneeseen, mutta sopii kai tähänkin: Meillä on kolmessa paikassa käytössä sana "arviointi": ne joille on annettu LA/HA/SS -status ja toisaalta vertaisarviointiin ohjataan etusivulta linkillä "arvioi artikkeleita". (Mun logiikalla myös ne jotka eivät saaneet LA/HA/SS- stausta mutta yrittivät, ovat arvioituja artikkeleita). Vaihtoehtoisia termejä olisivat katsastaa, silmäillä, tarkistaa, arvostella, seujoa, vahvistaa, kuitata. Toivoisin, että jos ette keksi käyttämättömiä sanoja, jokaisen arviointiohjeen alussa olisi pieni "Tämä artikkeli" -tyyppinen laatikko, josta ohjataan myös niihin kahteen muuhun arviointiin. --Tappinen 6. joulukuuta 2011 kello 09.53 (EET)
- ääriesimerkki tuosta on, että tällä hetkellä suositellun artikkelin alussa on "tätä artikkelia ei ole arvioitu"-boksi. Normikäyttäjien kohdalla piilotettuna toki ja tuo nimenomainen ongelma ratkeaa sitä mukaa kun artikkeleihin saadaan edes yksi merkityt versiot -arvio mutta joka tapauksessa... --Zache 6. joulukuuta 2011 kello 09.59 (EET)
- Enkö minä sitten ole normikäyttäjä kun minulla se on auki ? Katsoin jotain vertaisarvioitavaa ja säpsähdin samaa. --Tappinen 6. joulukuuta 2011 kello 10.06 (EET)
- Olet, Toi johtui siitä wikimedian ylläpito vaihtoi viime yönä merkittyjen versioiden vakioulkoasua (eli se mikä näkyy mm. ip-käyttäjille) pikkuikoneista noihin laatikoihin eivätkä laatikot olleet piilotuksen piirissä. Korjasin sen hetki sitten kun huomasin asian. Nyt niiden boksien pitäisi olla taas piilossa. --Zache 6. joulukuuta 2011 kello 10.24 (EET)
- Enkö minä sitten ole normikäyttäjä kun minulla se on auki ? Katsoin jotain vertaisarvioitavaa ja säpsähdin samaa. --Tappinen 6. joulukuuta 2011 kello 10.06 (EET)
- Tämä suomentelupuuha on kieltämättä hankalaa, pitäisi olla joku ammattilainen asialla. Oma ajatukseni välttää "tarkastaa"-sanaa kuin ruttoa, jotta se ei ensinnäkin sekoittuisi muutosten tarkastamiseen ja että se ei antaisi sellaista kuvaa, että artikkelin sisältö on tarkastettu, on tavallaan johtanut nyt sitten tähän arviointi-sanan monimerkityksisyyteen. Mulla on tällä hetkellä takki vähän tyhjä, toivotaan että nämä sanastolliset ongelmat ratkeavat vähitellen, kun koekäyttö edistyy. --Pxos 6. joulukuuta 2011 kello 12.44 (EET)
- Silmäillä, seuloa ja kuitata ovat hyviä. Miten olisi tuo kuittaus, kokeillaanko sillä, sopii pienen ja isoon tarkastamiseen. Ainahan voi vaihtaa seuraavaan, ellei näytä hyvältä.--Opa 6. joulukuuta 2011 kello 13.41 (EET)
- Kuittaus voi olla vähän omituinen sana lukijoille. Mulle tuli mieleen, jos sittenkin yrittäisi ottaa "katsastus"-sanan käyttöön eri muodoissaan. Se liittyy silmään ja silmäilyyn, ja ei sen tarvitse heti tuoda mieleen autojen katsastusta tai sotajoukkojen katsastusta. Sitä paitsi ei autojenkaan katsastuksessa arvioida niiden laatua, kunhan varmistetaan että kyseinen ritsa pysyy jotenkin koossa vuoden ajan. --Pxos 6. joulukuuta 2011 kello 13.50 (EET)
- Katsastus rimmaa kieltämättä silmäilyyn. Parempi kuin tarkastus.--Opa 6. joulukuuta 2011 kello 17.31 (EET)
- Mikäli katsastus sopii muun arviointitauhkan kanssa yhteen, niin se voisi olla kyllä toimiva ja sillä saisi koko sarjan noita termejä muodostettua. Tms: Katsastaja, katsastettu artikkeli, "odottaa katsastusta" tai version on katsastanut zache jne.... --Zache 8. joulukuuta 2011 kello 06.29 (EET)
Termeistä: Sivuhistoriassa lukee "Katsonut Opa". Voitaisiinko siirtyä siihen "silmäilyyn" alimmalla tarkastustasolla, vai pysytäänkö "katsomisessa"?--Opa 6. joulukuuta 2011 kello 18.05 (EET)
Huomiona, Kuvittelin vakaan verion olevan 2. tasolle katselmoitu mutta näin sain tehtyä ihan seulojan oikeuksilla. Itse silmäilin ensi arvioimattoman ja sitten muutokset.-> "Ole hyvä ja arvioi kaikki odottavat muutokset (näytetään alla), jotka on tehty vakaan version jälkeen.".[1] Vakaa versio voi siis olla myös silmäilty versio. Vakaan version käännös on tämän vuoksi huono.--Opa 6. joulukuuta 2011 kello 18.18 (EET)
