Kauppatieteet

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kauppatieteellinen)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kauppatieteisiin luetaan useimmat kauppakorkeakouluissa tai yliopistojen kauppatieteellisissä yksiköissä opetettavat aineet.

Kauppatieteellinen koulutus alkoi Suomessa, kun Hanken perustettiin vuonna 1908 ja Kauppakorkeakoulu (nykyisin Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu) 1911. Sittemmin kauppakorkeakouluja, tai kauppatieteitä opettavia ja tutkivia yksiköitä ja laitoksia on perustettu useita lisää.[1]

Kauppatieteiden tutkimukselle ja opetukselle on leimallista kansainvälisyys, aivan kuten kauppatieteen tutkimat ilmiötkin ovat. Suuri osa tutkimuksista julkaistaan nykyään englannin kielellä. Myös yliopistollisena oppimateriaalina käytetään paljon englanninkielistä kirjallisuutta.

Kauppatieteellisiä tutkintoja ovat ylimmästä lukien kauppatieteiden tohtori, lisensiaatti, maisteri (engl. Master of Science in Economics and Business Administration) ja kandidaatti. Alan perustutkintona on kauppatieteiden maisterin tutkinto, jonka suorittaneelle yliopisto antaa oikeuden käyttää ekonomin arvonimeä. Viime vuosikymmenten aikana alan perustutkinnon nimi on vaihdellut: ennen ekonomi oli tutkinto ja kauppatieteiden maisteri arvonimi.

Suomen Ekonomien palkkatasotutkimuksen mukaan lokakuussa 2017 kokopäivätöissä olleen ekonomin keskiarvopalkka oli ilman tulospalkkioita 5 736 €/kk ja mediaanipalkka oli 5 000 €/kk. Vastavalmistuneen kauppatieteilijän mediaanipalkka oli 3 095 €/kk.[2]

Kauppatieteitä opiskelleet voivat toimia monenlaisissa tehtävissä. Yleisiä ammattinimikkeitä ovat muun muassa johtaja, talouspäällikkö, toimitusjohtaja, tilintarkastaja, yritysjärjestelyasiantuntija ja yrittäjä. Työpaikat ovat yleensä yrityksissä.[3]

Kauppatieteellisissä yksiköissä opetettavat pääaineet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen kauppatieteilijöille oli vuoden 2012 alussa yhteensä 120 eri koulutusohjelmaa maisteriopiskelijoille. Tutkimusta tehdään niistä aiheista, joita kyseisessä yliopistossa opetetaan, sillä yliopistossa koulutuksen on perustuttava tutkimukseen.[1]

Alan tieteellinen järjestö on Kauppatieteellinen Yhdistys ry. Suomen Akatemia rahoittaa liiketoimintaosaamisen hanketta, jonka tavoitteena on nostaa kauppatieteellinen osaaminen sovelluksissaan teknisen osaamisen rinnalle.

Suomen Kauppakorkeakoulut (ABS) ry on Suomen kauppatieteellisten yliopistoyksiköiden yhdistys. ABS pyrkii kasvattamaan yhteistyötä sekä jäsentensä kesken että jäsenten ja yhteistyökumppaneiden välillä.[1]

Opiskelupaikkoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa kauppatieteitä opetetaan kymmenessä eri yliopistossa ja kolmella sivukampuksella. Hankenia eli suomenruotsalaista kauppakorkeakoulua lukuun ottamatta kauppatieteitä opetetaan monitieteisissä yliopistoissa omissa yksiköissään.[1]

Vuonna 2010 alaa opiskeli kandidaatin ja maisterin opetusohjelmissa 17 835 opiskelijaa ja 1 255 tohtoriopiskelijaa.[1]

Yliopisto Yksikön nimi Opiskelijajärjestö Opiskelijamäärä

Sivukampus

Perustettu
Aalto-yliopisto Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu KY ry (Helsinki),

Probba ry (Mikkeli)

3415 Mikkeli

(vain KTK-tutkinto)

1911
Turun yliopisto Turun kauppakorkeakoulu TuKy ry, PorKy ry (Pori) 2373 Porin yliopistokeskus
Svenska Handelshögskolan - SHS (Helsinki), SSHV rf (Vaasa) 2178 Vaasa 1908
Vaasan yliopisto Kauppatieteellinen tiedekunta Warrantti ry 2470 Ei
Tampereen yliopisto Johtamisen ja talouden tiedekunta Boomi ry 1262 Ei 1965 (rekisteröity 1968)
Jyväskylän yliopisto Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakouluJyväskylän yliopiston IT-tiedekunta Pörssi ry

Dumppi ry

1828

1100

Ei 1997

1968

Itä-Suomen yliopisto Kauppatieteiden laitos Preemio ry (Kuopio),

Optimi ry (Joensuu)

856 Ei
Lappeenrannan teknillinen yliopisto Lappeenrannan teknillisen yliopiston kauppakorkeakoulu Enklaavi ry 1500 Ei 1991
Oulun yliopisto Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Finanssi ry 1446 Ei
Åbo Akademi Åbo Akademin kauppakorkeakoulu Merkantila klubben ry 722 Ei 1928

Lisäksi kauppatieteitä voi opiskella ulkomaisten yliopistojen Suomessa toimivissa yksiköissä. Näitä on mm. University of Readingillä (Henley Business School) sekä University of Northamptonilla (HELBUS)[4].

  1. a b c d e Selvitys Suomen kauppatieteellisten yksiköiden painotuksista ja profiileista 1/2012. Suomen Kauppakorkeakoulut (ABS) ry. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 11.7.2014.
  2. Ekonomin palkka.
  3. Kauppatieteet: Mihin valmistuneet ovat sijoittuneet? töissä.fi. Viitattu 10.10.2014.
  4. University of Northampton Helbus. 2.1.2019. Viitattu 2.1.2019.
  1. Ekonomiliitto. Palkkatasotutkimus 2013.[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kauppatieteet.fi - Kauppatieteiden yhteisvalinta

Tämä talouteen, kaupankäyntiin tai taloustieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.