Keltapäähaukka
| Keltapäähaukka | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Jalohaukkalinnut Falconiformes |
| Heimo: | Jalohaukat Falconidae |
| Suku: | Jalohaukat Falco |
| Laji: | biarmicus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Falco biarmicus |
|
| Alalajit | |
|
|
| Katso myös | |
Keltapäähaukka (Falco biarmicus) on jalohaukkojen heimoon kuuluva päiväpetolintu, jonka pääravintona on linnut. Laji on tyypillinen savanni- ja aavikkoekosysteemin petolintu.
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Linnun pituus on 43-50 cm ja siipiväli 95-105 cm. Keltapäähaukka on hieman pienempi, kapeasiipisempi ja -pyrstöisempi kuin aavikkohaukka. Linnun siluetti on samantapainen kuin lyhytpyrstöisellä tuulihaukalla.
Vanha lintu päältä liuskeenharmaa tai ruskehtavanharmaa tummin poikkiraidoin (alalaji feldeggii) tai vaaleamman siniharmaa (alalaji erlangeri). Kupeilla ja housuissa kapeita pisaratäpliä ja poikkiraidoitusa, mutta alapuolen täplitys ei niin karkea kuin aavikkohaukalla. Päässä usein tumma otsapanta. Niska ja silmäkulmanjuova vaalean ruosteenruskeat. Linnulla on kapea mustahko viiksijuova.
Nuori lintu on hyvin samannäköinen kuin aavikkohaukka. Housut viiruiset, yläpuoli tumman ruskeanharmaa (alalaji feldeggii) tai hyvin aaviikkohaukkamaisesti lämpimän ruskea (alalaji erlangeri).
F. b. biarmicus
Äänet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Äänet karkeaa raakkumista, tunturihaukan tapaisia, mutta ei niin voimakkaita.
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keltapäähaukan varsinainen asuinalue kattaa Saharan eteläpuoleisen Afrikan sademetsäalueita lukuun ottamatta. Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa esiintyminen on laikuttaista. Alalaji feldeggii elää alueella Euroopasta Itä-Turkkiin ja alalaji erlangeri Marokosta Tunisiaan. Tanypterus-alalajia tavataan Lähi-idästä Libyaan ja Egyptiin ja nimirotua ja alalaji abyssinicusta eteläisessä Afrikassa. Koko kannan yksilömäärän on arvioitu olevan 100 000-1 000 000 lintua, joista Läntisellä palearktisella alueella elää 3000 paria. Euroopan pieni reunakanta käsittää vain n. 300 paria, jonka vuoksi laji on Euroopassa luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Euroopan vahvin keltapäähaukka-alue löytyy Italiasta, jossa pesii 170-250 paria (vuoden 1992 laskentojen mukaan).[2] Suomessa lajia ei ole tavattu.
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keltapäähaukka on paikkalintu ja se viihtyy aavikoilla, kuivilla aroilla ja matalassa vuoristossa, niin meren läheisyydessä kuin sisämaassakin. Pohjois-Afrikassa lajin pesimäympäristö keskittyy eniten aavikoille, puoliaavikoille ja kuiville savanneille, kun taas vuoristoelinympäristö on tavallisempaa juuri Euroopassa. Muuttohaukan tapaan keltapäähaukka suosii vuoristoissa rinteitä, joilla on äkkijyrkkiä pahtoja. Sisiliassa lajin pesäpaikat sijaitsevat sisämaan suurten, kuivien niitty- ja peltoaukeiden äärellä, harvemmin rannikoilla. Keltapäähaukan kanssa saman aavikkoekosysteemin jakavat myös monet muut keskikokoiset-suuret jalohaukat, kuten aavikkohaukka, muuttohaukka, arabihaukka ja nokihaukka.
Lisääntyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keltapäähaukka käyttää ylenssä jonkun muun lintulajin vanhaa pesää, joka on kallion ulkonemalla, jyrkänteellä tai puussa. Naaras munii tavallisesti kolme tai neljä munaa, joita molemmat emot hautovat 32–35 päivää. Poikaset jättävät pesän lentokykyisinä 44–46 päivää vanhoina ja itsenäistyvät 4–6 viikkoa myöhemmin.
Ravinto & Saalistustavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keltapäähaukat saalistavat sekä lentäviä että maassa olevia lintuja, nisäkkäitä, liskoja ja hyönteisiä. Linnut kiurun kokoisista sinisorsan suuruisiin muodostavat kuitenkin tavallisesti jopa 90 % ravinnosta. Keltapäähaukka saalistaa syöksymällä saaliseläimen kimppuun ylhäältä tai yrittää matalalla lentäen yllättää pakoon pyrähtävät linnut. Sukupuolet jahtaavat usein lintuja yhdessä, jolloin suuremman naaraan tehtävä on säikyttää saalislinnut lentoon koiraan napattaviksi. Keltapäähaukka voi myös kokoontua jopa yli 20 linnun ryhmiin saalistamaan lintuparvia aavikoiden vesipaikoilla. Lentäviä hyönteisiä laji saalistaa kuten nuolihaukka. Keltapäähaukalle on tyypillistä hyvä mukautumiskyky kulloinkin tarjolla olevan saaliin suhteen, joten tietyn saalislajin kannanmuutokset eivät ole sille yhtä kriittisiä kuin mitä monille muille petolinnuille ( vertaa esimerkiksi aavikkohaukka )
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Mullarney, Killian; Svensson, Lars; Zetterström, Dan & Grant, Peter: Lintuopas – Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 100 ja 101. Otava, 2008. ISBN 951-1-15727-2
- Koskimies, Pertti; Petäinen, Anne; Valste, Juha & Hume, Rob: Suomen ja Euroopan lintuopas, s. 418. Oy Valitut Palat - Reader's Diegest Ab, 2004. ISBN 951-584-605-6
- Cramp, Stanley (päätoim.) 1980: Handbook of the Birds of Europe, the Middle East and North Africa. Vol. II. – Oxford University Press. Hongkong.
- Gènsbøl, Benny & Koskimies, Pertti: Suomen ja Euroopan päiväpetolinnut, s. 234-236. WSOY, 1995. ISBN 951-0-20236-3
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ BirdLife International: Falco biarmicus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2013. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 14.5.2014. (englanniksi)
- ↑ Génsbøl, Benny & Koskimies, Pertti: Suomen ja Euroopan päiväpetolinnut