Kankaanpään patteristo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kankaanpään patteristo (lyhenne KanPsto) oli Niinisalon varuskunnassa Kankaanpäässä vuosina 1992–2001 toiminut Tykistöprikaatin joukkoyksikkö.

Kankaanpään patteristo perustettiin uutena joukkoyksikkönä Tykistöprikaatin aloittaessa toimintansa 1. maaliskuuta 1992. Sen tehtäväksi määrättiin sotilaskuljettajien koulutus Niinisalon varuskunnan käyttöön, minkä lisäksi sille siirrettiin aiemmin Tykistökoululle kuulunut päävastuu Tykistöprikaatille käskettyjen kertausharjoitusten järjestämisestä.[1]

Niinisalon varuskunnassa vuodesta 1955 toiminut Eläinlääkintäkoulu lakkautettiin maaliskuun alussa 1994, jolloin sille kuuluneista tehtävistä sotakoirien ohjaajien ja sotilaspoliisien koulutus sekä eläinklinikka siirrettiin Kankaanpään patteristolle. Näistä muodostettiin patteristoon uusi esikuntapatteri.[2]

Patteriston kertausharjoituspatteri järjesti 1990-luvun aikana Niinisalossa ja Rovajärven ampuma-alueella vuosittain 30–40 kertausharjoitusta, joissa koulutettiin yhteensä runsaat 2 000 reserviläistä.[3]

Patteristo lakkautettiin vuoden 2001 alussa, jolloin se sulautettiin Tiedustelupatteristoon.[4]

  • Toimisto
  • Kuljetuspatteri
    • Alokasjaos
    • Kuljetusjaos
  • Kertausharjoituspatteri
  • Esikuntapatteri (1.3.1994 alkaen)
    • Toimitusjaos
    • Sotilaspoliisijaos
    • Koiranohjaajajaos
    • Eläinklinikka[5]
  • Everstiluutnantti Kauko Kunnari 1. maaliskuuta 1992 – 1. huhtikuuta 1992
  • Kapteeni Mikko Kemppainen (vs.) 1. huhtikuuta 1992 – 1. kesäkuuta 1992
  • Everstiluutnantti Heimo Nordfors 1. kesäkuuta 1992 – 31. joulukuuta 1997
  • Majuri Hannu Lähde (vs.) 1. tammikuuta 1998 – 31. heinäkuuta 1998
  • Everstiluutnantti Matti Haavisto 1. elokuuta 1998 – 1. tammikuuta 2001

Kankaanpään patteriston vaalittaviksi perinteiksi määrättiin vuosina 1937–1939 toimineen Kankaanpään kertausharjoituskeskuksen, Niinisalossa talvisotaan perustetun Kenttätykistörykmentti 10:n III patteriston sekä jatkosotaan perustettujen Kenttätykistörykmentti 12:n esikunnan ja III patteriston sekä Kevyt patteristo 15:n perinteet. Kankaanpään patteriston perinnepäiväksi määrättiin talvisodan aikaisen KTR 10:n III patteriston perustamisen ja kokoamisen vuosipäivä 9. lokakuuta.[1]

Graafikko Juhani Vepsäläisen suunnittelema Kankaanpään Patteriston pöytästandaari vihittiin käyttöön 9. lokakuuta 1994.[6]

  1. a b Jouko Huhtala ja Erkki Utunen (toim.): Tykkimies-vuosikirja 1994, s. 185–186. Helsinki: Suomen Kenttätykistön Säätiö.
  2. Jouko Huhtala, Erik Erroll ja Hannu Illman (toim.): Tykkimies-vuosikirja 1996, s. 206–207. Helsinki: Suomen Kenttätykistön Säätiö, 1996.
  3. Jouko Kivimäki (toim.): Tykkimies-vuosikirja 2000, s. 193. Helsinki: Suomen Kenttätykistön Säätiö, 2000.
  4. Mauno Lassila (toim.): Tykkimies-vuosikirja 2002, s. 147. Helsinki: Suomen Kenttätykistön Säätiö, 2002.
  5. Tykkimies-vuosikirja 1996, s. 209.
  6. Heikki Hulkkonen ja Annukka Stenström (toim.): Tykkimies-vuosikirja 1998, s. 162. Helsinki: Suomen Kenttätykistön Säätiö, 1998.