Keskivartalolihavuus
Keskivartalolihavuus eli vyötärö- tai omenalihavuus on etenkin rasvakudoksen kerääntymistä vatsaan tai vatsan sisällä olevien elinten ympärille. Näistä varsinkin sisäelinten ympärille kerääntynyt viskeraalirasva on terveysriski.
Keskivartalolihavuuden vastakohtana voidaan pitää päärynälihavuutta eli rasvan kertyminen reisiin, lanteille ja pakaroihin.
Keskivartalolihavuus on yleisempää miehillä, koska naisilla rasva kertyy useammin lanteille, reisiin ja pakaroihin.
Tutkimuksissa on havaittu, että sairauksien riski alkaa kasvaa, kun vyötärön ympärys on naisilla yli 80 cm ja miehillä yli 94 cm. Mitä paksummaksi vyötärö kasvaa, sitä enemmän sairauksien vaara suurenee. Kyse on vyötärölihavuudesta, kun naisen vyötärön ympärys ylittää 90 cm ja miehen 100 cm.[1]
Vatsaontelon viskeraali- eli sisäelinrasvaan kertyy runsaasti tulehdussoluja, jotka erittävät sytokiineiksi kutsuttuja aineita. Sytokiinit ylläpitävät haitallista tulehdusreaktiota. Vatsaontelosta saapuva laskimoveri kulkeutuu porttilaskimon kautta maksaan, jossa sen sisältämät sytokiinit ja runsaat rasvahapot aiheuttavat aineenvaihduntahäiriöitä. Tästä seuraa muun muassa maksan rasvoittumista.[1] Sisäelinrasva käskyttää lisäksi aivojen immuunisoluja lisäämään tulehdusreaktiota, millä on kognitiivisia kykyjä heikentävää vaikutusta.[2]
Vyötärötyypin lihavuuden on havaittu lisäävän kakkostyypin diabeteksen, korkean verenpaineen, unihäiriöiden, metabolisen oireyhtymän, sydänsairauksien, kuukautishäiriöiden, munasarjojen monirakkulaoireyhtymän, kihdin ja eräiden syöpien kuten kohtusyövän ja vaihdevuosien jälkeisen rintasyövän riskiä. Lisäksi on havaittu, että vyörärölihavuus heikentää hedelmällisyyttä.[1]
Syyt
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Statiinien käytön on havaittu aiheuttavan keskivartalolihavuutta samassa suhteessa kun se alentaa potilaiden LDL-tasoa[3].
Joskus keskivartalolihavuuden ajatellaan aiheutuvan oluenjuonnista. Vuonna 2003 julkaistun tutkimuksen mukaan niin sanotun kaljamahan ja oluen juonnin välillä ei kuitenkaan ole yhteyttä.[4]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Vyötärölihavuus (keskivartalolihavuus, omenalihavuus) Duodecim Terveyskirjasto. Viitattu 15.11.2021.
- ↑ Mitä on viskeraalinen rasva eli sisäelinrasva? InBody. 25.8.2020. Viitattu 8.11.2021.
- ↑ J. A. Pio-Magalhães & M. C. Ferreira-Sae & F. A. Souza & A. M. Grespan-Magossi & R. Schreiber & L. A. Velloso: Hip circumference is associated with high density lipoprotein cholesterol response following statin therapy in hypertensive subjects. Journal of Endocrinological Investigation, 2011-10, nro 34, s. 680–684. PubMed:21586895 doi:10.3275/7725 ISSN 1720-8386 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Why the beer belly may be a myth BBC News. 12.10.2003. BBC. Viitattu 17.3.2006. (englanniksi)