- Luin uuden käyttöohjeversion ja sillä mainittiin että erillisen laatikon takaa voidaan tehdä tuo vakaa versio. Hyvä. Seulojan käyttöliittymässä kuitenkin vilahtelee "vakaa versio" kuten yllä kuvasin.--Opa 6. joulukuuta 2011 kello 20.42 (EET)
- Nykyisesellään vakaa versio on aina artikkelin silmäilty versio. Ylläpitäjä puolestaan voi valita näytetäänkö vakaa vai tuorein versio. Jos tuorein versio on silmäilty versio niin vakaa ja uusin versio on sama versio. Noin siis itse asian ymmärrän. --Zache 6. joulukuuta 2011 kello 20.53 (EET)
- Olen ymmärtänyt asian samalla tavalla kuin Zache. Ehdotan, että pidetään nykyinen termi sen aikaa, kunnes ylläpitäjät pääsevät käytännössä testaamaan sivujen vakautusta (joka ei siis ole arviointia), ja katsotaan sitten, aiheuttaako se kovasti sekaannuksia. Sellainen vinkki, että ns. toisen tason katselmointia ei tällä haavaa edes oteta käyttöön, se on vain valmiiksi suomennettu käyttöliittymään. --Pxos 6. joulukuuta 2011 kello 21.15 (EET)
Älähdän tästä vielä, koska en tavallaan ole keksinyt mitään hyvää vaihtoehtoa tuolle. Listoissa (esimerkiksi tuoreet muutokset) termi "Odottavat muutokset" on huono, koska muutokset eivät odota vaan ne ovat jo siellä artikkelissa kun seuloja niitä tarkistaa. Seulojan kannalta termi ei myöskään kerro mitään mitä seulojan halutaan tekevän. Kuvaavampia olisi minusta sanat tyyliin "odottaa hyväksyntää, odottaa hyväksyntää, odottaa tarkistusta, odottaa katsastusta..." --Zache 8. joulukuuta 2011 kello 06.29 (EET)
- Minun mielestäni tuo "odottavat muutokset" on ihan kelvollinen. Mitä ne odottavat? Arviointia, seulojaa. Ne odottavat sinua! (heh hee) Samalla linkki johtaa sivulle, jossa muutokset näytetään diffinä ja uusimman version päällä lukee [odottaa arviointia]. Kun tuo näkyy ainoastaan seulojille, niin kyllä termi tulee tutuksi pian. Ja lisäksi jos joitain sivuja vakautetaan, niin silloin muutokset taitavat todellakin odottaa ennen kuin ne näytetään kaikille, eikös niin? Ehdotan jälleen vanhaa konstia eli termin pitämistä toistaiseksi samana. --Pxos 8. joulukuuta 2011 kello 17.40 (EET)
Katsotaan versioita taas vaihteeksi
[muokkaa wikitekstiä]Koska sisällöntarkastus paukahti kuvioihin ja se tuo koekäyttöön taas lisää kivoja käännöksiä(ni), palautetaan nyt seulojien toiminnoksi jälleen katsominen erotuksena sisällöntarkastajan "hyväksymisestä". Eiköhän viimeistään kesään mennessä saada kuntoon nämä termit... --Pxos 26. joulukuuta 2011 kello 03.27 (EET)
Paikkansapitävyys
[muokkaa wikitekstiä]Ehdotan, että arviointilaatikossa näkyvä arviointikategoria nimeltään Paikkansapitävyys muutetaan saksa-wikin mallin mukaisesti muotoon Status. Seulonta ei varsinkaan eikä myöskään käyttöliittymän mahdollistama sisällöntarkastus ota kantaa tietosisällön paikkansapitävyyteen vaan seulonta vandalismiin ja sisällöntarkastus parhaimmillaankin siihen, ovatko tiedot yhdenmukaisia annettujen lähteiden kanssa ja noudattaako artikkeli wikipedian peruskäytäntöjä. Tietojen paikkansapitävyyden arviointi jää aina lukijalle viime kädessä. Englanniksi kategoria on "accuracy", jolle voidaan teoriassa antaa seuraavat arvot: inadequate, sighted (suom. silmäilty), accurate (suom. tarkistettu), well sourced (hyvin lähteistetty) & featured (kiitettävä). --Pxos 28. joulukuuta 2011 kello 02.17 (EET)
- Tai oikeastaan siihen voisi pistää suomenkielisenä termin tila. Ajattelin (tai teinkin jo bugzillaan pyynnön), että asetuksia muutetaan siten että muutosten tarkastajille tulisi kolme tasoa. 1.) silmäilty 2.) kunnossa 3.) arvioitu. Näistä 1 ja 2 olisivat sellaisia joiden arviointi olisi automaattisia (editor tai autoreview). Kolmas taso arvioitaisiin aina käsin ja muokkausten yhteydessä taso 3:n artikkelit tippuisivat vakiona tai automaattisesti arvioituna taso 2:een. Jos haluaisi arvioida artikkelin tasolle 3 niin se pitäisi käsin valita. (Tämä on siis ajatuksen tasolla, käytännöntoteutus vaatii koodaamista) --Zache 28. joulukuuta 2011 kello 06.26 (EET)
