Clockwork Orange – Kellopeliappelsiini
| Clockwork Orange – Kellopeliappelsiini | |
|---|---|
| A Clockwork Orange | |
 |
|
| Ohjaaja | Stanley Kubrick |
| Käsikirjoittaja | Stanley Kubrick |
| Perustuu | Anthony Burgessin romaaniin Kellopeliappelsiini |
| Tuottaja | Stanley Kubrick |
| Säveltäjä | Wendy Carlos |
| Kuvaaja | John Alcott |
| Leikkaaja | Bill Butler |
| Tuotantosuunnittelija | John Barry |
| Pukusuunnittelija | Milena Canonero |
| Pääosat |
Malcolm McDowell Patrick Magee Warren Clarke |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa |
Yhdistynyt kuningaskunta Yhdysvallat |
| Tuotantoyhtiö | Warner Bros. |
| Levittäjä |
Warner Bros. Netflix |
| Ensi-ilta |
 19. joulukuuta 1971 27. lokakuuta 1972 |
| Kesto | 137 min |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Budjetti | 2,2 miljoonaa dollaria |
| Tuotto | 26,5 miljoonaa dollaria |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Clockwork Orange – Kellopeliappelsiini[1] (myös Kellopeli Appelsiini, engl. A Clockwork Orange) on Stanley Kubrickin ohjaama vuonna 1971 valmistunut elokuva, joka perustuu brittikirjailija Anthony Burgessin samannimiseen romaaniin. Clockwork Orange – Kellopeliappelsiini herätti ilmestyessään paljon huomiota, koska monet tulkitsivat elokuvan väkivaltaa ihannoivaksi. Elokuvan saaman kielteisen huomion takia Kubrick kielsi Clockwork Orange – Kellopeliappelsiinin esittämisen Yhdistyneessä kuningaskunnassa.[2] Kielto kesti 27 vuotta. Vasta Kubrickin kuoleman jälkeen elokuva ilmestyi maassa VHS- ja DVD-julkaisuina.
Ludwig van Beethovenin musiikki (erityisesti yhdeksäs sinfonia) on tärkeässä roolissa elokuvan juonessa. Elokuvassa kuullaan muutakin klassista musiikkia, kuten Rossinia ja Elgaria. Huomattava osa elokuvan ääniraidasta koostuu Moog-syntetisaattorilla soitetuista klassisista sävellyksistä sekä Wendy Carlosin omista sävellyksistä. Päätunnusmelodia on Carlosin tekemä Moog-sovitus Henry Purcellin säveltämästä Kuningatar Marian hautajaismarssista, joka kuullaan elokuvassa useina erilaisina versioina.
Kirjan kirjoittaneella Anthony Burgessilla oli hyvin ristiriitaisia tunteita Kubrickin elokuvaversiota kohtaan; vaikka hän ylistikin pääosaa näytelleen Malcolm McDowellin suoritusta, hän kritisoi elokuvaa siitä, kuinka se muutti murhaamiseen ja raiskaamiseen mieltyneen päähenkilön ja hänen joukkonsa populaarikulttuurin ikoneiksi, kun aikalaiskriitikoiden tavoin Burgess tulkitsi elokuvan väkivaltaa ihannoivaksi.[3] Kubrickin "vääränlainen" tulkinta ja sen vuodesta toiseen luoma väärinkäsitys Burgessin teosta ja sen sanomaa kohtaan sai Burgessin lopulta katumaan, että hän oli edes kirjoittanut koko kirjaa.[3] Stanley Kubrick itse on sanonut, että elokuvassa ei tosiasiassa suhtauduta suopeasti päähenkilöön tai hänen toimiinsa, ja että kukaan tavallinen ihminen ei voisi nähdä päähenkilöä "sankarina". Hän on sanonut, että elokuva on satiiri, ja että satiirissa esitetään totuuden vastaiset asiat totuutena. Kubrickin mukaan päähenkilö käyttäytyy toimissaan "täysin alitajuisella tasolla", siis antamatta estojen rajoittaa itseään.[4]
Elokuva sai neljä Oscar-ehdokkuutta parhaasta elokuvasta, editoinnista, käsikirjoituksesta ja ohjaustyöstä. British Film Instituten valitsemat asiantuntijat äänestivät Clockwork Orange – Kellopeliappelsiinin vuonna 1999 yhdeksi kaikkien aikojen sadasta parhaasta brittielokuvasta.[5]
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuva on kertomus nuoresta sosiopaatista, Alex de Largesta (Malcolm McDowell), jonka elämä pyörii äärimmäisen väkivallan (engl. ultra-violence) ympärillä.
