Kehitysmaa

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kehittyvä maa)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kehitysmaiden "ydinjoukko" eli YK:n vähiten kehittyneiksi maiksi luokittelemat valtiot kartalla (sinisellä). Päiväntasaajan Guinea ja Vanuatu poistuvat 2013 tehdyn päätöksen mukaan tältä 48 maan LDC-maalistalta vuonna 2017.
Valtioiden inhimillisen kehityksen indeksi (HDI) vuodelle 2013 (UNDP, 7/2014).
  > 0,800 (Hyvin korkea)
  0,700–0,800 (Korkea)
  0,550–0,699 (Keskitasoa)
  <0,550 (Matala)
  Ei tietoa
  Teollisuusmaat
  Teollistuneet kehitysmaat
  Kehitysmaat
Luokittelut tulevat IMF:ltä ja YK:lta. selvennä
Hiljattain teollistuneet maat vuonna 2007.

Kehitysmaa on teollisuusmaihin tai rikkaisiin maihin verrattuna tietyillä indikaattoreilla katsottuna vähemmän kehittynyt valtio. Usealla kehitysmaalla on kolonialistinen menneisyys siirtomaana.

Kehitysmaan määritelmä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kehitysmaa ei ole saavuttanut tiettyä yhteiskunnallista ja taloudellista kehitystasoa, joka olisi tuonut mukanaan materiaalisesti korkean elintason. Tunnusomaisia piirteitä ovat alhainen bruttokansantuote, kansalaisten enemmistön vähäinen varallisuus, puutteellinen koulutustaso, etenkin heikko lukutaito, ja terveydenhuollon pulmat, erityisesti korkea lapsi- ja tautikuolleisuus sekä matala elinajanodote, ja siitä seuraava suuri syntyvyys. Demokratiaa sekä siihen liittyvää vakaata poliittista ja oikeudellista yksilönoikeuksien, vapauden, tasa-arvon ja yhteiskuntaluottamuksen ilmapiiriä ei usein ole, tai se on varsin vakiintumatonta.

Kehitysmaat ovat keskenään hyvin hajanainen ryhmä. Aikaisemmin oli yleistä määritellä kehitysmaiksi kaikki Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan maat Neuvostoliittoa ja Japania lukuun ottamatta.[1] Nykyisin muutamat niistä ovat kuitenkin jo siinä määrin vaurastuneita, ettei niitä enää lueta kehitysmaihin, kun taas Neuvostoliittoon aikoinaan kuuluneita Keski-Aasian maita voidaan jo sellaisina pitää. Köyhimpiä maita voidaan kuvata omalla termillään: heikoimmin kehittyneet maat tai alikehittyneet maat. Suhteellisesti selvästi eniten tällaisia maita on Afrikassa, jonka tilanteesta esimerkiksi viimeisten vuosikymmenten nälänhädät, sodat ja luonnonkatastrofit, kuten kuivuudet tai tulvat, ovat jättäneet varsin lohduttoman kuvan. Lisäksi etenkin Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa on paljon kehitysmaan kriteerit täyttäviä valtioita, mutta osa niistä on jo varsin teollistuneita, esimerkiksi Turkki, Intia ja Etelä-Afrikka. Näistä edistyneemmistä maista käytetään usein nimitystä vähemmän kehittyneet maat erotuksena köyhimpiin eli vähiten kehittyneisiin maihin.

Kehitysmaiden määrittelyä vaikeuttaa kuitenkin se, että yhden maan sisällä voi olla kehitystasoltaan keskenään hyvin erilaisia alueita. Esimerkiksi Kiina on edelleen satoine miljoonine maaseudulla asuvine köyhineen kehitysmaa, vaikka jotkut sen rikkaimmista kaupungeista vaikuttavat hyvin vaurailta. Samoin maassa voi olla hyvin korkea lukutaidon ja yleissivistyksen taso, mutta maa voi olla deindustrialisoitunut ja muuttunut diktatuuriksi, jonka talous nojaa raaka-aineiden tuotantoon, kuten Venäjä.