- Hetkinen. Tuleeko nyt seulojille ja automaattiseulojille kaksi arviointitasoa ja sisällöntarkastajalle kolme? Vai myös seulojalle kolme? Miten on muuten mahdollista automaattisesti arvioida artikkeli kahdelle tasolle? Saas nähdä, tuleeko tästä liian monimutkainen juttu. Pitäisi mielestäni kertoa ihmisille, että kyseessä on vain koekäyttö ja että näitä tasoja ei saisi ruveta lätkimään artikkeleihin suin päin. --Pxos 28. joulukuuta 2011 kello 11.10 (EET)
- Tässä on siis se vaara, että hommasta ymmärtää enää vain kaksi ihmistä, sinä enemmän ja minä vähemmän. Muut ei tajua mitään :) --Pxos 28. joulukuuta 2011 kello 11.18 (EET)
- Naulan kantaan. Minä olen pudonnut aikaa sitten kärryiltä, vaikka seuraan aktiivisesti kaikkia Wikipedian keskusteluja. Mitenkähän lienee keskivertokäyttäjän laita? -Ochs 28. joulukuuta 2011 kello 11.36 (EET)
- Mielestäni bugzilla-pyynnön kanssa pitäisi kyllä ottaa jonkinlainen aikalisä, kun ymmärrykseni mukaan seulojille on nyt tulossa kaksi eri arviointitasoa, vaikka asiasta ei ole missään tiedotettu eikä mitään arviointiohjeita saati edes keskustelua siitä, millaista olisi monitasoinen arviointi, ole käyty lainkaan. Nykyisillä asetuksilla, ilman mitään muutoksia, jos bugzilla-pyyntö toteutetaan, ilmeisesti seulojat voisivat arvioida artikkelit tasoille silmäilty ja tarkistettu, ja sisällöntarkastajat tasoille silmäilty, tarkistettu (quality) ja huippuluokkaa (pristine). Ja sitten innokkaat seulojat lätkivät kohta erilaisia arviointeja artikkeleihin ihan fiilispohjalta, vaikka arviointitaso "kunnossa" ei tarkoita oikeastaan yhtään mitään. Arviointitaso 2 (nykyinen sisällöntarkastus) tarkoittaisi minun mielestäni vaativaa ja osittain mahdotonta tehtävää, jossa pitäisi vähintään tarkastaa, että tietosisältö on täysin kaikkien annettujen lähteiden mukaista ja että artikkeli noudattaa wikipedian käytäntöjä ja lisäksi tarkastajan olisi hyvä olla aiheen asiantuntija. Voisiko bugzilla-pyynnön peruuttaa siksi, että ehditään keskustella siitä, onko arviointitasojen lisääminen mielekästä? --Pxos 28. joulukuuta 2011 kello 11.53 (EET)
Muokkausruutu
[muokkaa wikitekstiä]Muokkausruudun artikkelissa on odottavia muutoksia viestin pitäisi olla selkeämpi.[2] --Zache 10. joulukuuta 2011 kello 11.42 (EET)
Odottaa arviointia
[muokkaa wikitekstiä]TODO: 5 muutosta tässä versiossa odottaa arviointia. Sivun vakaa versio on silmäilty 24. joulukuuta 2011. -tekstissä oleva odottaa arvioita -linkki osoittaa ohjesivulle. Listoissa odottaa arviota -linkit osoittavat arviointisivulle. Nämä pitäisi muuttaa yhdenmukaisiksi. Tätä voisi muuttaa vaikka siten, että ohjeeseen osoittava linkki olisi nimetty tekstillä ohje. --Zache 24. joulukuuta 2011 kello 08.26 (EET)
- Ohjesivulle vievän linkin olisi hyvä olla kaikissa tapauksissa ainoastaan laatikon lopussa sulkeissa; muotoa "(ohje)". Ainakin mulla oli aluksi pakonomainen tarve painaa "odottaa arvioita" -linkkiä versiovertailun toivossa. Tämäntapaista kai haettiinkin? --Katisk 24. joulukuuta 2011 kello 12.58 (EET)
- Teen tarvittavat korjaukset translate-wikiin siten, että "odottaa arviointia" on pelkkä teksti, jonka jälkeen erikseen tulee linkki arviointiohjesivulle. Uusi muoto on siis "5 muutosta tässä versiossa odottaa arviointia (näytä ohje)." --Pxos 27. joulukuuta 2011 kello 22.54 (EET)
Käyttöliittymä
[muokkaa wikitekstiä]Tässä keskustellaan merkittyjen versioiden käyttöliittymään liittyvistä muutoksista ja bugeista. --Zache 1. joulukuuta 2011 kello 07.05 (EET)
Automaattiseulonnasta
[muokkaa wikitekstiä]Onko tuo automaattinen seulonta käytössä, logissa on muutama automaattisesti tsekattu versio, mutta miksi vain muutama? Eikös tuon siis pitäisi merkitä juuri kaikki omat muokkaukset automaattisesti silmäillyksi? -{Dacnoh|?} 2. joulukuuta 2011 kello 01.32 (EET)
- Muokkaukset merkitään automaattisesti katsotuiksi vain arvioituihin sivuihin tehtyihin muutoksiin tai kun luodaan kokonaan uusi sivu. Arvioimattomiin sivuihin ei automaattiseulonta vaikuta. --Pxos 2. joulukuuta 2011 kello 01.43 (EET) Jep, seulojan (eli tarkemmin sellaisen, jolla on automaattiseulojan oikeudet = autoreview) aloittama uusi sivu merkitään automaattisesti katsotuksi.
