Kesäyö (kappale)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Pariisin Kevät -yhtyeen kappaletta. Sanan muista merkityksistä katso Kesäyö (täsmennyssivu).
”Kesäyö”
Pariisin Kevät
Singlen ”Kesäyö” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Kaikki on satua
 Julkaistu 21. huhtikuuta 2012
 Tuottaja(t) Arto Tuunela
 Tyylilaji pop
 Kesto 03.56
 Levy-yhtiö Sony Music
Listasijoitukset

Suomi Suomen virallinen lista: 8.[1]

Pariisin Kevään muut singlet
”Saari”
2011
”Kesäyö”
2012
”Kevät”
2012

"Kesäyö" on Pariisin Kevät -yhtyeen kappale yhtyeen Kaikki on satua -albumilta. Sony Music julkaisi kappaleen albumin toisena singlenä huhtikuussa 2012. Kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut Arto Tuunela.

Single julkaistiin 21. huhtikuuta 2012 rajoitettuna 250 kappaleen 7-tuumaisena vinyylijulkaisuna osana maailmanlaajuista levykauppapäivää, Record Store Daytä.[2][3] 30. huhtikuuta 2012 single julkaistiin digitaalisena EP:nä, joka sisältää kolme remixiä ”Kesäyö” -kappaleesta.[4]

Kappale nousi 15 viikoksi latauslistalle, jossa se saavutti parhaimmillaan kolmannen sijan. Singlelistalla se oli yhteensä kahdeksan viikkoa, parhaimmillaan kahdeksannella sijalla. Radiosoitossa ”Kesäyö” nousi kesäkuussa 2012 soitetuimmaksi radiokappaleeksi.

Hannu Aukian ohjaama musiikkivideo kappaleesta palkittiin elokuussa 2012 Oulun musiikkivideofestivaaleilla Kultapumpeli-palkinnolla, eli vuoden 2012 parhaan musiikkivideon palkinnolla.[5][6]

7"-vinyyli
  1. Kesäyö – 3.56
  2. Kesäyö (Alienhood Remix) – 4.05
Digitaalinen EP
  1. Kesäyö – 3.56
  2. Kesäyö (Jesse Oliver Remix) – 5.43
  3. Kesäyö (Mr. Awamori Club Mix) – 4.59
  4. Kesäyö (Alienhood Remix) – 4.05

Listasijoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lista Paras
sijoitus
Suomen virallinen singlelista 8 [1]
Suomen virallinen latauslista 3 [1]
Radiolista 1 [7]
  1. a b c Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Pariisin kevät - Kesäyö Musiikkituottajat. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 13.7.2014.
  2. Pariisin kevät - Kesäyö Radio Nova. 23.5.2012. Viitattu 13.7.2014.
  3. Pariisin Kevät 18. huhtikuuta 2012 kello 13:14 Pariisin Kevät. 18.4.2012. Viitattu 13.7.2014.
  4. Kesäyö Musa24. Viitattu 13.7.2014.
  5. Videon tiedot: Kesäyö Musiikkivideo.fi - Suomalainen musiikkivideoarkisto. Viitattu 13.7.2014.
  6. Kultapumpeli Pariisin kevään Kesäyö-videon ohjaajalle Sue. 27.8.2012. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 13.7.2014.
  7. Pennanen, Timo: Tehokuuri heliumia Listablogi. 19.6.2012. Viitattu 13.7.2014.
Tämä singleen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.