Kansallisneuvosto (Unkari)
| Unkarin kansallisneuvosto | |
|---|---|
| Unkarin ensimmäinen kansallisneuvosto: puh.joht. Béla Zsedényi (-29.11.1945) Ferenc Nagy (29.11.1945-) Béla Miklós Dálnoki (-15.11.1945) Zoltán Tildy (15.11.1945-) Ernő Gerő (12.3.-11.5.1945) József Révai (11.5.-27.9.1945) Mátyás Rákosi (27.9.1945-) |
|
| Edeltäjä | Ferenc Szalasi |
| Unkarin toinen kansallisneuvosto: puh.joht. Ferenc Nagy Béla Varga (-4.1.1946) Ferenc Szeder (4.1.1946-) László Rajk |
|
| Seuraaja | Zoltán Tildy |
| Henkilötiedot | |
| Tiedot | |
|
Huomautukset Unkarin oppositioryhmien perustaman väliaikaisen kansalliskokouksen nimeämä elin. Edeltäjäksi määritelty Ferenc Szálasi edusti natsi-Saksan kanssa yhteistyössä ollutta, vallan kaapannutta fasistista ryhmää, joka puna-armeijan vallattua Unkarin siirtyi pois maasta maaliskuun 1945 loppuun mennessä. |
|
Unkarin kansallisneuvosto luotiin hoitamaan valtionpäämiehelle kuuluvia tehtäviä tilanteessa, jossa toisen maailmansodan aikaisia taisteluja käytiin vielä Unkarissa. Unkari oli tässä vaiheessa muodollisesti vielä kuningaskunta, jota oli aiemmin hallinnut vuodesta 1920 valtionhoitajana amiraali Miklós Horthy ja vallankaappauksen myötä 15. lokakuuta 1944 Kansakunnan johtajan nimikkeellä nuoliristiläinen Ferenc Szálasi.
Neuvostoliitolla ja puna-armeijan johdolla oli käytännössä valta Unkarissa. Saksalaisjoukot unkarilaisine tukijoineen olivat linnoittautuneet Budapestiin rintaman vyöryessä jo kohti Unkarin länsiosia.[1] Kenraalieversti Béla Miklós Dálnoki oli muodostanut Neuvostoliiton hyväksymän aselepoa kannattaneen väliaikaishallituksen 22. joulukuuta 1944 Debrecenissä.[2] Samanaikaisesti oli muodostettu väliaikainen kansalliskokous, jossa olivat edustettuina aselepoa kannattaneet poliittiset unkarilaisryhmittymät. Sen käytännöllinen merkitys jäi kuitenkin vähäiseksi, koska se kokoontui 22. joulukuuta 1944 jälkeen seuraavan kerran vasta kesällä 1945. Väliaikaisen kansalliskokouksen 23-jäseninen poliittinen komitea, joka käytännössä hoiti sotatilanteessa väliaikaisen kansalliskokouksen roolia, päätti Miklósin hallituksen ehdotuksesta 26. tammikuuta 1945 perustaa kolmijäsenisen valtionpäämiesten elimen, Unkarin kansallisneuvoston.[3]
Unkarin kansallisneuvoston puheenjohtajaksi valittiin Miskolcin lakiakatemian entinen julkisoikeuden professori Béla Zsedényi, ja sen jäseninä olivat pääministeri Béla Miklós ja Moskovasta kotiin palanneen kansalliskokouksen kommunistinen jäsen Ernő Gerő. Henkilökohtaisen armahduksen ja eräiden erotusvaltuuksien lisäksi hallituksella oli valtuudet tehdä nimityksiä, mukaan lukien uusien ministerien nimittäminen. Kyseessä oli valtionpäämiehen korvike ajankohdalle, jolloin ei ollut vielä olemassa virallisia vaaleilla valittuja poliittisia elimiä.[3] Kommunistien edustaja Gerő siirtyi 11. toukokuuta 1945 Miklósin hallitukseen, jolloin hänen seuraajakseen kansallisneuvostoon tuli kommunistien edustajaksi József Révai. Unkarin kommunistien johtaja Mátyás Rákosi korvasi 27. syyskuuta Révain kommunistien edustajana kansallisneuvostossa. Béla Miklós luopui kansallisneuvoston jäsenyydestä samaan aikaan kuin pääministeriydestä eli 15. marraskuuta 1945. Hänet korvasi tässä vaihessa uusi pääministeri pienviljelijäpuolueen puheenjohtaja Zoltan Tildy. Béla Zsedényi jatkoi kansallisneuvostossa 29. marraskuuta asti. Hänet korvasi pienviljelijäpuolueen pääsihteeri Ferenc Nagy.[4]
Ensimmäisten parlamenttivaalien jälkeen valittiin toinen kansallisneuvosto, jonka toimikausi alkoi 7. joulukuuta 1945. Siihen valittiin kolme edustajaa, joista kaksi oli parlamenttivaalit voittaneita pienviljelijäpuolueen edustajia: puolueen pääsihteeri Ferenc Nagy jatkoi tehtävässä, samoin aiemman väliaikaisen kansalliskokouksen puhemies Béla Varga 4. tammikuuta 1946 asti. Vargaa seurasi toinen pienviljelijäpuolueen edustaja Ferenc Szeder. Kommunistien edustajana kansallisneuvostossa oli László Rajk.[4]
Unkarin parlamentti hyväksyi tammikuun lopussa 1946 uuden perustuslain, jonka nojalla se valitsi Unkarin tasavallan ensimmäiseksi presidentiksi Zoltán Tildyn. Näin kansallisneuvoston tehtävät siirtyivät Tildylle.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Huotari, Juhani & Vehviläinen, Olli (toim.): Unkari: maa, kansa, historia. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-252-2
- Romsics, Ignac: ”Chapter 4: The Sovietisation of Hungary”, Hungary in the twentieth century, s. 217-264. Budapest: Osiris / Corvina, 1999. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste (englanniksi)