Kangasraunikki
| Kangasraunikki | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | Erittäin uhanalainen |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Caryophyllales |
| Heimo: | Kohokkikasvit Caryophyllaceae |
| Suku: | Raunikit Gypsophila |
| Laji: | fastigiata |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Gypsophila fastigiata |
|
| Katso myös | |
Kangasraunikki (Gypsophila fastigiata) on Euroopassa tavattava, hiekkamaiden valkokukkainen kohokkikasvi. Suomessa laji luokitellaan erittäin uhanalaiseksi ja se on luonnonsuojeluasetuksella rauhoitettu.[1][2]
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Monivuotinen kangasraunikki kasvaa 10–30 cm korkeaksi. Kasvi on tanakka, koheneva ja pystyhaarainen sekä yläosastaan nystykarvainen. Varren tyvi on puutunut. Kapeat lehdet ovat tasasoukkia, paksuhkoja ja sinertävänvihreitä. Lehdet muodostavat varren tyvelle taajan ruusukkeen. Kukinto on tiheähkö, runsaskukkainen viuhko. Kukkaperät ovat tavallisesti verhiötä lyhyempiä. Verhiö on viisiliuskainen, valkojuovainen ja sen muoto vaihtelee kellomaisesta suppilomaiseen. Ulkoverhiötä ei ole. Teriö on valkoinen, 4–6 mm pitkä ja noin 1,5 kertaa verhiön pituinen. Terälehdet ovat kynnellisiä. Emin vartaloita on kaksi kappaletta. Kangasraunikki kukkii Suomessa heinä-elokuussa. Hedelmä on neljäliuskaisesti aukeava kota. Kukintovarret säilyvät yleensä kuivuneina talven yli ja siemenet leviävät hankia pitkin tai keväällä sulamisvesien mukana.[1][3] Kangasraunikin kukat tuoksuvat hunajalta.
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kangasraunikin pääesiintymisalueet ovat Keski- ja Itä-Euroopassa. Lajia tavataan Saksasta ja Unkarista Valko-Venäjälle ja Venäjän länsiosiin. Pohjois-Euroopassa levinneisyysalue keskittyy Baltian maihin, Ruotsissa Öölantiin ja Gotlantiin sekä Suomeen.[4] Suomessa kangasraunikin esiintymisalue on jakaantuu neljään erilliseen alueeseen: Satakuntaan (Kokemäki, Köyliö, Säkylä), Varsinais-Suomeen (Salo), Etelä-Karjalaan (Taipalsaari, Savitaipale, Imatra) sekä Koillismaalle (Salla, Kuusamo), jossa lajin kanta on vahvin.[1] Laji on Suomessa alkuperäislaji.[3]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kangasraunikki on avointen hiekkamaiden laji, joka pärjää heikosti kilpailussa muun kasvillisuuden kanssa. Etelä-Suomessa kangasraunikkia esiintyy puuttomilla hiekkatörmillä tai aurinkoisilla mäntykankailla. Laji hakeutuu mielellään teiden ja polkujen varsille. Satakunnassa kangasraunikin on todettu hyötyvän kuloista sekä Säkylässä puolustusvoimien harjoitusalueella kaivetuista poteroista ja kranaattikuopista. Koillismaalla kangasraunikkia tavataan jokirantojen ja kurulaaksojen runsaskalkkisilta pengermiltä ja sorateiltä.[5]
Säkylässä lajilla elää Suomessa erittäin uhanalainen raunikkikoi (Caryocolum petryi).[5]
Käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kangasraunikin juurta lienee aikaisemmin käytetty pesuaineena saippuan sijaan. Tähän viittaa myös kasvin ruotsinkielinen nimi, såpört.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Korvenpää, Turkka & Laine, Unto: Kangasraunikki. Teoksessa Suomen uhanalaiset kasvit. Toim. Ryttäri, Terhi & Kalliovirta, Mika & Lampinen, Taina. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2012, s. 202–203. ISBN 978-951-31-6593-2.
- Laine, Unto: Kangasraunikki. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 167.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.