Kertomuksen alussa Alex käy huumemaitoa tarjoilevassa Korovan maitobaarissa kaveriporukkansa kanssa (hän kutsuu heitä drugiksi, sana tulee venäjän kielestä (друг [drug] = ystävä), johon kuuluvat Georgie, Pete ja Dim. He pukeutuvat kriketinpelaajien asuihin, paitsi että siihen kuuluvaa alasuojusta pidetään asun päällä, sekä kunkin mielen mukaiseen päähineeseen – Alexilla knalli[6]. Joskus he käyttävät kasvojen suojana naamareita. Aseina on keppejä, jossa ainakin Alexilla on sisällä puukko sekä Dimillä ketju. Alexin johtajanasemaa osoittavat oikean silmän liioitellun pitkät tekoripset ja kalvosinnappeina toimivat tekosilmät.
Liikkeelle lähdettyään he hakkaavat kerjäläisen, tappelevat naista raiskaamassa ollutta Billyboy-nimisen pojan johtamaa uusnatseista muodostettua vihollisjengiä vastaan ja varastavat auton, jolla he sitten kaahailevat vastuuttomasti aiheuttaen lukuisia onnettomuuksia. Yöllä he murtautuvat kirjailijan kotiin, rikkovat lukuisia tavaroita ja pahoinpitelevät hänet vakavasti. Alex raiskaa kirjailijan vaimon laulaen samalla tunnettua laulua elokuvasta Laulavat sadepisarat, ja muut pakottavat kirjailijan katsomaan vierestä. Lisäksi he vievät uhreiltaan kaiken irrallisen, kuten kellot, korut ja rahat, jotka he jakavat keskenään. Alexille ne ovat lähinnä voitonmerkkejä, jotka hän kerää sänkynsä alla olevaan vuodevaatelaatikkoon.
Ensi merkki riidasta kaverien kesken tulee riehumisen jälkeen baarissa iltamaidolla: naapuripöydässä oleva nainen laulaa pätkän Beethovenin 9. sinfoniaa, mikä saa Alexin syvään tunnelmaan. Dim pilaa kuitenkin kaiken halveksivalla pärinällä, ja Alex lyö häntä kepillään reisille haukkuen häntä hölmöksi, joka ei ymmärrä mitään. Kahakka hiipuu alkuunsa, mutta jättää pahaenteisen tunnelman.
Kotiin päästyään Alex tekee illastaan täydellisen ensin leikkimällä lemmikkikäärmeensä kanssa ja sitten kuuntelemalla suosikkisäveltäjäänsä Ludwig van Beethovenia. Sitä kuunnellessaan hän näkee huimia näkyjä mielessään ultraväkivallasta. Hyväuskoiset vanhemmat eivät tiedä mitään hänen jenginsä toiminnasta.
Seuraavana aamuna Alex jää kotiin ”pääkivun” vuoksi, kuten koko alkuviikkonakin. Päivällä Alexin sosiaalityöntekijä P. R. Deltoid ilmestyy kotiin Alexin heräillessä ja varoittaa Alexia tekemästä mitään tyhmää, sillä vaikka häntä ei vielä olekaan saatu mistään kiinni, se ei tarkoita, ettei niin voisi myöhemmin käydä. Alex vakuuttelee viattomuuttaan, vaikka Deltoid selvästi tietää hänen puuhistaan.
Noustuaan hän lähtee koreissa vaatteissa ostoskeskukseen, jossa hän iskee levykaupasta kaksi tyttöä. Tästä seuraa nopeutetusti näytetty, Wilhelm Tell -alkusoiton säestämä ryhmäseksikohtaus Alexin huoneessa.
