Keskustelu:Lintula (Kivennapa)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Luostarin vaiheet

[muokkaa wikitekstiä]

Nyt artikkelissa on pitkä selostus Lintulan luostarista ennen sotia sen sijaitessa Kivennavalla sekä lyhyt yhden kappaleen selostus nykyisestä uudesta luostarissa Kivennavalla. Samaan aikaan luostarin vaiheet Kivennavalla on selostettu lyhyemmin myös artikkelissa Lintulan luostari. Jos verrataan artikkeleihin Valamon luostarista niin kaksi artikkelia voi olla perusteltu, mutta nähdäkseni luostarin selostaminen kylän alla ei ole tarkoituksenmukaista, vaan mahdollista on olla luostarin vaiheista ennen sotia ja nykyisestä uudesta luostarista oma artikkelinsa kuten Valamon tapauksessa tai sitten selostaa artikkelissa Lintulan luostari koko historia. Mutta kun uusikin luostari jatkaa vanhan perinnettä, niin ehkä silloin samanlainen jako kuin Valamon artikkeleissa on parhaiten perusteltu ja neutraalein vaihtoehto.--Urjanhai (keskustelu) 12. joulukuuta 2015 kello 18.17 (EET)[vastaa]

Perustelu kuulostaa hyvältä. Todennäköisesti kummastakin elävästä luostarista tulee lisää mainintoja ajan kanssa, joten kahden sivun olemassaolo on järkevää. Lisäksi Lintulan Kivennavan luostari ei oikein kuulu vain Lintulan kylän alle, vaan ansaitsisi oman sivunsa. Monivarinen (keskustelu)monivarinen

Erotin nämä nyt toisistaan luomalla Lintulan luostarille Kivennavalla oman sivun. Menikö oikein?Monivarinen (keskustelu)monivarinen

Meni varmaankin. Muotoilin vähän määrittelylausetta ja lisäsin luokat. - Ja commonsissa oli kuviakin. Nyt käsittely on likimain sama kuin Valamon kohdalla. Haluttaessa artikkelien työnjakoa voi tarkentaa, jos tämä ratkaisu ei vaikuta hyvältä.--Urjanhai (keskustelu) 12. joulukuuta 2015 kello 22.11 (EET)[vastaa]