Kehitysmaihin on aiemmin viitattu ilmaisulla kolmas maailma, mutta tämä on jäämässä pois, koska sosialististen maiden muodostamaa toista maailmaa ei enää kylmän sodan päättymisen jälkeen ole ollut entisessä mielessä.

Kehitysmaat käyttävät nykyään usein itsestään kiertoilmausta ”etelä” (tai ”Etelä”, isolla kirjoitettuna), ja sitä on viime aikoina käytetty paljon myös angloamerikkalaisessa lehdistössä kuvaamaan näitä enimmäkseen lähellä päiväntasaajaa sijaitsevia maita, joista osa on myös eteläisellä pallonpuoliskolla.

Jotkut tahot ovat myös kritisoineet käsitettä ”kehitysmaa”. Sen on väitetty olevan subjektiivinen, tietyn diskurssin ja arvomaailman luoma käsite, joka langettaa leiman tiettyjen maiden ja niiden asukkaiden ylle.

Kehitysmaiden talouksien luettelo UNDP:n arvion mukaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavia maita pidetään kehitysmaina Kansainvälisen valuuttarahaston maailmanlaajuisen talousnäkymäraportin mukaisesti, huhtikuulta 2015.[2][3]

IMF:n raportin ulkopuolella

Entiset kehitysmaat, jotka ovat saaneet kehittyneen maan statuksen (IMF:n arvio)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nopeasti teollistuneet maat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kehitysmaiden talous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kehitysmaiden tunnusmerkkejä ovat valtioiden taloudelliset ongelmat; teollisuutta on vähän ja talous on enimmäkseen maataloutta. Tyypillistä on, että suuri osa, joskus jopa yli puolet, väestöstä elää informaalitaloudessa eli virallisen talouden ulkopuolella. Vienti on enimmäkseen maataloustuotteita ja jalostamattomia raaka-aineita. Teollistuakseen moni valtio ottaa lainoja teollisuusvaltioilta ja ajautuu helposti velkakierteeseen. Monien kehitysmaihin kuuluvien maiden ilmasto on maanviljelylle epäsuotuisa ja aiheuttaa paljon ongelmia, muun muassa nälkää. Taloudelliset ongelmat johtavat poliittisiin ongelmiin, kuten toistuviin vallankaappauksiin ja sisällissotiin.

YK:n kauppa- ja teollisuusjärjestö UNCTAD arvioi, että pelkästään Afrikan maat ottivat lainaa 540 miljardia dollaria vuosina 1972–2002. Öljykriisi 1970-luvulla nosti korkoja ja suisti monen kehitysmaan ottamaan lisälainaa ja siten velkakierteeseen. Kehitysmaiden nykyinen velka koostuu korkeasta korosta, jota kehitysmaat maksavat takaisin lainasumman lisäksi.

Vaikka kehitysmaista löytyykin vaurautta, se on normaalisti keskittynyt pienelle osalle väestöstä. UNICEFin mukaan yli neljännes kehitysmaiden lapsista on alipainoisia ja 5,6 miljoonaa lasta kuolee liian vähäisen tai yksipuolisen ruoan vuoksi vuosittain.

Köyhyyden väheneminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmanpankin arvion mukaan vuonna 2015 äärimmäisessä köyhyydessä eli 702 miljoonaa ihmistä, kun vuonna 1990 luku oli 1750 miljoonaa.[17] Prosentteina luvut olivat 37,1 % ja 9,6 %. Vuonna 2015 köyhyys oli ensimmäistä kertaa ikinä alle 10 %.[18]

Näin YK:n tavoite puolittaa äärimmäinen köyhyys vuosina 1990 - 2015 toteutui etuajassa. Vuonna 1990 ihmisistä 43 % eli alle 1,25 dollarilla päivässä, vuonna 2008 enää 22 %, ja lasku jatkui. Vuonna 1981 osuus oli 52 %. Ensimmäistä kertaa sekä äärimmäisen köyhien väestöosuus että heidän lukumääränsä vähenivät kaikilla kuudella alueella (vuodesta 2005). Saharan eteläpuolisessa Afrikassa äärimmäinen köyhyys koski ensi kerran alle puolta kansasta (47 % vuonna 2008). Itä-Aasiassa alle 1,25 dollarilla päivässä eli 77 % vuonna 1981 ja 14 % vuonna 2008. Luvuissa on korjattu inflaatio ja ostovoima.[19][20]