Seuraavana iltana Alex kuulee jengiläistensä suunnittelevan isompaa keikkaa päästäkseen kiinni suuriin seteleihin, ja Georgie pyrkii syrjäyttämään hänet jengin johdosta. Alex ei ole kiinnostunut suunnitelmasta ja panee jenginsä kuriin pahoinpitelemällä heidät. Otettuaan johtajanasemansa takaisin hän kuitenkin suostuu ryöstösuunnitelman toteuttamiseen. Samana iltana Alex murtautuu drugien avustuksella rikkaan yksin asuvan naisen kissoja vilisevään kotiin. Nainen raivostuu moisesta ja alkaa huitoa Alexia Beethovenin rintakuvalla. Kun Alex näkee, mitä asetta nainen käyttää, hänellä niksahtaa, ja hän iskee tätä päähän isolla penistä muistuttavalla posliinipatsaalla. Alex pakenee talosta pihalle, mutta hänen jengitoverinsa pieksävät hänet ja jättävät poliisin armoille, jotka nainen ehti soittaa ennen kuin Alex murtautui sisälle. Sellissä sosiaalityöntekijä Deltoid kertoo hänelle naisen kuolleen ja että ei voi eikä halua enää suojella Alexia. Alex päätyy vankilaan murhasta tuomittuna.
Vankilassa Alex alkaa lukea Raamattua, jota hän tulkitsee omalla tavallaan väkivaltaisesta näkökulmasta. Lopulta, oltuaan kaksi vuotta vankilassa, hänet otetaan mukaan uuteen kokeelliseen ”Ludovico-hoitoon”, jossa rikollisia pyritään parantamaan lainkuuliaisiksi kansalaisiksi. Hänet valitsee hoito-ohjelmaan henkilökohtaisesti sisäministeri, joka haluaa säästösyistä saada vankilat tyhjennettyä taparikollisista. Hoidossa Alex huumataan ja pakotetaan katsomaan väkivaltaelokuvia, tarkoituksena ehdollistaa hänet inhoamaan seksiä ja väkivaltaa. Osassa elokuvia pahoinpitelijät ja raiskaajat käyttävät samanlaisia univormuja kuin Alex ja hänen drugansa – vain hatut ovat vielä näkyvämpiä: korkeita ratsuväkihattuja ja kolmikolkkahattuja eli ns. Napoleon-hattuja.
Natsien hirmutöitä esittelevän väkivaltaelokuvan taustanauhana on Beethovenin yhdeksäs sinfonia, joka alkaa vaikuttaa Alexiin seksin ja väkivallan tavoin oksettavasti. Alex kiljuu ja käskee pysäyttämään filmin, sillä ”Ludwig van ei ole tehnyt kenellekään pahaa.” Lääkäri ei kuitenkaan suostu tähän, Alexin on vain kärsittävä. Lääkäri myös arvelee, että tässä voikin olla aiemmin puuttunut rangaistuselementti.
Hoidon päätyttyä Alexin parannusta esitellään vaikutusvaltaisista henkilöistä koostuvalle yleisölle: Alex joutuu ensin väkivaltaista riidanhaastajaa vastaan ja saa sitten eteensä alastoman naisen, ja kummallakin kerralla hän tulee ratkaisevalla hetkellä hirvittävän pahoinvointiseksi nujertuen voimattomana lattialle. Ministeri onnittelee projektin onnistumisesta, joskin Alexia silmällä pitänyt vankilan pappi esittää jyrkän vastalauseensa, koska hänen mielestään hoito loukkaa ihmisarvoa. Tätä ei huomioida, vaan Alex saa marssia kadulle vapaana miehenä. Lehdet julistavat suurin otsikoin: ”Kissanaisen tappaja Alex tänään vapaaksi.”
Ensin Alex yrittää palata takaisin kotiinsa, mutta huomaa, että hänen vanhempansa ovat myyneet hänen tavaransa, lopettaneet hänen lemmikkiboansa Basilin ja ottaneet alivuokralaiseksi hänen huoneeseensa Joe-nimisen miehen, jota kohtelevat nyt kuin poikaansa. Joe alkaa syyllistää Alexia tämän entisistä teoista, ja vanhemmat ovat haluttomia ottamaan häntä takaisin. Hän lähtee kotoaan ja suojattomana ja puolustuskyvyttömänä joutuu aiemmin pahoinpitelemänsä kerjäläisen ja tämän ystävien hakkaamaksi.
Alexin pelastaa kaksi poliisia, jotka paljastuvat hänen vanhoiksi drugikseen, Dimiksi ja Georgieksi.[7] Nämä päättävät yhdessä pitää hauskaa ja uittavat Alexin päätä pitkiä aikoja vesialtaassa nauraen. Samalla he kiduttavat Alexia hakkaamalla pampuilla kylkiluita pään ollessa veden alla. Sitten he jättävät Alexin heitteille ja häipyvät ilkeästi naureskellen.