Mä testasinkin nyt sitä, eli pohjalla pitää olla kenen tahansa tsekkaama versio. Sinäänsä vähän omituinen, mutta varmaan tarkoitus on se että arviointia ei aloiteta pienistä muokkauksista automaattisesti (vaaranahan on ettei käyttäjä ole lukenut koko artikkelia, ja siellä saattaa olla vaikka mitä sontaa :D).
Eli automaattinen tarkastus toimii
- kaikkiin uusiin sivuihin.
- ja artikkeleihin, joidenka uusin versio on tarkistettu.
Loogisestihan tuo toimii, kun vähän enemmän ajattelee. -{Dacnoh|?} 2. joulukuuta 2011 kello 02.13 (EET)
- Uusiin sivuihin lukeutuvat uudelleenohjaukset (myös sivujen siirron seurauksena syntyvät uo:t) näyttävät menevän nekin automaagisesti seulotuksi, eli toimii tuolta osin. --Jukka Kolppanen 2. joulukuuta 2011 kello 02.38 (EET)
- Arvioinnin logiikka toimii siis niin, että edellisen arvioidun ja automaattisesti arvioidun version välissä ei saa olla arvioimattomia versioita. Eli jos Dacnoh on arvioinut artikkelin, ip-muokkaa sitä niin minun muokkaukseni ip:n jälkeen ei ole automaattisesti arvioitu. --Zache 2. joulukuuta 2011 kello 12.14 (EET)
- Sellainen lisäys, että jos vakaan version jälkeen on Ip:n muokkaus, niin sen voi helposti kuitata tarkistetuksi muokkaustilassa (alle tulee ruksi "Hyväksy tämä versio (sisältää X odottavaa muutosta)". Tallennuksenkin jälkeen käyttöliittymä tuputtaa heti arviointilaatikkoa, ettei arviointi varmasti mene silmien ohi. -{Dacnoh|?} 2. joulukuuta 2011 kello 15.05 (EET)
Bug: Pitäisi saada mahdollisuus siihen, että ylläpitäjät voivat käsin myöntää automaattiseulojan oikeuksia aktiivimuokkaajille. Varsinaisen seulojan oikeudet lähestyvät melkein palauttajan oikeuksia (kun niillä voi kumota useita muokkauksia yhdellä kertaa ja poistella arviointeja sivuista), jolloin selvästi tarvitaan kaksi erillistä käyttäjäryhmää. Automaattiseulontaoikeudet voi myöntää useimmille aktiivimuokkaajille kerralla, kun taas seulojat ehkä sittenkin kannattaisi "asettaa virkaan" yksitellen. --Pxos 2. joulukuuta 2011 kello 02.45 (EET)
- Onko automaattiseulojan oikeuksien myöntäminen ilman seulojan oikeuksia teknisesti mahdollista? --Katisk 17. joulukuuta 2011 kello 16.22 (EET)
- On mahdollista. --Zache 18. joulukuuta 2011 kello 20.30 (EET)
- Tykkään, että sellaisia voisi alkaa jakaa pitkäaikaisille aktiivimuokkaajille, joiden muokkauksissa ei ole mittavia ongelmia, erikseen kyselemättä, ja luoda vielä yhden sivun, jossa niitä voi pyytää yksinkertaisesti lisäämällä oma nimi luetteloon, ja ylläpitäjät voivat myöntää samoin kriteerein kuin muille aktiivimuokkaajille. --Katisk 18. joulukuuta 2011 kello 15.00 (EET)
- No tuon käyttöönotto vaatisi muutoksen bugzillan kautta ja oikeastaan se syy miksi en ole erillisestä autoreview oikeudesta hirveän innostunut on se, että samalla vaivalla voidaan jakaa seulojaoikeudet kaikille vakiokäyttäjille sen kummemmin kyselemättä. Ainoa syy joka mietityttää vielä on oikeastaan nuo seulojakäyttäjäryhmän yhteyteen liitetyt palauttaja-oikeudet. --Zache 19. joulukuuta 2011 kello 05.28 (EET)
- Seulojaoikeuksiinhan kuuluu palautustyökalun kaltainen "hylkää muutokset" -nappula. Jos seulojaoikeuksia ryhdyttäisiin jakamaan kaikille, se vaatisi myös, että palauttajaoikeuksien vaatimustaso olisi sama kuin ns. "vakiokäyttäjyyden". Kannatan ratkaisuksi kaikkien oikeuksien myöntämistä kerralla, jos palauta-nappula on jotenkin säädettävissä pois päältä asetuksista. --Katisk 19. joulukuuta 2011 kello 13.00 (EET)
Ulkoasugalluppi
[muokkaa wikitekstiä]Pieni ulkoasugalluppi. Ajattelin ensin kysyä tätä kahvihuoneessa, mutta tulin sitten siihen tulokseen että tähänkin saa fiksumpia vastauksia sitten kun jengi on käyttänyt tätä jonkun aikaa ja kysyn tätä vasta sitten kaffehuoneessa. Pistän kuitenkin kysymyksen pureskeltavaksi ensin tänne:
Halutaanko, että käyttöliittymä on pieni kuten de-wikissä vai että käytössä olisi infolaatikot. Ulkoasun eroa voi säätää toiminnot:asetukset → Muutosten arviointi → peruskäyttöliittymä -kohdasta ja ulkoasua voi testata näillä sivuilla Merkityt_versiot_-kokeilu/Testisivu_2 ja Merkityt_versiot_-kokeilu/Testisivu_3. Tarkoitus on, että arviointitietoa ei näy sivuilla joiden tuorein ja tarkistettu versio on sama (sama kuin saksankielisessä wikipediassa). Suomenkielisen wikipedian kohdalla ei myöskään näytettäisi arviointitietoa mikäli artikkelia ei ole kertakaan arvioitu. Omasta mielestäni tuo näkyvä boksi on selkeämpi kuin pikkuikoni eikä sen viemästä ruutupinta-alasta ole haittaa mikäli muokkaukset tulevat nopeasti tarkistetuiksi (jolloin boksi katoaa) --Zache 2. joulukuuta 2011 kello 16.03 (EET)
- Nyt kun noita on muutaman päivän silmäillyt, niin minusta tuo koko ruudun levyinen laatikko on asiallisemman näköinen (eli asetuksissa ruksittuna Käytä yksityiskohtaisia tietoja sivujen arvioinnin tilasta). Eikös näitä ulkoasuja pysty kuitenkin myöhemminkin mieltymystensä mukaan muuttamaan, vai oliko tarkoitus "lukita" jokin tietty ulkoasu kaikkien käyttöön? --Jukka Kolppanen 4. joulukuuta 2011 kello 04.25 (EET)
- Juu, pystyy jälkikäteen asettamaan asetuksista tuon halutuksi ja kysymys siis liittyi siihen, että mikä on vakiona käytössä. --Zache 4. joulukuuta 2011 kello 04.53 (EET)
- Tämä siis ratkesi siten, että pikkuikonien toimintaan saattaminen oli liian työlästä joten käytetään bokseja. Pikkuikonien käyttö sinänsä on ihan mahdollista jos joku jaksaa säätää ne kuntoon. (käytännössä vaatii huwikin tapaista kikkailua tai tietolaatikkojen laajamittaista korjaamista)--Zache 5. joulukuuta 2011 kello 13.11 (EET)
Jotain pientä
[muokkaa wikitekstiä]- Ne [arviointitekstit] pitäisi saada hilattua vasemman laidan kasasta [3] takaisin versioiden päälle.
- Kun arvioidaan versiota, "Hylkää muutokset" -nappi ei suinkaan kumoa muutoksia heti, vaan avaa erillisen "Arvioi versioita"-sivun, jossa luetellaan kaikki muutokset. Sen sijaan "Hyväksy versio"-nappi taasen hyväksyy kaikki versiot heti vailla mahdollisuutta nähdä niitä luettelona. Harhauttava ero, joka olisi hyvä selittää arviointiboksissa ohjetekstinä, jos siihen mitenkään ohjetekstiä kunnolla saa. --Pxos 4. joulukuuta 2011 kello 17.01 (EET)
- Kirjoitin nyt nappuloiden ohjetekstiin enemmän infoa. --Pxos 4. joulukuuta 2011 kello 17.57 (EET)
- arviointitekstit on hilattu keskelle --Zache 5. joulukuuta 2011 kello 14.10 (EET)
- Tuohon diffisivun yhteyteen olisi kyllä hyvä saada lista mitä muutoksia se diffi-pitää sisällään ja toinen nappi jolla listan diffit saa eriteltynä (vrt. näytä diffeinä nappi). Tuo olisi ihan toteutettavissa sitten kun tärkeämmät asiat toimii. Pitäisi varmaan tehdä joku muistilista hyville ideoille joita tulee vastaan. --Zache 5. joulukuuta 2011 kello 15.29 (EET)
- Erityissivulla "Arvioidut sivut" olevat sivut ovat siellä täysin sekaisin, ne eivät ole missään loogisessa järjestykssä. Kun sivuja on siellä parituhatta, luettelo on täysin hyödytön. "Arvioimattomat sivut" ovat sentään aakkosjärjestyksessä, mutta kun sieltä puuttuu hakutoiminto, ei tuostakaan sivusta ole mitään iloa. --Pxos 4. joulukuuta 2011 kello 21.50 (EET)
- "Ilmoita muille seulojille, että olet parhaillaan arvioimassa näitä muutoksia"-kytkentä ei ilmeisesti toimi. Sen tarkoituksena on estää päällekkäinen arviointi, kun joku haluaa "katsastaa" artikkelia/muutoksia oikein kunnolla. --Pxos 5. joulukuuta 2011 kello 16.21 (EET)
- Minä kerkisin itsekkin pohtia, että toimiiko kyseinen ollenkaan, mutta miten tätä voisi yksi käyttäjä edes testata? Mihin se ilmoitus ylipäätään pitäisi ilmestyä? Itsellä se toimii ainakin niin että tulee teksti: "Huomautus! Muut seulojat näkevät nyt, että arvioit näitä muutoksia." Mutta se on taas eri asia ilmoittiko se oikeasti asiasta. -{Dacnoh|?} 5. joulukuuta 2011 kello 17.46 (EET)
