Kallahdenharju
Kallahdenharju on harju Kallahdessa, Helsingin itäosassa. Harju syntyi 12 000 vuotta sitten mannerjäätikön sulamisvesien kasaamana.[1] Se muodostaa kannaksen, joka yhdistää Kallahdenniemen mantereeseen. Harju jatkuu mereen vedenalaisilla hiekkasärkillä ja hiekkapohjana.[2] Vedenalaisen harjun korkeimmat kohdat ovat nyt saaria, kuten Santinen ja Iso Leikosaari[3]. Kallahdenharju kuuluu Kallahdenharjun luonnonsuojelualueeseen, joka rauhoitettiin vuonna 1973.[4]
Luonto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Harjun kilpikaarnamäntymetsä on vasta noin 150-vuotiasta, koska Krimin sodan aikana Vuosaaresta kaadettiin paljon metsää linnoitustarpeisiin. Rannan tuntumassa kasvaa tervaleppää.
Vanhoissa puissa on paljon tikkojen hakkaamia koloja, joissa pesii muitakin kolopesijöitä. Harvinaisia kasveja harjulla on muun muassa pohjanvariksenmarja. Kallahdenharju kuuluu Helsingin ainoana valtakunnalliseen harjujensuojeluohjelmaan.[1] Kallahdenharju on suojeltu, ja se kuuluu Natura 2000-alueeseen.[2]
Ulkoilumahdollisuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Harjun päällä kulkee Kallvikinniementie, joka johtaa Kallahdenniemen kärjen suositulle uimarannalle. Harjulla on myös luontopolku, joka kulkee rantoja pitkin ja kiertää koko harjun. Tienviertä pitkin kulkee aidalla ajotiestä erotettu pyörätie. Varsinainen kävelytie kulkee luontopolkua pitkin.
Kuvia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
Kallahdenharjua
-
Kallahdenkainalon uimaranta, taustalla Kallahdenharju.
-
Kallvikinniementietä talvella.
-
Kallahdenharjun luontopolkua.
-
Portaat luontopolulla.
-
Maisema harjulta Ramsinrannan suuntaan.
-
Kallahdenharjua Kallahden suunnasta talvella
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kallahdenharju Wikimedia Commonsissa
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Kallahdenhaju vuosaari.fi. Viitattu 8.7.2019.
- ↑ a b Kallahden harju-, niitty- ja vesialuueet Ympäristö.fi. Viitattu 9.3.2018.
- ↑ Sartti, Seija: Hiekkaranta katosi lomasaaresta. Harju valuu mereen Helsingissä. Helsingin Sanomat, 28.9.1977, s. 11.
- ↑ Vuosaaren luonnonsuojelualueet Vuosaari.fi. Arkistoitu 10.3.2018. Viitattu 9.3.2018.