Kammion sairaala
Kammion sairaala (alkuaan Doktorinnan Lybecks privata sjukhem för sinnessjuka,[1] myöhemmin Kammion sairaskoti) oli yksityinen mielisairaala, joka toimi Helsingin Taka-Töölössä Töölönkadulla ja Ruusulankadulla,[2] silloisen Läntisen Viertotien varrella[3]. Se oli aikanaan Suomen huomattavimpia psykiatrisia sairaaloita.[4]
Sairaalan alue käsitti nykyisen korttelin 478 pohjoisosan Sibeliuksenkadun, Töölönkadun, Runeberginkadun ja Ruusulankadun rajaamalla alueella. Sairaalaan kuului 1950-luvun lopulla seitsemän rakennusta, joista vanhin oli vuodelta 1870.[5] Sairaalan päärakennus oli osoitteessa Ruusulankatu 6–8.[6] Sibeliuksenkatu oli vuoteen 1966 saakka nimeltään Kammionkatu.[5]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirurgi F. E. Lybeckin leski, kätilö Sofie Louise Lybeck perusti vuonna 1885 Leppäsuolle ”Doktorinnan Lybecks privata sjukhem för sinnessjuka” -nimisen yksityisen sairaskodin, joka toimi vuodesta 1888 keisarin luvalla Suomen ensimmäisenä yksityisenä hermo- ja mielitautisten parantolana. Sen suosion myötä laajentaminen tuli ajankohtaiseksi, ja toiminta siirrettiin vuonna 1891 valtion ja kunnan tuella Kammio-nimiseen huvilaan.[4] Rakennuksessa oli aiemmin toiminut olutpanimo. Kammio oli yksi Taka-Töölöön 1800-luvun alkupuolella perustetuista huvila-alueista.[5]
Sairaalan omisti vuodesta 1896 Lybeckien poika, lääketieteen lisensiaatti Edvard Wilhelm Lybeck.[7] Toimintaa valvoi Lapinlahden sairaalan ylilääkäri Thiodolf Saelan. Toimintaa laajennettiin pian valtion tuella, ja sairaalan viereiselle Tallbackan puisto-alueelle tehtiin lisärakennuksia. Lisälainan ehtoina oli, että valtiolle annettiin Kammiosta viisi vapaapaikkaa 12 vuodeksi. Vuonna 1902 Kammiossa oli 43 ja Tallbackassa 18 potilaspaikkaa. Euroopan vastaavista laitoksista Lybeck toi opintomatkoiltaan uutuuksia: liikunnan, ulkoilun ja kasvisruuan merkitystä hoidolle pidettiin tärkeinä. Myös modernit menetelmät kuten sähkö- ja lääkekylvyt sekä suihku- ja hierontahoidot otettiin käyttöön.[4]
Osakeyhtiöittäminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1904 Lybeck myi sairaalan ja sen omistajaksi tuli osakeyhtiö.[4] Vuosina 1904–1915 sairaalan ylilääkärinä ja omistajana toimi myös aktivistijohtajana tunnettu Valter Osvald Sivén. Sairaalaa käytettiin tällöin myös aktivistien toiminnan tukipisteenä, ja siellä piiloteltiin venäläisen virkavallan etsimiä aktivisteja.[8] Sairaalan ylilääkäri Fritz Geitlin[9] osti sairaalan, ja hän osti kaupungilta tonttialueen valtuuston vuonna 1919 tekemällä päätöksellä.[2] Kun Geitlin kuoli vuonna 1941, hänen seuraajakseen tuli C. A. Borgström.[10]
Sairaalassa oli tunnetusti hoidettavana kulttuurihahmoja.[4] Hoidettavina eri aikoina oli monia tunnettuja henkilöitä, kuten Larin-Kyösti, Uuno Kailas,[11] Maria Åkerblom,[12] Mika Waltari[13][14] ja F. E. Sillanpää.[15] 1920-luvulta alkaen sairaalassa hoidettiin narkomaanipotilaita. Näistä potilaista kaksi kolmasosaa oli ylemmän keskiluokan miehiä, jotka olivat ammatiltaan yleensä apteekkareita, lääkäreitä tai muuta sairaalahenkilökuntaa ja lääkäreiden puolisoita.[4] Narkomaanipotilaiden määrä väheni 1930-luvulla, kun kieltolaki kumottiin.[16] Vuonna 1945 potilaspaikkoja oli 63.[4]
Sodanjälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toisen maailmansodan jälkeen osa Kammion sairaalasta muutettiin neurologista hoitoa tarjonneeksi Verna-sairaalaksi.[5] Kammion sairaala jatkoi yksityisomistuksessa vuoteen 1952 saakka. Tuolloin se liitettiin Helsingin kaupungin omistamaan läheiseen Kivelän sairaalaan,[5] jossa siitä käytettiin nimeä Kammio-osasto vuoteen 1961 asti.[17][4] Kammion sairaskoti Oy lopetti toimintansa virallisesti 1. kesäkuuta 1952. Kiinteistöt siirtyivät Holvi oy:n omistukseen, mutta kaupunki jäi edelleen tiloihin vuokralle, koska potilaita oli niin paljon, etteivät he mahtuneet muualle.[18] Kammio-osasto lakkautettiin vanhojen puurakennusten palovaaran vuoksi 1960-luvun alussa,[5] ja rakennukset purettiin kesällä 1962.[4] Alueella on nykyään asuinkerrostaloja ja Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön terveysasema. Kammion päärakennuksen paikalla Ruusulankatu 6:ssa on vuonna 1978 valmistunut Töölön palvelukeskus.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Oliko Helsingissä vuonna 1933 muita sairaaloita tavallisille asukkaille... Kirjastot.fi 27.2.2023 (vastaus), viitattu 6.2.2024
- ↑ a b Helsingin kunnalliskertomus 1919 s. 16–18 pdf
- ↑ Tietosanakirja osa 3
- ↑ a b c d e f g h i Ihatsu, Sanna & Lehtonen, Riitta & Piha, Heikki & Seitsalo, Seppo: ”Muita pieniä yksityissairaaloita”, TERVEISIÄ SAIRAALASTA. Postikortit kertova pääkaupunkiseudun sairaaloiden historiasta., ss. 286-287. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin taidetoimikunta, 2017. ISBN 9789523010994.
- ↑ a b c d e f g Kaija Hackzell: ”Salaperäinen, vehmas Kammio”, s. 44–46 teoksessa Töölöntullin molemmin puolin: Helsingin vanhoja kortteleita 5 (Kaija Hackzell & Kirsti Toppari). Helsinki, Sanoma, 1997.
- ↑ Kammion sairaskoti, Ruusulankatu 6-8. (Arkistoitu – Internet Archive) Helsinkikuvia.fi, Helsingin kaupunginmuseo. Viitattu 16.7.2020.
- ↑ Lybeck, 1. Sofia Loviisa L., Tietosanakirja, osa 5, palsta 1299, Tietosanakirja-osakeyhtiö 1913
- ↑ Niku, Risto: "Ministeri Ritavuoren murha", s. 233, Edita, 2004.
- ↑ Aikalaiskirja 1934
- ↑ U. G. Ahlströmin kirjoitus, Geitling, Fandlingar (Arkistoitu – Internet Archive) s. 53
- ↑ Niinistö, Maunu 1956: Uuno Kailas: hänen elämänsä ja hänen runoutensa. WSOY. Helsinki. Ss. 144-145
- ↑ Maria Åkerbloms autobiografi - När jag blev fri från Kammio www.loffe.net. Viitattu 8.2.2024.
- ↑ Ritva Haavikko: Mika Waltari - Kirjailijan muistelmia. WSOY, 1980.
- ↑ Lindstedt, Risto: Mika Waltari - Kammion aika. Suomen Kuvalehti, 2007, nro 34, s. 42-47.
- ↑ Tarkka Pekka: Suomen Nobel-kirjailija oli alkoholisti ja ikuinen lapsi Panu Rajala kuvaa elämäkerrassaan F. E. Sillanpään vaiheet suorasukaisesti mutta kunnioittaen Helsingin Sanomat. 5.12.1993. Viitattu 8.2.2024.
- ↑ Helsingin kaupunginmuseon Kunnon kansalainen näyttelyn esite
- ↑ Kertomus Helsingin kaupungin kunnallishallinnosta 1953 (Arkistoitu – Internet Archive) s. 27
- ↑ Kertomus Helsingin kaupungin kunnallishallinnosta 1952 s. 35