Citizen Kane

Citizen Kane
Ohjaaja	Orson Welles
Käsikirjoittaja	Orson Welles Herman J. Mankiewicz
Tuottaja	Orson Welles George J. Schaefer
Säveltäjä	Bernard Herrmann
Kuvaaja	Gregg Toland
Leikkaaja	Mark Robson Robert Wise
Tuotantosuunnittelija	Van Nest Polglase
Pukusuunnittelija	Edward Stevenson
Pääosat	Orson Welles Joseph Cotten
Valmistustiedot
Valmistusmaa	Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö	RKO
Levittäjä	RKO
Ensi-ilta	1. toukokuuta 1941
Kesto	119 min
Alkuperäiskieli	Englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OKNimi-testi OK

Citizen Kane on vuonna 1941 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen draamaelokuva, joka oli Orson Wellesin esikoisohjaus. Welles myös tuotti elokuvan, käsikirjoitti sen yhdessä Herman J. Mankiewiczin kanssa ja näytteli pääroolin. Citizen Kane perustuu löyhästi sanomalehtimagnaatti William Randolph Hearstin elämään. Tuotantovaiheessa elokuva tunnettiin koodinimellä RKO 281. Elokuvaa on esitetty Suomessa myös nimillä Kansalainen Kane, Citizen Kane – sensaatioiden mies ja Himo.

Citizen Kane on toistuvasti valittu äänestyksissä maailman parhaaksi elokuvaksi. Elokuvalehti Sight & Soundin vuonna 2002 järjestämässä äänestyksessä sekä elokuvakriitikot että -ohjaajat valitsivat Citizen Kanen elokuvahistorian parhaaksi elokuvaksi.

Juoni

Elokuvan alkukohtauksessa lehtikeisari Charles Foster Kane (Orson Welles) kuolee Xanadu-linnassaan ja kuiskaa viimeiseksi sanakseen ”Rosebud” (ruusunnuppu). Tämän jälkeen nähdään uutiskatsaus, jossa kerrotaan lyhyesti ja virallisesti Kanen julkinen elämä. Reportteri Jerry Thompson (William Alland) lähtee selvittämään ”Rosebudin” merkitystä, koska hän toivoo saavansa sen avulla Kanesta inhimillisemmän kuvan.

Thompson haastattelee Kanen tunteneita ihmisiä, ja takaumien kautta rakentuu kuva salaperäisestä miljonääristä. Lapsena Kane sai suuren perinnön, mutta sen vuoksi hänet erotettiin perheestään ja pankki kasvatti hänet. Aikuisena hän ryhtyi lehtikustantajaksi ja laajensi häikäilemättömillä toimillaan lehti-imperiuminsa maan suurimmaksi. Hän lietsoi Yhdysvaltain–Espanjan sotaa kasvattaakseen lehtiensä levikkiä. Kane nai presidentin veljentyttären ja yritti valtansa huipulla päästä kuvernööriksi, mutta avioliiton ulkopuolisen suhteen paljastuminen tuhosi hänen poliittisen uransa ja avioliittonsa. Mentyään naimisiin rakastajattarensa kanssa hän yritti pakkomielteisesti tehdä tästä suuren oopperalaulajan, vaikka tämä oli keskinkertainen laulaja. Tämän seurauksena Kane rikkoi välinsä vanhimpaan ystäväänsä Jedediah Lelandiin (Joseph Cotten). Lopulta myös toinen vaimo jätti Kanen ja Kane kuoli yksinäisenä valtavassa linnassaan.

”Rosebudin” merkitys jää elokuvan lopussa Thompsonille avoimeksi, mutta paljastuu katsojille. Kun Kanen linnaa tyhjennetään, työmiehet heittävät uuniin puisen kelkan, jossa lukee ”Rosebud” – kyseessä on sama kelkka, jolla Kane leikki lapsuudessaan kotonaan ennen joutumistaan miljoonaperijäksi.

Näyttelijät

Orson Welles	…	Charles Foster Kane
Joseph Cotten	…	Jedediah Leland
Dorothy Comingore	…	Susan Alexander
Ruth Warrick	…	Emily Norton
Everett Sloane	…	Bernstein
George Coulouris	…	Walter Parks Thatcher
William Alland	…	Jerry Thompson
Agnes Moorehead	…	Mary Kane, Charlesin äiti
Ray Collins	…	James W. Gettys
Erskine Sanford	…	päätoimittaja Carter
Paul Stewart	…	hovimestari Raymond
Fortunio Bonanova	…	laulunopettaja Matiste
Philip Van Zandt	…	Rawlston, uutisfilmiryhmän johtaja
Harry Shannon	…	Jim Kane, Charlesin isä
Buddy Swan	…	Charles Foster Kane lapsena
Sonny Bupp	…	Charles Foster Kane III, Charlesin poika

Aiheet

Orson Welles Charles Kanena elokuvan trailerissa.