- Kyl se näyttäis ainakin joskus toimivan. Eli kun käyttäjä täppää nappia, niin toinen käyttäjä näkee siinä arviointiboksissa tämän tyyppisen viestin: "Varoitus: Käyttäjä ZacheBot on aloittanut näiden muutosten arvioinnin 5. joulukuuta 2011 kello 21.53.". Tuo näkyy sekä diffien yhteydessä olevassa arviointilaatikossa, sekä sivun lopussa olevassa arviointilaatikossa. Listoissa (esimerkiksi tarkkailulista tai tuoreet muutokset) ei kuitenkaan mitään vihjettä siitä että toinen käyttäjä on arvioimassa kyseistä muutosta ei näy. Sitten ilmoitusta ei myöskään aina näkynyt, mutten keksinyt millä logikaalla se jätetään näyttämättä mutta järjestäen se näkyi kun käyttäjät katsoivat samaa diffiä esim. --Zache 5. joulukuuta 2011 kello 22.00 (EET)
- Minä kerkisin itsekkin pohtia, että toimiiko kyseinen ollenkaan, mutta miten tätä voisi yksi käyttäjä edes testata? Mihin se ilmoitus ylipäätään pitäisi ilmestyä? Itsellä se toimii ainakin niin että tulee teksti: "Huomautus! Muut seulojat näkevät nyt, että arvioit näitä muutoksia." Mutta se on taas eri asia ilmoittiko se oikeasti asiasta. -{Dacnoh|?} 5. joulukuuta 2011 kello 17.46 (EET)
Jotain pientä 2
[muokkaa wikitekstiä]Diffiruudulla se (vielä vasemmassa reunassa oleva) katsastamaton versio-teksti tulisi kai olla silmäilemätön versio. Arvioitu- sanoja pitäisi ehkä muuttaa silmäity-sanoiksi artikkelisivun oikean yläkulman ikoniteksteissä. -Opa 4. joulukuuta 2011 kello 20.33 (EET)
- Odotellaan ensin, että käännökset päivittyvät tänne. Silmäilemätön on varmaankin parempi kuin katsastamaton. Sivumennen sanoen, juuri nyt tuntuu pahasti siltä, että järjestelmästä on enemmän haittaa kuin hyötyä, vaikka se joskus toimisikin kunnolla. Onneksi siitä ei tällä hetkellä taida olla juuri mitään haittaa tavallisille lukijoille ja muokkajille. --Pxos 4. joulukuuta 2011 kello 21.50 (EET)
- Kyllä siitä hyvää tulee, usko pois. Mielestäni kyseinen lisäosa on taatusti vaivan väärti. Esimerkiksi vähintään kymmenen eri persoonaa saattoi ennen katsoa saman sivun tuorreissa muokkauksissa (syy miksi itseäni ei oikein ole hotsittanut selailla uusia muokkauksia). Tämän kanssa homma olis paljon mielekkäämpää, ja nopeampaa.
- Arvioidut sivut tuskinpa on tarkoitettukaan ihmissilmälle, itse en nyt heti edes keksi mihin muuhun kuin tilastointiin listaa tarvittaisiin.
- Arvioimattomat sivut", kyllähän tuossa on luokkakohtainen haku. Lisäksi jokaisen luokan ylhäällä on kaksi linkkiä "Tarkastamattomat sivut" ja "Odottavat muutokset", joilla pystyy tsekkaamaan kyseisen luokan sisällön kyseisiltä osilta.
- luokan odottavat muutokset, toiminta on hiukan epäselvä, jonka taidan testata kohta. -{Dacnoh|?} 4. joulukuuta 2011 kello 23.00 (EET)
Yleistä ominaisuuksista
[muokkaa wikitekstiä]Tässä osiossa olisi tarkoitus keskustella käyttöliittymän toiminnoista, ettei nuo bugi listaukset mene aivan sekaisin
- Listausksesta ei ole käytännössä paljon hyötyä, koska listaa ei voi järjestää millään lailla. Siinä sivussa oleva toiminto joka listaa tietyn sivun arvioidut versiot, voi olla jotain hyötyä [4]
- Arvioimattomat sivut - Näkyy vain seulojille
- Listaa kaikki arvioimattomat sivut. Hakua voi rajoittaa nimiavaruuden ja luokan avulla. Jokaisessa luokassa on näkyvissä (seulojille) linkki "Arvioimattomat sivut", jota listaamalla näkee kaikki
- Sivulla on listaus artikkeleista, jotka on kertalleen seulottu, mutta vakaan version jälkeen on tullut uusia muokkauksia. Odottavaksi muokkaukseksi näyttää merkkiintyy automaattisesti IP-osoitteen luoma uusi sivu. Linkki toimintoon on myös luokissa näkyvillä (seulojille). Hakua voi rajata nimiavaruuden, luokan ja oman seurantalistan mukaan.
- Automaattisesti päivittyvää tilastoa arvioinneista.
- automaattiseulojat - Automaattiseulojan oikeudet on kaikilla seulojilla/boteilla/ylläpitäjillä automaattisesti.