Dollar ja Kraay (2001) osoittivat, että globalisaatioon osallistuneiden kehitysmaiden tulot ovat kasvaneet nopeammin kuin rikkaiden maiden tulot ilman tuloerojen kasvua. Sala-I-Martin (2002) osoitti, että köyhien määrä maailmassa olisi 300–500 miljoonaa pienempi vuonna 1998 kuin 1970-luvulla. Suhteellinen ja absoluuttinen köyhyys olivat kumpikin vähentyneet. Vuonna 2006 Afrikka oli vielä jäänyt pitkälti paitsi tästä ja silloin kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen arvioi, että maanosa tarvitsisi lisää globalisaatiota eli "taloudellista vaihdannan vahvistumista ja tuotannontekijöiden liikkuvuuden lisääntymistä".[21]

Talouskasvu ja köyhyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmanpankin tutkijat David Dollar ja Aart Kraay (2002) osoittivat, että keskitulojen kasvaessa köyhimmän viidenneksen tulot kasvoivat samassa suhteessa. Tutkimuskirjallisuudessa todetut kasvua lisäävät politiikat ja instituutiot eivät lisänneet tuloeroja. Näitä olivat avoimuus kaupalle, makrotaloudellinen vakaus, rajoitettu julkinen sektori, finanssitalouden kehittyneisyys, vahva omaisuudensuoja ja laillisuusperiaate. Itse asiassa julkisen sektorin pienuus ja korkean inflaation välttäminen näyttäisivät jossain määrin lisäävän köyhimpien osuutta tuloista. Kasvua lisäävät instituutiot siten auttavat köyhiä siinä missä muitakin, myös talouskuri (fiscal discipline).[22]

Politiikat ja instituutiot, joiden piti auttaa köyhiä, eivät nekään vaikuttaneet köyhien tulo-osuuteen. Näitä ovat julkiset sosiaalimenot, demokraattiset instituutiot, peruskouluun osallistuminen ja maatalouden tuottavuus. Niillä ei ollut mitään robustia yhteyttä kasvuun eikä köyhien tulo-osuuteen. Sosiaalimenojen osuus julkisista menoista jopa heikensi köyhien tulo-osuutta melkein tilastollisesti merkitsevästi.[22]

Näin ollen talouskasvu on tärkeää köyhyyden poistamisessa. Keskimäärin köyhien osuus tuloista jopa hieman nousi keskitulojen kasvaessa, ehkä sattumalta. Kasvun ja köyhyyden poistamisen suhde ei ole eronnut eri ajanjaksoina, ei muutu kriiseissä ja on sama rikkaissa ja köyhissä maissa. Näin ollen kasvua lisäävän politiikan, kuten talouskurin ja kaupan avoimuuden pitää olla köyhyyden vähentämispolitiikan keskiössä.[22]

Vuonna 2013 Dollar, Kraay ja Yalen Tatjana Kleineberg tutkivat datan 118 maasta neljältä tuoreimmalta vuosikymmeneltä. Aiemman tutkimuksen tavoin yhä talouskasvu oli tärkein köyhimmänkin viidenneksen rikastumisen tekijä. Köyhimmän viidenneksen tulo-osuudet muuttuivat vain vähän eivätkä riippuneet keskitulon muutoksista. Tulokset pätivät riippumatta epätasa-arvon muutoksista ja maakohtaisista kasvutekijöistä ja osoittivat, että on vaikeaa löytää keinoja vaikuttaa köyhimpien tulo-osuuteen.[23]

YK:n UNDP:n raportti kertoi inhimillisen kehityksen mittareiden osoittavan huomattavaa paranemista 2000-luvulla. Syynä tähän on kaupan kasvu. Globalisaatio on vähentänyt kaupan esteitä ja levittänyt tuotantoketjuja valtionrajojen yli. Tämä on kiihdyttänyt köyhien maiden talouskasvua.[24]

Kehitysapu ja lainaehdot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kehitysmaa ottaa usein vastaan kehitysapua muilta mailta. Suurten kriisien aikaan apu on luonteeltaan pääasiassa suoraa humanitaarista apua, esimerkiksi ruokaa ja lääkintää.