Elokuva käsittelee Charles Foster Kanen kykenemättömyyttä rakastaa. Kane kykenee rakastamaan vain omilla ehdoillaan. Kane karkottaa vähitellen luotaan kaikki rakkaansa ja kuolee lopulta yksinäisenä ylellisessä mutta rapistuvassa asunnossaan. Muita elokuvan teemoja ovat rahan ja kapitalismin turmeleva vaikutus sekä vallan tuoma yksinäisyys.

Elokuva yhdistää Gregg Tolandin vallankumouksellisen syvätarkan kuvauksen Wellesin ja Herman J. Mankiewiczin Oscarin voittaneen käsikirjoituksen sekä ensimmäistä kertaa elokuvissa esiintyvän näyttelijäkaartin, jossa on Wellesin tuttuja Mercury Theaterin ajoilta, kuten Joseph Cotten sekä Agnes Moorehead.

Elokuvatutkijat ja -historioitsijat kuvaavat Citizen Kanea Wellesin yritykseksi luoda uutta elokuvaa tutkimalla useita erilaisia elokuvantekotapoja ja yhdistämällä ne kaikki toisiinsa. Wellesin ja hänen kuvausryhmänsä käyttämien tekniikoiden tutkiminen paljastaa elementtejä ekspressionismista valon ja varjon käytöstä ja kertoo sekä saksalaisten että venäläisten ohjaajien vaikutuksesta. Elokuva on nähty myös jopa yhdeksi metodinäyttelemisen edeltäjäksi. Tämän voi nähdä kohtauksessa, jossa Kane raivoaa poliittiselle vastustajalleen Jim Gettysille portaiden yläpäässä. Welles todellisuudessa kompastui ja mursi nilkkansa kyseisen kohtauksen kuvauksissa, mutta kohtaus kuvattiin loppuun ja se päätyi elokuvan lopulliseen versioon.

Welles ja Gregg Toland kuvauksissa. Lattiaan upotetulla kameralla saatiin haluttu matala kuvakulma.

Toinen epäsovinnainen elokuvassa käytetty tapa oli kameroilla kuvaaminen matalista kuvakulmista yläviistoon, jotta sisäkatto näkyisi taustalla useissa eri kohtauksissa. Elokuvat kuvattiin Hollywoodin studiojärjestelmän aikoihin pääasiassa elokuvastudioissa eikä aidoilla tapahtumapaikoilla, joten periaatteessa oli mahdotonta kuvata elokuviin kattoa mukaan, koska studiolavasteissa ei ollut varsinaista kattoa. Wellesin kuvausryhmä käytti mustaa kangasta pingotettuna lavasteiden päälle luodakseen illuusion tavallisesta huoneesta. Mikrofonit oli piilotettu kankaan yläpuolelle.

Historia

Kuvauksien aikana (29. kesäkuuta 1940 – 23. lokakuuta 1940) Welles ei sallinut RKO-studion johtajien vierailevan kuvauspaikalla. Hän ymmärsi heidän haluavan hallita projekteja ja tiesi, että he odottivat hänen tekevän jännittävää elokuvaa, joka vastaisi hänen Maailmojen sota -radiokuunnelmaansa. Wellesin sopimus RKO:n kanssa antoi hänelle täyden vallan elokuvan tuotantoon, mutta tuo tilanne ei toistunut enää myöhemmin hänen urallaan.

Kriitikkojen mielestä suuri osa Charles Foster Kanen elämästä on parodiaa ”lehtikeisari” William Randolph Hearstin elämästä tai jopa hyökkäys häntä vastaan. Eräs häijy viittaus Hearstiin on elokuvan alkuosassa, kun Wellesin näyttelemä Kane sanelee Kuuban-kirjeenvaihtajalleen sähkettä, joka on mukaelma Hearstin kuuluisasta kommentista Espanjan ja Amerikan välisen sodan alla: ”Järjestäkää te kuvat, niin minä järjestän teille sodan”. Kanen yksityispalatsi Xanadu on viittaus Hearstin Kaliforniaan rakennuttamaan Hearst Castleen. Usein keskustelua herättänyt Hollywoodin legenda sanoo, että viittaus ”ruusunnuppuun” (rosebud) oli myös piruilua Hearstia kohtaan: väitetään, että Hearst käytti tätä sanaa viitatessaan rakastajattarensa Marion Daviesin sukuelimeen. Kuullessaan elokuvasta Hearst tarjosi RKO Picturesille 800 000 dollaria, jos yhtiö tuhoaa elokuvan kopiot ja polttaa negatiivit. On usein oletettu, että Hearst suuttui, koska elokuva kertoi hänestä kielteiseen sävyyn. Toisen teorian mukaan Hearst pahastui enemmän Daviesin ilkeästä kuvauksesta lahjattomana laulajana (nimellä Susan Alexander). Davies oli komedianäyttelijätär.

