Keskuslaakso (Kalifornia)
Keskuslaakso[1] (engl. Central Valley) on noin 47 000 neliökilometriä laaja laakso Yhdysvalloissa Kalifornian osavaltiossa.[2][3] Laakso ulottuu Shastan piirikunnasta pohjoisessa Kernin piirikuntaan etelässä Tyynenmeren rannikon myötäisesti. Se on keskimäärin 65 kilometrin levyinen ja 725 kilometrin pituinen, ja sitä ympäröivät joka puolelta vuoristot: Klamathvuoret pohjoisessa, Sierra Nevada idässä, Tehachapivuoret etelässä ja Tyynenmeren rannikkovuoristo lännessä.[2]
Keskuslaakson pääuomat Sacramento ja San Joaquin saavat pääosan vedestään Sierra Nevadan länsirinteiden runsaasta lumi- ja sadekertymästä. Koko laaksosta kolme viidesosaa kuuluu San Joaquin Valleyyn etelässä ja kaksi viidesosaa Sacramento Valleyyn pohjoisessa. Sacramento- ja San Joaquin -joet yhtyvät suistoalueella Sacramenton kaupungista lounaaseen ennen päättymistään San Franciscon lahteen, joka on Keskuslaakson jokien ainoa laskuväylä Tyyneenmereen.[2]
Keskuslaakson pohjoisosissa vallitsee lämmin välimerenilmasto; eteläosat luokitellaan vähäsateisuutensa vuoksi autiomaaksi. Lämpötila vaihtelee laaksossa vuorokauden ja vuoden aikana enemmän kuin sitä ympäröivillä vuoristo- ja rannikkoalueilla. Vuotuinen sademäärä vaihtelee pohjoisen 510 millimetristä eteläisimpien osien 130 millimetriin.[3]
Maanviljely ja karjankasvatus alkoivat yleistyä Keskuslaaksossa pian vuoden 1849 kultaryntäyksen jälkeen. Lukuisten patojen ja kastelukanavien ansiosta laakso on Yhdysvaltojen tuottoisimpia viljelysalueita. Siellä tuotetaan yli 300 hyötykasvia, muun muassa puuvillaa, hedelmiä (viinirypäleitä, persikoita ja aprikooseja), riisiä, vehnää, pähkinöitä (pistaaseja ja manteleita) ja monenlaisia vihanneksia. Kasvukausi on laaksossa noin 300 vuorokautta, ja siellä tuotetaan peräti neljäsosa kaikesta Yhdysvalloista kulutetusta ruoasta. Laaksosta saadaan myös maaöljyä ja maakaasua.[2]
Merkittäviä Keskuslaaksossa sijaitsevia kaupunkeja ovat Fresno, Modesto, Stockton ja osavaltion pääkaupunki Sacramento. Alueella on noin 6,5 miljoonaa asukasta.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Keskuslaakso Eksonyymit. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 9.1.2021.
- ↑ a b c d Central Valley Encyclopaedia Britannica. Viitattu 27.8.2022.
- ↑ a b c California Central Valley American Museum of Natural History. Viitattu 27.8.2022.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Visit California's Central Valley (englanniksi)
- Central Valley, VisitCalifornia.com (englanniksi)
- A Statistical Tour of California's Great Central Valley (englanniksi)
- U.S. Department of the Interior: Chapter 11: California's Central Valley (englanniksi)