- Eli järjestelmä merkitsee muokkauksen automaattisesti seulotuksi, jos edellinen versio artikkelista on seulottu. Käyttäjän uudet artikkelit merkkaantuu aina automaattisesti katsotuksi.
- IP-osoitteentekemä uusi artikkeli merkkaantuu automaattisesti arviointia odottavaksi sivuksi.
- Seulojan palauttajan-toimintoja muistuttavat ominaisuudet toimivat vain artikkeleissa jotka on seulottu ennestään.
-{Dacnoh|?} 5. joulukuuta 2011 kello 18.31 (EET)
- Odottavissa arvioinneissa korostuu punaisella kaikki sivut joita kukaan ei seuraa. Ne ovat sivuja jotka tarvitsee eniten huomiota.
- Arvioimattomat sivut toiminto näyttää merkkavan artikkelit kahdella punaisella sen mukaan miten vanhoja artikkelit ovat. Vaalein punasista edustaa tuoreinta sivua. Esim.
-{Dacnoh|?} 8. joulukuuta 2011 kello 01.35 (EET)
Pistin tuosta ylläolevasta listasta pätkän ohjeisiinkin. Tuollainen väribugi näyttäisi olevan, että käyttäjän omissa muokkauksissa ja artikkelihistoriassa käytössä oleva värikoodaus (punainen, keltainen, sininen) ei näytä olevan käytössä tuoreissa muutoksissa tai tarkkailulistalla. Mikäli tuo ei johdu meikäläisen piilotuksista (ei pitäisi) niin sen voisi muuttaa jossain välissä yhtenäiseksi. --Zache 8. joulukuuta 2011 kello 05.21 (EET)
Seulojaksi
[muokkaa wikitekstiä]Jos apu kelpaa, seulojan oikeudet auttaisivat minua testailussa. --Opa 5. joulukuuta 2011 kello 22.21 (EET)
- Olisin myös kiinnostunut kokeilijaksi. --MiPe (wikinät) 5. joulukuuta 2011 kello 22.22 (EET)
- Lisäsin molemmat seuloja-käyttäjäryhmään. --Zache 5. joulukuuta 2011 kello 22.27 (EET)
- Tuollainen kommentti vielä, että oikeuksien lisäksi asetuksista pitää ottaa käyttöön "näytä merkittyjen versioiden käyttöliittymä" -pienoisohjelma. Toinen mikä olisi hyvä asettaa käyttöön on muutosten arviointi välilehdeltä "Käytä yksityiskohtaisia tietoja sivujen arvioinnin tilasta". Tuo jälkimmäinen, koska pienet kuvakkeet rikkovat fiwikin leiskan. --Zache 5. joulukuuta 2011 kello 22.31 (EET)
Ongelmat automaattitarkastuksessa
[muokkaa wikitekstiä]Luckas-bot:in jäljiltä pyysi silmäilemään [5], eikös boteilla pitänyt olla automaattisilmäily päällä.--Opa 7. joulukuuta 2011 kello 17.43 (EET)
- Kyllä sen botin automaattiseulonta näkyy toimivan muuten [6], ehkä tässä oli vain joku pieni yksittäinen häiriö. --Pxos 7. joulukuuta 2011 kello 18.57 (EET)
Joskus tekee näköjään samantyylistä Tämän oman muokkauksen kumoamisen jälkeen kertoi Toiminnot:Tarkkailulista sivullani odottavista muutoksista (ed. linkki) jonka kävin sitten hyväksymässä. Aikaväli oli tosin lyhyt joten ilmeisesti nämä johtuvat pienestä viiveestä automaattitarkastuksessa. Ensi kerralla odotan ennen tarkastamista ja raportoin tuloksen tänne. --Opa 9. joulukuuta 2011 kello 10.57 (EET)
- Lotto-esimerkissä aikaero oli lokien perusteella 3 min, toki olen voinut tuijottaa hetken ruutua. Testsivulla tein kokeilun, jossa aikaero oli minimaalinen, eikä ongelmaa ilmennyt.--Opa 9. joulukuuta 2011 kello 11.25 (EET)
Pilkunviilaus
[muokkaa wikitekstiä]Lokimerkinnät muotoutuvat "... arvioi version sivusta Italia ((automaattinen))", jossa on kaksinkertaiset sulkeet. --Katisk 7. joulukuuta 2011 kello 18.27 (EET)
- Korjattu. Pxosille tiedoksi, niin Revreview-auto on tarkoituksella paikallinen muutos eikä päivity enää translatewikistä fiwikiin. --Zache 8. joulukuuta 2011 kello 02.23 (EET)
Pulmia käyttöliittymässä