Kun RKO kieltäytyi tuhoamasta elokuvaa, Hearst suuttui ja kielsi kaikki omistamiaan sanomalehtiä ja radioasemia arvioimasta tai edes mainitsemasta sitä. Vaikka kaikki tämä haittasi Citizen Kanen suosiota, Hearst ei lopulta kuitenkaan onnistunut tarkoituksessaan; nykyään lähes jokainen kuvaus Hearstin elämästä ja urasta sisältää viittauksen tähän elokuvaan.

Vaikka elokuvaa ei nähnyt monikaan ensiesityksen aikaan (suureksi osaksi Hearstin kampanjan takia) ja vaikka se lähes unohdettiin ennen sen uudelleenjulkaisua 1950-luvulla, se sai sitäkin enemmän huomiota tämän jälkeen. Monet kriitikot pitävät Citizen Kanea parhaana koskaan tehtynä elokuvana. American Film Institute listasi sen ensimmäiselle sijalla omalla sadan parhaan elokuvan listallaan. Se on valittu säilytettäväksi Yhdysvaltain National Film Registryssä. Sight & Sound -lehden kerran vuosikymmenessä järjestämässä kriitikkojen äänestyksessä se valittiin maailman parhaimmaksi elokuvaksi jokaisella kerralla vuosina 1962–2002. Vuonna 2012 Vertigo – punainen kyynel tiputti sen toiselle sijalle.

Elokuvan Suomen-ensi-ilta oli toisen maailmansodan jälkeen 18. heinäkuuta 1947 Helsingissä nimellä Himo.

Citizen Kanen tekemisestä ja siihen liittyneestä kamppailusta on tehty vuonna 1999 elokuva RKO 281 – tapaus ”Citizen Kane”.

Palkinnot

Oscar-palkinto parhaasta käsikirjoituksesta alkuperäisessä elokuvassa jaettiin Wellesin ja Herman J. Mankiewiczin kesken ainoana elokuvalle myönnettynä Oscarina.

Elokuva oli kuitenkin ehdolla kahdeksaan muuhun Oscariin:

• Parhaan elokuvan Oscar-palkinto – Orson Welles, tuottaja
• Paras miespääosan esittäjä – Orson Welles
• Parhaan lavastuksen Oscar-palkinto – sisätilojen somistus, mustavalkoinen – Perry Ferguson, A. Roland Fields, Van Nest Polglase sekä Darrell Silvera
• Paras kuvaus, mustavalkoinen – Gregg Toland
• Paras ohjaaja – Orson Welles
• Paras leikkaus – Robert Wise
• Paras ääni, draamaelokuvan musiikki – Bernard Herrmann
• Paras äänitys – John Aalberg

Kopiot

Wellesin alkuperäinen master-negatiivi Citizen Kanesta tuhoutui tulipalossa 1970-luvulla. Kaikki olemassa olevat kopiot elokuvasta on tehty alkuperäisen elokuvan kopioista. Kun Turner Networks osti elokuvan oikeudet MGM:ltä ja RKO:n elokuvakirjastolta, filminpalautustekniikoita käytettiin tuottamaan alkuperäistä vastaava kopio 1990-luvun puolivälissä. Vuonna 2003 tehty DVD-versio on valmistettu British Film Instituten hallussa olevasta positiivista. Sen levittäjä Suomessa on Pan Vision. Aikaisempi DVD-julkaisu (Future Film) oli tehty Turner Networksin valmistamasta videomasterista, ja sen kuvanlaatu kärsi PAL-nopeutuksen puuttumisesta.

Vuonna 2003 Orson Wellesin tytär Beatrice haastoi Turner Entertainmentin ja RKO Picturesin oikeuteen väittäen, että Wellesin perikunta on elokuvan oikeuksien laillinen omistaja. Hänen asianajajansa sanoi, että Orson Welles lopetti yhteistyönsä RKO:n kanssa sopimuksella, joka päätti tämän muut sopimukset studion kanssa. Tämä tarkoittaisi, että Wellesillä oli vielä intressejä elokuvan suhteen, ja että hänen aiempi sopimuksensa elokuvan oikeuksien antamisesta studiolle ei ollut voimassa. Beatrice Welles väitti myös, että mikäli oikeus ei tue hänen väitteitään elokuvan oikeuksista, RKO on silti velkaa perikunnalle 20 % elokuvan tuotoista aiemman sopimuksen perusteella.

Aiheesta muualla

• Citizen Kane Internet Movie Databasessa (englanniksi)
• www.filmsite.org:n kattava analyysi elokuvasta (englanniksi)
• FilmGoer (Arkistoitu – Internet Archive)
• Citizen Kane TCM Movie Databasessa (englanniksi)