Kallonporaus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Trepanaatiotekniikkaa vuodelta 1517

Trepanaatio eli kallonporaus on kirurginen toimenpide, jossa kalloon porataan tai raaputetaan reikä. Trepanaatiota on harjoitettu vuosituhansia, mutta muinaisina aikoina Egyptissä, inkojen keskuudessa (400 eaa. lähtien) ynnä muualla sen tarkoitus oli päästää ulos päässä olevia ”pahoja henkiä”. Esimerkiksi migreenin ja epilepsian uskottiin olevan päässä olevien pahojen henkien aiheuttamia.

On löydetty hyvin vanhoja pääkalloja, joissa kalloon porattu reikä on kasvanut umpeen. Tästä on päätelty, että potilaista osa on elänyt pitkään trepanaation jälkeen. Useimmiten kallonporauksen jälkeen potilas kuitenkin kuoli nopeasti. Egyptissä parantumattomasti ja vaikeasti sairaat vietiin kallonporaajalle heidän kuolemansa nopeuttamiseksi. Kyseessä oli siis eräänlainen eutanasian esiaste.lähde?

Nykyisin kraniotomiaa, kallon rei'itystä, käytetään lääketieteessä aivojen tulehduksiin ja verenvuotoon.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Trepanaation esittely ranskalaisessa tietosanakirjassa 1700-luvulta
1950-luvulla trepanaatiossa käytetty pora
Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.