Kappaleen merkki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kappaleen merkki

Kappaleen merkki ¶ (engl. pilcrow tai paragraph sign) on typografinen symboli, jonka ulkoasu vaihtelee käytetystä kirjasintyypistä riippuen, mutta tyypillisesti se muistuttaa P-kirjaimen peilikuvaa, jossa on kaksinkertainen pystyviiva. Kaareva osa voi olla ontto tai umpinainen.

Kappaleen merkki syntyi osoittamaan tai korostamaan tekstikappaleiden välistä rajaa keskiaikaisissa käsikirjoituksissa, ja samankaltaisessa tarkoituksessa se voi nykyäänkin esiintyä monessa tekstinkäsittelyohjelmassa. Merkki sinänsä ei teknisessä mielessä vaikuta kappalerakenteeseen eikä tällaisessa käytössä edes tallennu tekstitiedostoon, mutta se näkyy kappaleen loppua osoittavana symbolina, jos ohjelman tulostumattomat merkit kytketään näkyviin. Ohjelman käyttöliittymässä kappaleen merkki voi myös edustaa tulostumattomia merkkejä yleisesti.

Kappaleen merkillä voi olla muitakin käyttötarkoituksia. Yhdysvalloissa sitä voidaan käyttää pykälämerkin (§) tavoin, ja esimerkiksi espanjankielisissä teksteissä sillä voidaan merkitä alaviitteiksi asettuvia huomautuksia.[1]

Kappaleen merkin oletetaan kehittyneen C-kirjaimesta, johon on lisätty pysty­suoria koriste­viivoja.

Kirjoitustaidon kehityshistorian varhaisvaiheissa ei ollut vakiintuneita käytäntöjä siitä, miten laajahkoja tekstejä jäsennetään suppeammiksi ajatuskokonaisuuksiksi. Tekstit kirjoitettiin yleensä yhtenäiseksi sanojen ja virkkeiden sarjaksi, jossa kirjurit saattoivat osoittaa ajatuksen tai näkökulman vaihtumista kukin omalla tyylillään (esimerkiksi ajatusviivan tapaan). 1100-luvulle tultaessa tekstikappaleiden väliin oli ruvettu merkitsemään usein koristeellinen C-kirjain (joka johtui latinan sanasta caput ’pää, pääjakso, kirjan luku’ tai capitulum ’pieni pää, kapiteeli, kirjan luku’). Siitä kehittyi kappaleen merkki kirjaimen koristelun muuntuessa pylväsmäiseksi jalaksi.[2]

Koska koristeelliset merkit lisättiin keskiaikaisiin käsikirjoituksiin tavallisesti jälkikäteen, niille piti varsinaista tekstiä kirjoitettaessa varata ylimääräistä tilaa kappaleiden väliin. Jos lisämerkkejä ei loppujen lopuksi ehdittykään tehdä, kappaleita erottamaan jäi pelkkä tyhjä tila.[2] Ajan myötä käytännöksi onkin vakiintunut, että kappaleen vaihtuminen osoitetaan erityisen merkin sijasta rivinvaihdolla, jonka jälkeen on joko täysin tyhjä rivi tai hieman tyhjää tilaa seuraavan kappaleen ensimmäisen rivin alussa.

Merkin tietotekninen edustus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kappaleen merkki ja sen typografiset muunnelmat
Näyte Unicode Nimi HTML
Latinalaisen merkistön täydennys Latin 1:ksi[3]
U+00B6 kappaleen merkki[4] ¶
¶
¶
Yleisiä välimerkkejä[5]
U+204B käänteinen kappaleen merkki ⁋
⁋
Koristemerkkejä[6]
U+2761 kaarevajalkainen kappaleen merkki koristekuviona ❡
❡
  1. Jukka Korpela: Detailed descriptions of the characters The ISO Latin 1 character repertoire – a description with usage notes. 20.9.2006. Viitattu 15.4.2014.
  2. a b Jimmy Stamp: The origin of the pilcrow, aka the strange paragraph symbol 10.7.2013. Smithsonian.com. Viitattu 15.4.2014.
  3. Unicode: C1 Controls and Latin-1 Supplement (PDF) 1991–2013. Unicode Consortium. Viitattu 15.4.2014.
  4. Jaakko Leino ym.: Eurooppalaisen merkistön merkkien suomenkieliset nimet (suomennos on tehty Suomen Standardisoimisliiton taloudellisella avustuksella, mutta sitä ei ole vahvistettu SFS-standardiksi) 2004. Helsingin yliopiston yleisen kielitieteen laitos. Arkistoitu 19.9.2010. Viitattu 15.4.2014.
  5. Unicode: General Punctuation (PDF) 1991–2013. Unicode Consortium. Viitattu 15.4.2014.
  6. Unicode: Dingbats (PDF) 1991–2013. Unicode Consortium. Viitattu 15.4.2014.