Lopulta, illan pimentyä Alex kävelee murtuneena maaseudulla ja menee koputtamaan erästä ovea saadakseen apua. Kyseessä on saman kirjailijan koti, johon hän murtautui kaksi vuotta aiemmin. Kirjailija on nyt pyörätuolissa pahoinpitelyn takia ja kertoo vaimonsa kuolleen raiskauksen seurauksena. Hän ei tunnista Alexia heti, koska tämä käytti hyökkäyksen aikana naamaria, mutta Alex tajuamattaan paljastaa pian itsensä laulamalla kylvyssä jälleen Singing in the Rain -kappaletta. Henkilökohtaisen koston ohella kirjailija haluaa hyödyntää Alexia ja tämän kärsimyksiä saattaakseen hallituksen politiikan kyseenalaiseen valoon.
Kirjailija saa tietää Alexin saavan pahoinvointia seksin ja väkivallan lisäksi Beethovenin yhdeksännestä. Parin ystävänsä kanssa hän lukitsee Alexin yläkerran huoneeseen ja rupeaa soittamaan edellä mainittua Beethovenin sävelmää. Alex kituu ja parkuu huoneessa hulluuden partaalla, kunnes lopulta päättää yrittää itsemurhaa hyppäämällä ikkunasta alas.
Alex ei kuitenkaan kuole, vaan herää sairaalassa. Lehdistö on nyt esittänyt hänet vääryyttä kärsineenä uhrina, ja vanhemmat tulevat pyytämään anteeksi ankaruuttaan. Ludovico-hoidon vaikutus Alexiin näyttää hälvenneen, minkä varmistamiseksi hänelle tehdään sairaalassa testejä. Alex kertoo nähneensä unen lääkäreistä sorkkimassa pääkoppaansa. Sisäministeri saapuu tapaamaan Alexia ja alkaa huolehtia hänestä, sillä hänen politiikkansa uskottavuus on vaakalaudalla. Ministeri kertoo, että ”kumouksellinen kirjailija” on vangittu. Alex suostuu yhteistyöhön ja poseeraa lehtikuvissa ministerin kanssa. Samalla Beethovenin yhdeksännen soidessa hän alkaa unelmoida seksistä, todeten parantuneensa.
Eroavaisuudet kirjaan
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kirjassa käy ilmi, että kirja, jota kirjailija oli kirjoittamassa Alexin ja hänen drugiensa tullessa harjoittamaan ultraväkivaltaa, oli nimeltään Kellopeliappelsiini. Kirjan nimi näkyy myös elokuvassa, mutta siihen ei kiinnitetä huomiota.
- Kirjassa ei ole kohtausta, jossa Alex saapuu vankilaan ja hänen taskuissaan olevat tavarat ja hänen vaatteensa laitetaan vankilan säilöön ja vanginvartija (Michael Bates) kuulustelee Alexia muun muassa onko hän homoseksuaali, onko hänellä tekoraajoja tai sukupuolitauteja.
- Elokuvasta puuttuu kirjan kohtaus, jossa Alex ja hänen drugansa pahoinpitelevät vanhan miehen, joka on tulossa kirjastosta. Myös kohtaus, jossa Alex saapuu Ludovicon hoidosta selvittyään kirjastoon, jossa vanha mies ja hänen ystävänsä hakkaavat Alexin, puuttuu.
- Kulkuri ja hänen ystävänsä eivät pahoinpidelleet Alexia kirjassa.
- Elokuvassa Alex ei kestä hoidon jälkeen Beethovenin yhdeksättä, mutta kirjassa hän ei kestänyt mitään muutakaan klassista musiikkia.
- Kirjassa Alexin henkilöllisyys paljastuu hänen käyttämänsä slangin perusteella. Laulamiskohtausta ei ole kirjassa.
