Keiteleen kirkonkylän työväentalo
Keiteleen kirkonkylän työväentalo | |
---|---|
Sijainti | Keitele, kirkonkylä |
Valmistumisvuosi | ostettu 1908 ja 1920 |
Rakennuttaja | Keiteleen Työväenyhdistys ry |
Runkorakenne | hirsi |
Julkisivumateriaali | lauta |
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla |
Keiteleen kirkonkylän työväentalo oli Keiteleen kirkonkylässä sijainnut työväentalo.
Historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keiteleen kirkonkylän työväenyhdistys perustettiin 19. marraskuuta 1905. Yhdistys osti talon vuonna 1908 tai 1909, ja sen laajennusta varten ostettiin rakennusmateriaalia. Erään lähteen mukaan talo olisi ollut tarkoitus pystyttää kokonaan uudelleen. Talohanke raukesi, ja rakennusmateriaalit myytiin Keiteleen kunnalle vuonna 1913.[1][2] Vuonna 1916 yhdistyksellä oli SDP:n puoluetilaston mukaan 12 jäsentä.[3]
Yhdistys alkoi toimia uudelleen sisällissodan jälkeen tammikuussa 1919. Vuonna 1920 se osti Keiteleen Vuonamonlahdesta torpan. Yhdistys ilmeisesti myös liittyi Suomen Sosialistiseen Työväenpuolueeseen, sillä sen mainitaan SSTP:n lakkauttamisen vuonna 1923 jälkeen toimineen ”villinä”, kuulumatta mihinkään puolueeseen. Vuonna 1922 Sanantuoja-työväenlehdessä kritisoitiin Keiteleen kirkonkylän yhdistyksen saamattomuutta ja talottomuutta, joten ilmeisesti uudellakaan talolla ei ollut aktiivista toimintaa.[4] Marraskuussa 1931 yhdistys purkautui ja päätti luovuttaa varansa samana vuonna perustetulle Keiteleen sosialidemokraattiselle työväenyhdistykselle.[1] Vuonna 1920 työväenyhdistykselle ostetun torpan myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Hyvönen, Onni: Pohjois-Savon Työväentalot. Kuopio: Pohjois-Savon Sos.dem. Kulttuurityöntekijät ry., 1988. ISBN 951-99956-5-X
- ↑ Kumpulainen, Kalevi: Pielaveden ja Keiteleen historia II. Pielavesi: Pielaveden kunta, Pielaveden seurakunta, Keiteleen kunta, Keiteleen seurakunta, 1983. ISBN 951-99515-6-3
- ↑ SDP:n puoluetilasto 1916 Työväen Arkisto. Viitattu 11.8.2022.
- ↑ Havaintoja "seurakunnasta" "Sanantuoja 4.2.1922, no 3. Viitattu 11.8.2022.