Perinteisesti tyypillinen kehitysavun muoto ovat olleet kehitysprojektit, esimerkiksi veteen liittyvän kriittisen perusinfrastruktuurin (padot, kaivot, kastelujärjestelmät) rakentaminen. Lisäksi erilaiset kehitysmaiden koulutusjärjestelmään liittyvät panostukset ovat voimakkaassa kasvussa. YK:n suosituksen mukaisesti jokaisen maan tulisi antaa 0,7 prosenttia kansantuotteestaan kehitysapuun. Monet maat, kuten Suomi, eivät täytä tätä kriteeriä. Suomen tilanne vuosikymmen sitten oli toisin, ja muut maailman valtiot ottivat oppia Suomesta.

Kehitysprojekteista on siirrytty viime aikoina yhä enemmän suoraan budjettitukeen, jossa rahoitusta kanavoidaan valtiolle käytettäväksi johonkin tiettyyn tarkoitukseen.

Suoran kehitysavun lisäksi kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Maailmanpankki antavat suhteellisen halpaa lainaa usein monimutkaisilla lainajärjestelyillä erilaisiin yhteiskunnallisiin uudistuksiin. Näitä tahoja on kritisoitu liian liberalistisesta ja avointa maailmankauppaa suosivasta linjasta, millä on väitetty olevan epäsuotuisa vaikutus kehitysmaiden talousrakenteille. Uudistukset nähdään yleensä välttämättöminä myös niiden kriitikoiden mielestä, mutta tarvittavien uudistusten luonteesta on paljon erimielisyyksiä.

Maailmanpankki ja IMF siirtyivät vuosituhannen vaihteessa köyhyyden vähentämisen lähestymistapaan (PRS - Poverty Reduction Strategy), jossa eksplisiittisesti painotetaan suoria sosiaalipoliittisia ohjelmia köyhyyden vähentämiseksi, paikallista omistajuutta sekä demokraattista osallistumisprosessia avun suunnittelussa. Vanhaa talouden sopeuttamiseen lähestymistapaa ei ole kuitenkaan hylätty, vaan se on osana köyhyyden vähentämisajattelua. Köyhyyden vähentämisen lähestymistapaa heijastavat myös YK:n vuosituhattavoitteet erilaisten ongelmien poistamiseksi tietyssä määräajassa. Keskustelu oikeanlaisen avun luonteesta jatkuu kiivaana.

Kehitysmaat ja globaali politiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luvulla kehitysmaat vaativat kansainvälisillä foorumeilla ”uutta kansainvälistä talousjärjestystä”. Se oli monipuolinen ohjelma maailmantalouden rakenteiden muuttamiseksi. Keskeiset ehdotukset kuitenkin jäivät toteutumatta teollisuusmaiden laimean vastaanoton takia. Myös toisen maailmansodan jälkeen perustettu Sitoutumattomien maiden liike oli kehitysmaiden yhteinen projekti saavuttaa toimintatilaa maailmanpolitiikassa. Viime aikoina kehitysmaat ovat järjestäytyneet taas hieman yhtenäisemmin kansainvälisisissä instituutioissa, kuten Maailman kauppajärjestössä.

Kehitys ja luonnonvarat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtenä ongelman kehityksessä on nähty, että luonnonvarat eivät väitetysti riitä turvaamaan kaikille maailman ihmisille samanlaista materiaalista elintasoa kuin länsimaissa.

On esimerkiksi esitetty, että öljyhuippu ja sitä todennäköisesti seuraava energiapula voi estää kehitysmaita koskaan saavuttamasta länsimaista elintasoa. Optimistit ovat kuitenkin eri mieltä, vaikka siirtymäkausi vaihtoehtoisiin energiamuotoihin voi aiheuttaa väliaikaisia ongelmia. Öljyn hinnan nousu vuosina 2004 ja 2005 on aiheuttanut monissa kehitysmaissa vakavia ongelmia esimerkiksi kuljetusten järjestämisessä ja lisännyt poliittista epävakautta.