- Elokuvassa ei ole kirjan loppukohtausta, joka osoittaa Alexin varttuneen aikuiseksi. Lopussa Alex tapaa Peten, entisen drugansa, joka on vaimonsa kanssa baarissa. Silloin Alex tajuaa olevansa liian vanha lapselliseen ultraväkivaltaan. Tämä johtuu siitä, että viimeinen luku on poistettu kirjan Yhdysvalloissa julkaistusta painoksesta, joka elokuvan tekijöillä oli käytössään. Burgess oli poistanut luvun yhdysvaltalaisen kustantajan vaatimuksesta.
- Kirjassa Alexin pahoinpitelevät Pim ja Billyboy, kilpailevan jengin entinen johtaja. Elokuvassa vastaavan tempun tekevät Georgie ja Dim.
- Kirjassa Georgie tapetaan rautatangolla tämän ollessa ryöstöretkellä Pimin ja Peten kanssa. Elokuvassa Georgie ei kuole.
- Elokuvassa Alexin käyttämistä slangisanoista suurin osa on siistitty paremmin ymmärrettävämmiksi sanoiksi. Kirjailija Anthony Burgess otti Alexin käyttämään slangiin pohjaksi slaavilaiset kielet.
- Kirjassa Alexilla ei ole lemmikkikäärmettä. Kubrick lisäsi käärmeen, koska Malcolm McDowell pelkää käärmeitä.
- Kirjassa kirjailijahahmo jää vaimonsa kuoltua yksin, mutta elokuvassa hän palkkaa henkivartijan (David Prowse).
- Elokuvassa Alex vie asuntoonsa kaksi ikäistään tyttöä. Kirjassa hän raiskaa kaksi kymmenvuotiasta juotettuaan heidät ensin humalaan
- Kirjan suomennoksessa yksi Alexin drugista on nimeltään Pim. Elokuvassa hahmon nimi on Dim myös suomeksi tekstitettynä.
- Elokuvaan oman keskeisen elementtinsä tuo Alexin ja drugien omalaatuinen jengipukeutuminen knalleineen, silintereineen ja krikettiasuineen. Kirjassa jengin pukeutumista ei erityisemmin kuvailla.
Roolit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Malcolm McDowell | … | Alex DeLarge/kertoja |
| James Marcus | … | Georgie |
| Warren Clarke | … | Dim Corby |
| Michael Tarn | … | Pete |
| Richard Connaught | … | Billyboy, uusnatsijengin führer |
| Patrick Magee | … | Frank Alexander, kirjailija |
| Adrienne Corri | … | Mary Alexander, tämän vaimo |
| Philip Stone | … | Isä |
| Sheila Raynor | … | Äiti |
| Miriam Karlin | … | Neiti Weathers, Kissanainen |
| Michael Bates | … | Päävartija Barnes |
| Carl Duering | … | Tri Brodsky |
| Paul Farrell | … | Tramp |
| Clive Francis | … | Joe the Lodger |
| Michael Gover | … | Vankilanjohtaja |
| Aubrey Morris | … | P. R. Deltoid |
| Godfrey Quigley | … | Vankilapappi |
| Madge Ryan | … | Tri Branom |
| Pauline Taylor | … | Tri Taylor, psykiatri |
| John Clive | … | Näyttelijä vankilan esityksessä |
| Margaret Tyzack | … | Vehkeilijä Rubinstein |
| John Savident | … | Vehkeilijä |
| Steven Berkoff | … | Etsijäkonstaapeli Tom |
| John J. Carney | … | Etsijäluutnantti |
| Lindsay Campbell | … | Poliisitarkastaja |
| David Prowse | … | Julian, herra Alexanderin henkivartija |
| Anthony Sharp | … | Frederick, sisäministeri |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Clockwork orange, A luokittelu.kavi.fi.
- ↑ Bradshaw, Peter: The old ultra-violence The Guardian. Viitattu 22.6.2021. (englanniksi)
- ↑ a b 11 Authors Who Hated Movies Based On Their Books goliath.com. Viitattu 12.10.2020. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ Ohjaus Gregory Monro: Kubrick by Kubrick dokumenttielokuva. Ranska 2020.
- ↑ Best 100 British films – full list, BBC 23.12.1999. Viitattu 27.7.2016.
- ↑ Il etait une fois... orange mécanique (2011)
- ↑ [1] (Arkistoitu – Internet Archive) Luettu 8.9.2008
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Clockwork Orange – Kellopeliappelsiini Internet Movie Databasessa (englanniksi)
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Clockwork Orange – Kellopeliappelsiini Wikimedia Commonsissa