[muokkaa wikitekstiä]En ole seurannut keskustelua enkä tiedä onko vika vain minussa kun käytän yhä sitkeästi monobook-ulkoasua/käyttöliittymää, jota ei kai enää kauheasti tueta tai ainakin jotain kamalaa uutta ulkoasua joskus taannoin kaupiteltiin, mutta tämä uusi systeemi sotkee ikävästi nappuloita ja muuta. Esimerkiksi kun tein pikkumuokkauksia artikkeliin Viktor Axelsen, jonka aiempi versio oli "hyväksytty", muutokseni jäi odottamaan hyväksyntää. Se on sinänsä minulle suloisen sama, mutta samalla ylävalikosta katosi tämän artikkelin osalta mahdollisuudet päästä muokkaamaan artikkelia edelleen tai katsomaan muokkaushistoriaa, siirtää artikkelia, laittaa se tarkkailuun jne. Sen sijaan artikkeli- ja keskustelusivu-linkkien ohella on vain kryptinen "Näytä"-linkki, joka näyttää artikkelin "vakaan version" (kun taas Artikkeli-linkki näyttää uusimman version odottavine muutoksineen). Kysymykseni siis kuuluu kai, että onko tämä vain ohimenevä vaihe ja kaikkien ongelma vai olenko viimein pakotettu vaihtamaan uudempaan ulkoasuun, mikä se sitten lienikään? – Haltiamieli 9. joulukuuta 2011 kello 03.16 (EET)
- En tiedä mitään teknisistä yksityiskohdista, mutta Merkityt versiot ei tunnu kunnolla toimivan monobook-ulkoasussa. Tämä oli muuten minulle vihdoin tarpeeksi hyvä syy vaihtaa Vector-ulkoasuun; käytin itsekin monobookia tähän saakka. Kyllä tähän nopeasti tottuu, vaikkakin monobookissa pidin siitä, että kaikki välilehdet näkyivät erikseen. Voi valitettavasti olla, että vanhojen ulkoasujen korjaaminen ei ole kenenkään prioriteettilistalla kovin korkealla. --Pxos 9. joulukuuta 2011 kello 15.58 (EET)
- Ongelman pystyy toistaiseksi kiertämään sillä, että ottaa "näytä merkittyjen versioiden käyttöliittymä" -pienoisohjelman pois käytöstä jolloin merkityt versiot UI on piilossa ja monobook näyttäisi toimivan. Vika voi johtua joko meidän piilotuksista ja pienoisohjelmasta tai merkityistä versioista itsestään, mutta katsotaan tuota tarkemmin sitten jos/kun aletaan näyttämään UI:ta kaikille käyttäjille. --Zache 10. joulukuuta 2011 kello 07.10 (EET)
Sisällöntarkastus tekee seulojan työstä mahdotonta
[muokkaa wikitekstiä]Kirjoitin tästä jo kahvihuoneessa, mutta laitetaan vielä tänne, kun kävin erikseen testaamassa asiaa muualla. Käyttöliittymässä todellakin on vakava virhe, kun se ei salli sisällöntarkastettuun versioon tehtyjen muutosten seulontaa. Jos tällaiseen versioon tehdään muutoksia, olivatpa ne sitten rakentavia muutoksia tai vandalismia, seuloja (jolla on vain 1-tasoiset silmäilyoikeudet) ei kykene hyväksymään eikä hylkäämään näitä muutoksia, vaan siihen tarvitaan sisällöntarkastajaa, joka vasta kykenee hylkäämään muutokset tai hyväksymään ne 2-tasoisesti (silmäilty tai tarkastettu). Seulojan pitää tässä tapauksessa poistaa vandalismi käsin tai tehdä muut tarvittavat muutokset, jonka jälkeen hänen tekemästään versiosta tulee silmäilty. En osaa sanoa, miksi käyttöliittymä toimii tällä tavalla, ehkä tarkoituksena on sitten se, että sisällöntarkastetuille sivuille tehtyjä muutoksia pitää erityisen huolellisesti käydä läpi, jolloin pelkkä nappuloiden painelu on tarkoituksella estetty. --Pxos 28. joulukuuta 2011 kello 01.08 (EET)
- Minun ensisijainen ratkaisuehdotukseni tähän ongelmaan on se, että sisällöntarkastusta ei oteta käyttöön (ainakaan vielä). Perustelut: siitä ei ole keskusteltu lainkaan, se ei ole käytössä saksa-wikissä (joka on siis seulonnan "pyhiinvaelluskohde"; siellä arviointi on ollut jo kolme vuotta varsinaisessa käytössä eikä edelleenkään ole nähty tarkoituksenmukaiseksi pitää kuin yksi arviointitaso) ja artikkelien laadunarviointi olisi edelleen mielekkäämpää tehdä vertaisarvioinnin ja laatukeskustelun kautta (SA/HA/LA-tasot) eikä yksittäisen käyttäjän oman, väistämättä subjektiivisen käsityksen mukaisena. Mielestäni erittäin rajoitettu koekäyttö testausympäristössä on sopivaa, jolloin huomataan erilaiset ongelmat kuten yllä, mutta sen laajempi käyttöönotto ilman perusteellista keskustelua on monin tavoin ongelmallista. --Pxos 28. joulukuuta 2011 kello 12.24 (EET)
- Siis tässä asiassa ei tarvi tosiaankaan kiirehtiä. Ensimmäinen vaihe on kai saada suunnilleen kaikki artikkelit arvioiduiksi edes kerran, että ovat ainakin suunnilleen ok ja sotkuvapaita ja voidaan säätää esimerkiksi että ip-osoitteille ei näy automaattisesti kuin arvioitu versio. Sen jälkeen siirrytään jos siirrytään hienompiin systeemeihin.--IA 28. joulukuuta 2011 kello 12.34 (EET)