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Otavan Suuri Ensyklopedia, 4. osa (Juusten - Kreikka), art. Kehitysmaat, Otava 1978, ISBN 951-1-04658-6
  2. ↑ World Economic Outlook, April 2015, pp.150-153 (PDF) imf.org. Viitattu 26.6.2015.
  3. ↑ World Economic Outlook, Database—WEO Groups and Aggregates Information, April 2015 imf.org. Viitattu 26.6.2015.
  4. ↑ a b c d e IMF Advanced Economies List. World Economic Outlook, May 1998, p. 134 (PDF) imf.org. Viitattu 15.1.2014.
  5. ↑ World Economic Outlook, April 2001, p.157 (PDF) imf.org. Viitattu 15.1.2014.
  6. ↑ World Economic Outlook, April 2007, p.204 (PDF) imf.org. Viitattu 15.1.2014.
  7. ↑ World Economic Outlook, April 2008, p.236 (PDF) imf.org. Viitattu 15.1.2014.
  8. ↑ a b World Economic Outlook, April 2009, p.184 (PDF) imf.org. Viitattu 15.1.2014.
  9. ↑ Velinger, Jan: World Bank Marks Czech Republic's Graduation to 'Developed' Status 28 February 2006. Radio Prague. Viitattu 22. tammikuuta 2007.
  10. ↑ World Economic Outlook, April 2011, p.172 (PDF) imf.org. Viitattu 15.1.2014.
  11. ↑ World Economic Outlook, April 2014, p.160 (PDF) imf.org. Viitattu 21.5.2014.
  12. ↑ World Economic Outlook, April 2015, p.48 (PDF) imf.org. Viitattu 11.4.2015.
  13. ↑ World Economic Outlook, October 2012, p.180 (PDF) imf.org. Viitattu 4.8.2016.
  14. ↑ a b World Economic Outlook, April 2016, p.148 (PDF) imf.org. Viitattu 25.6.2016.
  15. ↑ World Economic Outlook Database - Changes to the Database IMF. Viitattu 17.1.2023.
  16. ↑ Edit/Review Countries IMF. Viitattu 22.5.2023. (englanniksi)
  17. ↑ Global Monitoring Report; Development Goals in an Era of Demographic Change www.worldbank.org/gmr. Viitattu 4.11.2015.
  18. ↑ World Bank Forecasts Global Poverty to Fall Below 10% for First Time; Major Hurdles Remain in Goal to End Poverty by 2030 4.10.2015. Maailmanpankki. Viitattu 6.1.2016.
  19. ↑ New Estimates Reveal Drop In Extreme Poverty 2005-2010[vanhentunut linkki], World Bank, Feb. 29, 2012
  20. ↑ World Bank Sees Progress Against Extreme Poverty, But Flags Vulnerabilities[vanhentunut linkki], World Bank, February 29, 2012
  21. ↑ Vesa Kanniainen: onko kapitalismin etiikka kadoksissa? Kansantaloudellinen aikakauskirja. 2006.
  22. ↑ a b c Dollar, D. & Kraay, A: Growth Is Good for the Poor. (koko teksti: http://documents.worldbank.org/curated/en/419351468782165950/text/multi0page.txt)+Journal of Economic Growth, 2002, 7. vsk, nro 3, s. 195–225. doi:10.1023/A:102013963 Artikkelin verkkoversio.
  23. ↑ David Dollar, Tatjana Kleineberg, Aart Kraay: Growth Still Is Good for the Poor. Policy Research Working Paper, 2013. Maailmanpankki. Artikkelin verkkoversio.
  24. ↑ Kauppa nostaa kehitysmaita köyhyydestä, Helsingin Sanomat 15.3.2013.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Allen T & Thomas A (eds.): Poverty and Development into the 21st Century
  • Wilska K. ym: Köyhdytetyt: ihmiskunnan epävirallinen enemmistö
  • Giovanni Andrea Cornia (toim.): Inequality, Growth and Poverty in an era of Liberalization and Globalization
  • Susan George: Another world is possible if... (2004)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kehitysmaa&oldid=22661680”